Pihkalasta on kirjoitettu runsaasti, ja nyt joukkoon liittyy useita urheiluhistoriaan liittyviä teoksia julkaissut FT Kalle Virtapohja. Uutta tietoa tuovan tutkimuksen sijaan kyseessä on nyt enemmänkin aiempaa Pihkala-tietämystä kokoava tietokirja, jonka ote tarkasteltavanaolevaan henkilöön saisi olla paikoitellen kriittisempikin.

Pihkalan toiminnan innoittajana varsinkin hänen nuoruusvuosinansa oli vahva oikeistolainen ideologia. Tämän takia Pihkala oli jo eläessään kiistanalainen henkilö, jonka jälkimaineesta käydään edelleen historiantutkijoiden parissa debattia. Kalle Virtapohjan teoksesta ilmenee, että Pihkala on tästä huolimatta ollut monella tavalla luomassa merkittävää suomalaista urheiluhistoriaa. Hän oli itse olympiaurheilija, valmentaja ja toimittaja, joka haki urheilutietouttaaina Yhdysvalloista asti aikana, jolloin ulkomaanmatkailu oli harvojen etuoikeus. Pesäpallon ohella hän uudisti suomalaista hiihtoa, vaikutti Helsingin Olympiastadionin rakentamiseen ja löysi Suomen Urheiluopistolle paikan Vierumäeltä.

Mikä oli Pihkalan rooli sisällissodassa?

Osallistuiko Pihkala sairaalasurmiin, kuten Marjo Liukkonen väitöskirjassaan 2018 väitti. Todisteena tästä on esitetty Pihkalan 16.3. kirjoittama kirje, jossa hän kertoi tuntevansa voimakasta vihaa ”punaryssien harhaanjohtajia kohtaan”. Hän kirjoitti myös, että oli vastikään ollut tilanteessa, jossa hän oli joutunut käskemään itsensä ampumaan, ”pakottamaan sormeni liipasimelle lähempää ampuessa”. Oliko tämä sairaalasurmaajan tunnustus vai oliko kyse taistelussa ampumisesta? Tätä ei Virtapohjan mukaan voida tietää.

Itse ajattelisin, ettei asiaa voida käytettävissä olevilla lähteillä myöskään varmuudella kiistää. Joka tapauksessa käyttämiensä voimakkaiden ideologisten puheenvuorojen kautta Pihkala oli omalta osaltaan edistämässä sitä, että sisällissodasta ja sen muistosta tuli pitkäksi aikaa kansakuntaa voimakkaasti jakanut tragedia.

Suojeluskuntien lakkauttaminen koetteli

Sotien välisen ajan ”Valkoinen Suomi” oli Tahko Pihkalalle sopiva toimintaympäristö. Hänestä tuli sisällissodan jälkeen suojeluskuntien yliesikunnan urheilutarkastaja ja hän jatkoi suojeluskunnan palveluksessa aina vuoteen 1944, jolloin järjestö välirauhansopimuksen perusteella lakkautettiin. Se oli Pihkalalle henkilökohtainen ja ideologinen tragedia.

Sitä, miten Pihkala löysi paikkansa sodanjälkeisessä Suomessa, olisi teoksessa voinut vielä enemmän pohtia. Nyt tarkastelun painopiste on sotaa edeltävässä ajassa. Samalla olisi voinut analysoida sitä, miten toista poliittista äärilaitaa vahvasti edustanut henkilö saattoi toimia Suomessa näkyvänä liikuntavaikuttajana, jonka kädenjälki näkyy meidän päiviimme asti.