Puuhakas Lynch on toiminut lisäksi muun muassa kuvataiteilijana ja kirjailijana. Ensimmäinen kirja Catching the Big Fish (2006) pui rönsyilevällä tavalla luovuutta. Nyt käsillä olevat muistelmat Lynch teki puolestaan toimittaja Kristine McKennan kanssa.

Tilaa unelmoida syntyi halusta kertoa totuus Lynchistä. Esipuheessa teosta kutsutaan pelottavasti ”ehdottomaksi elämäkerraksi”. Faktoihin, kuten nimiin ja vuosiin, on kiinnitetty erityistä huomiota. Pelkät tosiasiat eivät kuitenkaan muodosta koko kuvaa, kuten Lynchin surrealistina pitäisi tietää. Hänen kaltaisensa villi luova kyky kun pakenee faktoja.

Muistelmien rakenne on erikoinen,mutta perusteltu. Ensin McKenna listaa tosiasiat ja sitten Lynch vastaa hänelle, kertoen muistoistaan.Lynch käy näin ikään kuin dialogia oman tarinansa kanssa. Kummatkin näkökulmat muistuttavat kuitenkin toisiaansiinä määrin, että niillä on ehkä ollut sama editori.

Elämän kauneus

Menestyneen ja liki kaiken saavuttaneen ihmisen tarinaa on jälkikäteen helppo pitää johdatuksena, vaikka myös sattumalla oli siinä osansa. McKenna ja Lynch eivät juuri osaa vastata siihen, miksi jälkimmäistä rakastetaan niin paljon. Hän päätyi jopa eräänlaiseksi kansansuosikiksi 1980-luvulla. Kuuluisuus antoi hänelle liikkumavaraaja lisäsi kiinnostusta hänen taidettaan kohtaan.

McKenna on palkittu toimittaja, mutta hänen kirjoitustyylinsä on toteava, eikä tee aina oikeutta Lynchin eksentrisyydelle: ”Se oli stressaava ajanjakso Lynchille. Hän teki elokuvaa, johon uskoi intohimoisesti, mutta raha oli jatkuva ongelma, ja hänen henkilökohtainen elämänsä oli muuttumassa hankalaksi. Vielä huomattavampaa oli se, että hän tunsi olonsa rauhattomaksi syvemmällä tasolla, raha-asioiden ja rakkauden tuolla puolen.” (s. 108)

Lynch itse ei ole luontevimmillaan muistelmien jäykähkössä formaatissa ja hänen osionsa tuntuvat sanelusta paperille siirretyiltä. Hän pääsi sisimpäänsä pesiytyneestä vihasta ryhtymällä harrastamaan transsendenttista meditaatiota, jokseenkin kyseenalaista stressinhallinnan muotoa, jonka mahdollisia ongelmia ei teoksessa mainita.

Kukaan tuskin odotti meditaatiota hehkuttavan Lynchin hyökkäävän sitä vastaan, mutta hänen ehdottomuutensa hämmentää silti: ”Kaikki minussa muuttui, kun aloin meditoida.”

Vetoavinta kirjassa ovat Lynchin lyhyet ohjeet luovuuden kehittämiseksi ja avaavat anekdootit kuvauspaikoilta. Muut pohdiskelut eivät sen sijaan ole kovin syvällisiä: ”Voi varmaan sanoa, että Twin Peaks teki minusta kuuluisamman, mutta kaikki on suhteellista. Mitä tunnettu tarkoittaa? Elvis oli kuuluisa. Ja onhan se koko homma ihan naurettavaa.”

Tilaa unelmoida keskittyy Lynchin elokuva- ja televisiotuotantoon. Muu jää taka-alalle. Lynchin rohkeus on harvinaislaatuista. Hän ei tehnyt kompromisseja ja vei maaliin useita projekteja, joita jopa hänen läheisensä pitivät virheinä. Hän pääsi tasapainoon ja löysi onnen: ”Äkkiä minä tajusin, että ihmisenä olemisen matka on todella kaunis, ja sillä on onnellisista lopuista onnellisin. Kaikki on hyvin. Ei ole mitään huolestuttavaa. Kaikki on todella kaunista.”

Näkökulman valitsemisen vaikeus

David Lynchin toistaiseksi viimeisestä filmistä Inland Empire (2006) kerrotaan muistelmissa valaisevasti ja Twin Peaksin paluusta on siitäkin muutama sivu. Mehukkaita paljastuksia ei kuitenkaan kannata odottaa. Eteenpäin mennään nopeasti, sillä Lynch on ehtinyt tehdä paljon.

Inland Empire ja Twin Peaksin uusin kausi muistuttavat hieman toisiaan. Ne ovat ahdistavia kokemuksia, mutta niiden katsomista on vaikea jättää kesken. Jälkimmäisen pelastaa yllättävä huumori: esimerkiksi Lynchin itsensä tv-sarjassa esittämä esittämä FBI-agentti Cole  ei esimerkiksi kuule juuri mitään ja huutaa vuorosanansa. Hänen toimistonsa seinällä on kehystetty kuva  atomipommin räjähdyksestä.

Tilaa unelmoida -muistelmateos on suomennettu hyvin, vaikka sen kaksi kääntäjää voi viitata siihen, että prosessi on ollut vaikea.

Lynchiä ja hänen taidettaan ei ehkä ole helppo ymmärtää, eikä hänen elämäkertakirjansa tarjoa tyhjentäviä selityksiä. Siinä on paljon hyvää materiaalia, mutta omaperäisen näkökulman puute estää sitä erottumasta edukseen lukuisten Lynch-aiheisten teosten joukosta. Elämäkerta on hankala laji. Kohteen itsensä sanoin: ”On mahdotonta oikeasti kertoa kenenkään elämäntarinaa.”