Suuri loikka tapahtui 1960-luvulla, jolloin Suomi alkoi teollistua toden teolla ja kasvavat kaupungit imivät maaseudun melkein tyhjiin. Juhani Koposen ja Sakari Saaritsan toimittama, yli 20 kirjoittajan artikkeleista koostuva Nälkämaasta hyvinvointivaltioksi -kirja käy läpi Suomen kehitystietä 1500-luvulta tähän päivään ja sen ulkoisia ja sisäisiä edellytyksiä ja esteitä.

Suomea on verrattu kehitysmaihin, mutta yksi tekijä esti historian saatossa Suomea joutumasta kehitysmaille tyypilliseen alistusasemaan, jossa pieni eliitti orjuuttaa ja riistää kasvottomaksi massaksi typistettyä alkuperäisväestöä. Suomessa oli itsenäinen ja omavarainen talonpoikaisto. Vuonna 1925 laadittu laki Lex Pulkkinen kielsi suuria teollisuusyhtiötä viemästä talonpoikien maita ja määräsi palauttamaan jo anastetut.

Oppivelvollisuus tuli myöhään

Tärkeä askel kohti hyvinvointi-Suomea oli yleisen oppivelvollisuuden säätäminen vuonna 1921 – korkeisiin Pisa-sijoituksiin tottuneille on ehkä yllättävä tieto, että Suomi oli oppivelvollisuuden ottamisessa viimeinen maa Länsi-Euroopassa. Oppivelvollisuuden voimaan astuminen lisäsi etenkin maaseudun lasten koulunkäyntiä, mikä oli merkittävää, koska maalla lapset oli totutettu kovaan työntekoon jo varhain eli lapsityövoiman käyttöä pidettiin vielä tuolloin aivan normaalina.

1960- ja 70-lukua erityisenä Ruotsiin muuton aikakautena pitäneille on ehkä uutta tietoa sekin, että Ruotsiin on muutettu aina, toisen maailmansodan jälkeen muuttoliike vain saavutti huippunsa. Jo hyvinvointivaltioksi kasvaneesta Ruotsista suomalaiset oppivat ja toivat niin uusia aatteita kuin uutta teknologiaa, jotka muodostivat perustan hyvinvointi-Suomen rakentamiselle.

Tärkeää aatteellista perustaa rakensi Pekka Kuusen vuonna 1961 ilmestynyt teos 60-luvun sosiaalipolitiikka. Kuusi kannattaa vahvaa suunnitelmallisuutta, jossa markkinatalous ja sosiaalidemokratia paiskaavat kättä. Taloudellisen kasvun edellytyksenä ovat sosiaaliset tulonsiirrot, kuten sosiaaliturva ja terveydenhoito, koska hyvinvoivat työntekijät myöskin tekevät hyvää tulosta. Eikä tämä onnistu ilman valtion tukea.

Suomen Euroopan rikkaiden maiden kärkikaartiin nostaneen suunnittelun voittokulku kestikin 90-luvulle asti, kunnes markkinatalous nousi kaiken valtiaaksi ja johtotähdeksi.

Millainen on hyvinvointi-Suomen kohtalo tulevaisuudessa? Onko sen aika ohi, vai pystyvätkö markkinatalous ja hyvinvointivaltio solmimaan uuden liiton?

Nälkämaasta hyvinvointivaltioksi -kirjassa ei tähän suoraan vastata, mutta kirjoittajien näkemys historiankulusta on, ettei historia muodosta minkäänlaista suurta ja yhtenäistä kertomusta. Myös Suomen historia on yhdistelmä erilaisia sattumia, valintoja ja kamppailuita ilman suurta suunnitelmaa, ja lisäksi Suomi on –  ja on aina ollut – osa globaalia maailmaa ja sen tuomia vaikutteita.