Ensimmäisessä suomenkielisessä Kansainliittoa käsittelevässä teoksessa Helsingin yliopiston yleisen historian professori Heikki Mikkeli vie lukijansa matkalla vuodesta 1919 vuoteen 1946 toimineen järjestön historiaan ja kumoaa sen vaiheisiin liittyviä stereotypioita.

KANSAINLIITON syntyvuonna 1919 ihmiskunta oli kokenut ensimmäisen maailmansodan, siihen asti sodista tuhoisimman, ja sen päälle vielä espanjantaudin nimellä tunnettu influenssa oli surmannut kymmeniä miljoonia ihmisiä. Maailmansodan katastrofin toisto pyrittiin estämään perustamalla globaali järjestö edistämään aseistariisuntaa ja ratkaisemaan valtioiden välisiä konflikteja rauhanomaisesti. Kansainliitto tarttui työhön myös työolojen parantamiseksi ja kulkutautien torjumiseksi.

Kansainliiton perustajajäseninä oli 31 ensimmäisen maailmansodan päättäneen Versaillesin rauhansopimuksen allekirjoittanutta valtiota. Suomi haki jäsenyyttä pian toiminnan käynnistyttyä ja joulukuussa 1920 Suomesta tuli järjestön täysjäsen.

TUNNETUIN SUOMEA koskeva Kansainliiton päätös liittyy kysymykseen Ahvenanmaan omistajuuden ratkaisusta Suomen ja Ruotsin välillä. Ruotsi oli alun perin toivonut, että se kummalle Ahvenanmaa kuuluu, olisi ratkaistu Versaillesin rauhanneuvotteluissa. Syksyllä 1920 Kansainliiton neuvosto asetti kolmihenkisen raportointikomitean selvittämään asiaa. Sen jäseniksi tulivat Sveitsin entinen liittopresidentti Felix Calonder, belgialainen diplomaatti Eugene Beynes ja amerikkalainen diplomaatti Abram Elkus.

Komitea vieraili Suomessa ja Ruotsissa sekä Ahvenanmaalla. Loppulauselmassaan komitea päätyi selkeäsanaisesti kannattamaan Ahvenanmaan saariston kuulumista Suomelle. Komitea ei myöskään suositellut kansanäänestyksen järjestämistä Ahvenanmaalla.

Kesäkuussa 1921 Kansainliiton neuvosto ratkaisi asian Suomen eduksi ja samana syksynä allekirjoitettiin Ahvenanmaan demilitarisointia koskeva kymmenen vallan sopimus. Suomessa päätöksestä iloittiin, mutta Ruotsissa oltiin katkeria. Ruotsi kuitenkin tyytyi päätökseen.

Onnistunut välitystoiminta Ahvenanmaan asiassa vahvisti Suomessa ehkä hieman epärealististakin uskoa Kansainliiton toimintakykyyn. Kun tosipaikan tullen apua olisi joulukuun alussa 1939 tarvittu, sitä ei tullut. Neuvostoliiton aloitettua hyökkäyksensä, Suomi vetosi Kansainliittoon joka 14.12.1939 päätti seisontaäänestyksellä erottaa Neuvostoliiton järjestön jäsenyydestä. Sen enempää Suomen auttamiseksi järjestö ei pystynyt tekemään.

Maailmansodan käynnistyttyä Kansanliiton tarina oli lopussa.

Heikki Mikkeli ei näe liiton koko historiaa kuitenkaan suurena epäonnistumisena. Sotien välistä aikaa eivät leimanneet vain nationalistinen uho, vaan silloin luotiin myös kansainvälisen yhteistoiminnan periaatteet ja edistettiin globaalin maailman muotoutumista. Alettiin puhua ”Geneven hengestä”, jota edelleen käytetään tarkoittamaan liennytystä kansainvälisissä suhteissa. Sitä jos jotain jälleen tarvitaan.