Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kirjallisuus

21.10.2022 15:07 ・ Päivitetty: 21.10.2022 15:15

Kirja-arvio: Naurattava mies itäiseltä maalta

LEHTIKUVA / AFP

On sanottu, että naiset pelkäävät eniten sitä, että heidät pahoinpidellään ja miehet sitä, että heille nauretaan.

Pekka Wahlstedt

Tuo pitää paikkansa eritoten autoritaaristen hallitsijoiden kohdalla. Siispä Valloittava Putin -kirja on enemmän kuin paikallaan.

Jo Neuvostoliitto oli vitsien aiheena lyömätön, mutta nauru vaimeni, kun sen kohde romahti. Kiitos siis Vladimir Putinin, että uusi vitsikirja kirja näkee päivänvalon.

Kirjan tekijöitä Jukka Mallista ja Ville Hytöstä, on yhdistänyt jo viidentoista vuoden ajan vankkumaton kiinnostus venäläiseen kulttuuriin, ja inho sen korruptoitunutta politiikkaa kohtaan. He ovat aiemmin koonneet venäläisiä poliittisia vitsejä jo kolmeen kertaan. Ensimmäisenä he julkaisvat vuonna 2008 teoksen …kun Putin ja Medvedev – Venäjän poliittiset vitsit. Toiseen vitsikirjaan aineistoa karttui kuin itsestään – se ilmestyi 2015 ja sai nimekseen Putin tulee kylään.

Vuoden 2022 helmikuun tapahtumat saivat Mallisen ja Hytösen kokoamaan Venäjän Putin-vitsien aarteistosta jälleenkirjan.

VENÄJÄN VITSIEN historiaa kartoittava kirjan esipuhe on avartava. Siinä tuodaan esiin, että tuo hirmuhallitsijoiden luvattu maa tsaareista kommunisteihin on aina yllyttänyt irvileukoja keksimään henkisiä venttiileitä, joilla purkaa patoutunutta vihaa ja turhautumista.

KIRJAT:
Jukka Mallinen & Ville Hytönen:
Valloittava Putin
Enostone 2022, 184 s.
Kirjan nimi, Valloittava Putin, sisältää jo vitsinpoikasen. Ja jos – ja kun – Putin ei saa valloitettua Ukrainaa, hän pystyy valloittamaan ainakin kaikki ronskin poliittisen huumorin ystävät, niin Ukrainassa, Venäjällä kuin muuallakin.

Seuraavassa esimerkkejä kirjan vitsikirjosta, jossa kiteytyy diktaattorin kaksinaismoraali, valheellisuus ja koko sodan täydellinen päättömyys.

”Putin on Adolf Hitlerin vieraana natsi-Saksassa. Hitler esittelee Putinille Saksan saavutuksia: vastarakennetun Valtakunnankanslian, uutuuttaan kiiltäviä panssarivaunuja ja sukellusveneitä.

Äkkiä esiin ryntää riutunut juutalainen raitapuvussa, keltainen tähti rinnassaan. Gestapon miehet koirineen nappaavat juutalaisen saman tien ja vievät pois.

’Anteeksi tämä ikävä häiriö’, Hitler pahoittelee.
’Ei se mitään’, Putin sanoo. ’Missäpä maassa noita fasisteja ei olisi.'”

***

”Vanha ukrainalainen tekee kuolemaa. Vanhuksen vuoteen ympärillä ovat kaikki sukulaiset kuuntelemassa hänen viimeisiä sanojaan: ’Varjelkaa Putinia’, vanhus kuiskaa.

’Miksi ihmeessä?’

’Viha Putinia kohtaan on ainoa, mikä yhdistää Ukrainan!'”

***

”Voitte kritisoida Putinia niin paljon kuin haluatte, mutta todellisuudessa vain harva johtaja kykenee tuhoamaan kahta maata yhtä aikaa.”

***

”Sanotaan, että Putinilla on ollut yksi kerta elämässään, jolloin hän ei valehdellut. Mutta silloin hän oli aivan pieni eikä ymmärtänyt, mitä puhui.”

Kirjan viimeinen ja samalla hauskan pisteen iin päälle laittava kiteytys kuuluu näin:

”’Minusta nämä Putin-vitsit ovat mauttomia. Hänhän on kuitenkin komea ja karismaattinen ja älykäskin vielä.’

’Hah hah haa, todella hauskaa! Tätä vitsiä en ollutkaan vielä kuullut.'”

Teoksella on myös puhtaasti käytännöllinen puolensa: sen lopusta löytyy vahvoja sodanvastaisia kuvia, jotka on valittu ukrainalaisten kuvittajien hyväntekeväisyysjärjestö Pictoricin katalogista. Kuvittajien palkkio ja osuus teoksen tuotosta menevät suoraan sodan uhreille Ukrainaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU