Meillä ei tunneta pohjoismakedonialaista kirjallisuutta, tuskin koko maata. 1975 syntynyt Goce Smilevski ei uudessa romaanissaan Freudin sisar käsittele maansa historiaa, vaan paljon tunnetumpaa kulttuuripiiriä, Wieniä ja sen kuuluisinta asukasta.

Hänen toinen suomennettu romaaninsa on kaksipohjainen. Kehyksenä on Itävallan Anschluss 1938. Kuolemansairas Freud saa natseilta maastamuuttoluvan, ja ongelma on nyt, keitä hän ottaa mukaan. Minäkertoja Adolfina Freud kysyy, miksei hän ota sisariaan. Vastaus on epämääräinen: hän ei usko heille tapahtuvan mitään, natsivalta on väliaikaista.

Freud olisi voinut saada neljä sisartaan mukaan, muttei tehnyt elettäkään. Tunnetuille henkilöille tämä oli järjestelykysymys. Filosofi Ludwig Wittgenstein osti natseilta sisarilleen mahdollisuuden jatkaa asumista Wienissä, vaikka muut juutalaiset vietiin tuhoamisleireille.

Jatkossa Freud-sisaret kuljetetaan ensin Theresienstadtiin, sieltä jonkin kuolemanleirin kaasukammioon. Kehyksen lopussa, kaasun virratessa katosta Adolfina ehtii käydä filminauhana elämänsä läpi.

Sisäkertomuksessa hän tiivistää lukemattomien naissukupolvien kohtalon patriarkaatissa. Hänen äitinsä kostaa tylyydellään tyttärelle omaa osaansa jouduttuaan naimisiin isäänsä vanhemman miehen kanssa ja latoessaan maailmaan kahdeksan lasta. Perheen koko huomio keskittyy esikoiseen, Sigmundiin, hänen hyvinvointiinsa, opintoihin ja tulevaisuuteen. Tämä etuoikeutettu asema pohjustaa miehen patriarkaalista narsismia, mikä heijastuu myös psykoanalyysin opeissa. Hän keksi sublimaation, halujen kulttuurisen jalostamisen, mutta teki kuusi lasta. Hän kieltää kuopustaan Annaa lukemasta lääketiedettä, koska opiskelu ei kuulu tytöille. Silti Annasta tuli hänen perintönsä vaalija, oikeaoppisen psykoanalyysin Pythia, jonka sana on laki harhaoppisia vastaan.

SISARUSTEN PERUSTAESSA perheen Adolfina jää lapsuudenkotiin ilmaiseksi piiaksi. Mutta hän on teleskooppi ja kartta, joka analysoi eurooppalaisen kulttuurin sadan vuoden ajalta, sen jota kutsutaan modernisaatioksi, mutta joka kantaa patriarkaatin rautapanssaria naisia ja lapsia, köyhiä ja hulluja vastaan. Sigmund antaa tähän panoksensa keksiessään peniskateuden tyttöjen perusvaivaksi. Äärimmäinen kaksinaismoraali vallitsi seksuaalisuutta, mikä sanana tuli käyttöön 1859. Adolfinan tapaisia naimattomia naisia halveksitaan, samalla kun muut lukitaan miestensä halujen orjiksi. Jos nainen vaati oikeuksia, hänet saatettiin sulkea mielisairaalaan.´

Rinta, elämän lähde on teoksen johtomotiivi. Adolfina näkee unta, että Englannissa suusyöpäänsä kuollut Sigmund pienenee vauvaksi imien hänen nänniään, joka ei aikanaan saanut imettää omaa lasta, kun hän oli teettänyt abortin. Venetsian Pyhän Markuksen torilla hän näkee kerjäläismadonnan imettämässä lastaan. Leirille lähtiessä Adolfina ottaa mukaan, rintaliiveihinsä vain Freudien perhevalokuvan ja vauvanmyssyn.

Freudit olivat maallistuneita juutalaisia, jotka söivät sianlihaa eivätkä pitäneet sapattia. Sigmund jatkoi tällä linjalla ollen uskontojen ja niiden dogmien vihollinen, selittäen ettei Mooses ollut juutalainen, vaan egyptiläinen oppinut, joka kehitti faarao Ehknatonin yksijumalaisuuden poliittiseksi opiksi, vallan tahdon pohjaksi. Ja koska juutalaiset ovat keksineet kristinuskon, he ovat itse syypäitä kärsimyksiinsä. Adolfina syyttää veljeään kansan koettelemusten lisäämisestä.

SMILEVSKI LEVITTÄÄ romaaniin laajan kulttuurihistoriallisen panoraaman. Theresienstadtissa Adolfina tapaa Ottlan, Franz Kafkan sisaren. Tämä astuu kaasukammioon rauhoitellen saattamiaan juutalaisorpolapsia. Wienissä Adolfina ystävystyy Klara Klimtin kanssa, jonka veli Gustav on koristeellisen symbolismin suurimpia maalareita, mutta joka yksityiselämässään oli holtiton. Klara hoitaa veljensä neljäätoista ulkoaviollista poikaa, joiden kaikkien nimi on Gustav. Adolfina asuu vuosikausia Klaran kanssa Wienin psykiatrisessa sairaalassa, jota johtaa kirjailija J. W. von Goethen pojanpoika täysin eri metodein kuin kollegansa Freud. Hän haluaa säilyttää hulluuden dramaattisuuden kieltäytyen psykiatrian peitekielestä.

Freud oli ehdoton darvinisti kannattaen luonnonvalintaa, mutta itsensä hän sijoitti kolmen maailmankuvaa eniten muuttaneen tiedemiehen joukkoon Nicolaus Kopernikuksen ja Charles Darwinin rinnalle. Vasta hän paljasti sielun syöverit. Mutta tohtori Goethe väittää vessanpöntön näitä löytöjä paljon suuremmaksi ihmiskunnan edistysaskeleeksi.

Euroopan kohtalo kehystetään romaanissa filosofialla. Søren Kierkegaardiin viitaten elämän tarkoitus osoittautuu turhaksi kysymykseksi olemassaolon merkityksettömyyden edessä. Tämä on sen traagisuuden perusta. Mutta Adolfina uskoo, että maailmankaikkeus on ”muutakin kuin valtava teurastamo”, että kaikki ajateltu, sanottu ja tehty jää johonkin ulottuvuuteen säilyen niin kauan kuin maailma on olemassa.