Terveiset ulapalta -kokoelmassa Itkonen on seilannut nimen mukaisesti merellisissä tunnelmissa. Kansien väliin on uiskennellut paitsi vesien muinaisia ja nykyisiä asukkaita, kuten trilobiittejä, pallokaloja ja sähköankeriaita, myös merirosvoja, messipoikia ja muita merenkävijöitä.

Kierrätystäkin Itkonen on harrastanut. Vuonna 2006 julkaistussa lastenlaulukirjassa seikkaillut Oli-niminen olio putkahtaa nyt laivakokiksi Essi messitytön aaveuni – runoon. ”Oliolaatikko, oliovuoka, / oliokukko on mahtava ruoka. / Oliopiirakka, oliolimppu, / piirakan vieressä persiljakimppu.”

Kokoelma on yleissävyltään hiukan haikea. Vaikka mukana on useita laivaelämää railakkaastikin sanoittavia runoja, paljon on myös tunnelmapaloja. Niissä ihaillaan meren yllä loistavia tähtiä ja kuvaillaan vaiheita elämän merellä. ”Toisinaan saapuvat / matalapaineet, / myrskyää, nousevat / vastaamme laineet. // Ankara elämän meri.”

Konkarin kooste

Jukka Itkosen edellinen valittujen lastenrunojen kokoelma, Leikkihaitari, esitteli runoilijan tuotantoa vuosilta 1986-2010. Runoilijan viimeisimpiin tekemisiin pääsee tutustumaan Kultapöllö -kokoelmassa, joka julkaistiin syksyllä Itkosen 70-vuotispäivän tienoilla.

Teoksessa on runoja liki 150, ja mukaan mahtuu niin letkeää loruttelua ja tarinallista riimittelyä kuin herkkää tunnelmointiakin. Seitsemään osaan jaetussa teoksessa on omat osastonsa muun muassa eläin- ja luontorunoille, absurdille kohellukselle ja paisuttelulle sekä kielen ja kirjallisuuden merkitystä juhlivalle sanaleikittelylle.

Vuosien 2010 – 2020 välillä julkaistuista Itkosen lastenrunokokoelmista Aprillipäivä, Sanamaa ja Kaikki hyvin kasvimaalla ovat hyvin edustettuina, mutta runoja on valikoitu kaikista muistakin. Vain viime kevään Terveiset ulapalta – kokoelma on ymmärrettävästi jätetty sivuun.

Lastenrunojen ohella sisältöä on napsittu myös aikuislukijoille suunnatuista teoksista, ja hauskaa kyllä, ne eivät erotu kokonaisuudesta mitenkään. Itkonen uskalsi kirjoittaa aikuisillekin leikkisästi ja reippaasti riimitellen.

Kokoelmassa on myös aiemmin julkaisemattomia runoja, ja ne istuvat sulavasti vanhojen joukkoon.

Riemukkain uusista runoista on ehkä Päähäni heitettiin posliinipotta, joka alaotsikon mukaan on Kehuskeluruno kahdelle laulajalle.

Jukka Itkonen 1951-2021. (Kuva: Tommi Tuomi)

Herja lentää ja toiselta vedetään mattoa alta kekseliäin säkein: ”Minä olin ennen sankari suuri./Naamakin loisti kuin punajuuri./Kiertelin meriä ja kaukomaita./Kuinkahan lienee asianlaita?//No, onkeeni tarttui hirveä peto./Sulje jo suusi, täällä käy veto./Painia löin kanssa otuksen villin./Millin mittaisen suolatun sillin.”

Matti Pikkujämsän kuvat tuovat kokoelman runoihin lisää kerroksellisuutta. Erityisen hyvin mutkaton ja suoraviivainen tyyli istuu kaupunki- ja liikunta-aiheisiin runoihin.

Jukka Itkoselta on ensi vuonna ilmestymässä vielä postuumisti lastenromaani.

Outoja olevia

Laulaja-lauluntekijä Mariskan toinen lastenrunokokoelma lennättää lukijan monenlaisten ihmeellisten otusten joukkoon. Letkeästi rullaavissa runoissa Aave Maria etsii uutta lakanaa, merenneito viettää synttärijuhlia ja Onni-jättiläinen juoksee hiirtä karkuun.

Sivuilla vilahtelee paljon perustyyppejä, kuten luurankoja, noitia ja lohikäärmeitä, mutta monet hahmot ovat saaneet persoonaansa jotain lisää. Rouva kuorsaustonttu pitää runon puhujaa ikävästi hereillä ja hiihtokummitus ostaa torimyyjältä alleen rullasukset.

Mariskan ensimmäisen Määt ja Muut – kokoelman tavoin uutuusteoksessakin on vapautunut tunnelma. Runojen rytmit vaihtelevat ja riimit nitkahtelevat viehättävästi, hakkaavuudesta ei ole tietoakaan.

Puhekielisyys lisää rentoutta entisestään: ”Silmät pitää pistää kii,/sitten tarviit kämmenii,/paina niitä luomille,/ hetken aikaa oottele.//Johan alkaa rullata/kummallisii hahmoja:/yksisarvistiikerin/nähdä saat ja hamsterin”.

Runoissa on ripaus anarkistista henkeä. Känkkäränkän tuhatvuotissynttäreillä päivänsankari riemuitsee, kun juhlaväki heittelee kakkuja ja riitelee keskenään. Ilkikurinen peikko taas haaveilee: ”Kivistä mä taion rahaa,/jolla ostan muovausvahaa,/vahasta teen kakkuu pahaa – /sen saat sinä syödä, hahaa!”.

Mariskan runojen lisäksi teoksessa on Siiri Vehmaksen sommittelemia hullunkurisia reseptejä. Leivonnaisten päälle siroteltavaan keijupölyyn esimerkiksi tarvitaan 1 % lumihiutaleita, 1 % Hannan tikkareita, Elisan jäätä, 1 % Elisan Tikkaria sekä 1 % Elisan kukkia.

Railakkaan menon vastapainoksi Reetta Niemensivun ja Aapo Ravantin tekemä kuvitus on otteeltaan leppoisaa. Pehmeät värisävyt ja irvistellessäänkin kiltin näköiset hahmot pehmentävät sopivasti tunnelmaa.

Kansanrunoista vauvaräppiin

Tähtiviltti kokoaa yhteen 659 runoa yli sadalta suomalaiselta kirjailijalta. Kansanrunojen kautta ajallinen jänne ulottuu kauas historiaan, mutta pääosin antologia painottuu sotien jälkeiseen lastenlyriikkaan.

Mukana ovat itseoikeutetusti lastenkirjallisuuden jättiläiset, kuten Kaarina Helakisa, Marjatta Kureniemi sekä hiljattain edesmennyt Kirsi Kunnas. He saavat rinnalleen useita edelleen aktiivisia runotaitureita, esimerkiksi Laura Ruohosen, Kaija Pispan, Hannele Huovin ja Tuula Korolaisen.

Väljästi teemoittain, 28 osioon järjestellystä kokoelmasta löytyy räppiä, riimiä ja lorua niin eläimistä ja mielikuvitusolennoista kuin tunteista, luonnosta ja vuodenkierrosta. Tiettyyn aihepiiriin liittyvää runoa voi etsiä mainion sisällysluettelon avulla, jossa lukujen pääotsikoita täydennetään selittävillä alaotsikoilla.

Uusi ja vanha lyövät teoksessa hupaisasti kättä. Esimerkiksi kansanrunoja on sijoiteltu rinnakkain niistä vaikutteita saaneiden runojen kanssa.

Riimilliset runot ovat vuosikymmenestä toiseen pysyneet lastenrunouden perusmallina. Muutamat tästä poikkeavat runot nousevat selvästi esiin. Esimerkiksi Reetta Niemelän ja Kari Hotakaisen proosarunot raikastavat hauskasti kokonaisuutta.

Laadukkaan teoksen merkki ovat myös kattavat hakemistot, joiden yhteydessä on napakka lista sanojen selityksiä. Siitä voi tarkistaa, mitä tarkoittavat esimerkiksi liinahapsi, kraatari, jatsari, rageta, ja dissata.

Osa Tähtiviltin viehätystä tulee tietysti Johanna Lumpeen kuvituksesta. Värikkäät, mutta pehmeäpiirteiset kuvat puhuvat runojen kanssa samaa lempeää kieltä. Kuvat myötäilevät ja heijastelevat runojen tunnelmia, mutta toisinaan tuovat säkeiden kertomaan myös aivan uusia kierteitä.