Mutta kaikki käyttävät ja ovat kautta aikojen käyttäneet viholliskuvia ja retorista maalailua asiansa edistämiseen, ja esimerkiksi vasemmistolaisten viholliskuvat kapitalisteista eivät eroa paljonkaan oikeistolaispopulisten luomasta uhkakuvasta maahanmuuttoa kohtaan.

Mediatutkija Juha Herkman toteaakin tuoreessa kirjassaan Populismin aika, että populismia on ollut aina ja tulee vastedeskin olemaan, ainakin politiikassa. Populismissa on kuitenkin myös korostettujen pahojen puolien lisäksi positiivisia puolia, ja populismi on erottamaton osa demokratiaa.

Huonoja puolia ovat tietysti viholliskuvien luominen ja vihan lietsominen. Tällainen populismi johtaa autoratiiviseen yhden johtajan yhteiskuntaan, ja se kukoistaa usein erityisesti maissa, joissa demokratia on vielä lapsenkengissä.
Kehittyneiden demokratioiden vihapopulismin taustalla taas on hyvinvointivaltion vakaiden ja turvallisten rakenteiden purkaminen ja joutuminen arvaamattomien ja petollisten markkinavoimien armoille.

Media on tässä vihapopulismin kanssarikollinen, koska se elää vastakkainasetteluista ja liioittelusta. Median toisesta puolesta eli kriittisyydestä ja tasavertaisuuden puolustamisesta vapaa sosiaalinen media on kuin luotu populisteja varten.

Hyvää populismin ajassamme on etenkin se, että populistit haastavat vanhat kansasta vieraantuneet puolueet ja kapulakieltä puhuvat poliitikot. Perussuomalaiset ovat onnistuneet innostamaan syrjäytyneen kansanosan jälleen äänestysuurnille.

Toisaalta populismi on paradoksaalisesti liiankin demokraattista siinä mielessä, että se ajaa vain kansan syvien rivien eli enemmistön asiaa, ja vähemmistöt jäävät marginaaliin.

Huono populismi kääntyy kansaa ja itseään vastaan muuttuessaan autoratiiviseksi, niin kuin tapahtui 1930- ja 40-luvuilla, mutta kansasta nousevan ja kansan kieltä puhuvan hyvän populismin menestys kertoo siitä, että suora demokratia voi viimein olla  toteutumassa.