Niinpä monille ihmisille on syntynyt toinen toistaan karmivampia mielikuvia ja ennakkoluuloja vankiloista ja niiden asukeista. Semminkin kun media nostaa ne otsikoihin yleensä vain silloin kun niissä tapahtuu jotain äärimmäisen väkivaltaista ja järkyttävää.

Sakari Kainulaisen ja Juho Saaren toimittama Suomalainen vanki -kirja yrittää korjata asiaa useamman tutkijan voimin. Nämä tutkijat jalkautuivat vankiloihin kyselylomakkeineen tekemään empiiristä tutkimusta vankien tilanteesta.

Kirja kuuluu Huono-osaisin Suomi -tutkimusohjelmaan, jonka kohteina ovat olleet asunnottomat, romanit, leipäjonossa kävijät, oikeuspsykiatrian potilaat suonensisäisten huumeiden käyttäjät ja mielenterveyskuntoutujat.

Vanki-kirjassa tarkastellaan edustavan otoksen pohjalta muun muassa vankien elämänlaatua ja terveyttä, yksinäisyyttä, statusjärjestelmiä, luottamusta, turvallisuutta ja sosiaalista tukea. Näiden ohella huomion kohteena ovat myös vankien sosiaalinen integraatio ja perhesuhteet.

Valitettavasti iso osa kirjasta esittelee käytettyjä empiirisiä tutkimusmenetelmiä ja niiden erityislaatuisuuksia, mikä menee ehkä näiden tutkimusten kohteilta tässä tapauksessa yli ja ohi. Kirjasta löytyy myös triviaaleja selviöitä , kuten että vangit ovat tyytymättömämpiä elämäänsä kuin ihmiset yleensä ja heidän elämänlaatunsa on heikko. Tuttu on myös tieto, että seksuaalirikolliset ja huumeiden käyttäjät ovat halveksinnan kohteita myös vankilan muurien sisäpuolella.

Mutta myös uutta ja tärkeää tietoa on saatu kokoon.

Vangit ovat varsin heterogeenista porukkaa. Parhaassa asemassa ovat he, jotka ovat olleet vankilaan tullessaan koulutettuja, hyvässä työssä ja perheellisiä. He osaavat myös sopeutua ja käyttää vankila-ajan parhaiten hyväkseen, esimerkiksi opiskelemalla.

Pohjalla taasen ovat ne, jotka jo vankilaan tullessaan ovat huono-osaisia: asunnottomia , huumeongelmaisia, väkivaltaisia, ihmissuhdevaikeuksissa… He todennäköisesti jatkavat rikollista elämää vankilasta vapauduttuaan – kun eivät paljon muuta voi. Kirjassa todetaankin, että asunnottomuus ja työttömyys on monien vankien ikuinen ongelma. Niinpä yli puolet vangeista palaa takaisin vankilan muurien taa.

Vankilassa vangit voi jakaa neljään ryhmään: omissa oloissaan vetäytyviin, kapinallisiin auktoriteetteja vastustaviin, sopeutuviin ja aktiivisesti kuntoutukseen osallistuviin ja niihin, jotka hyväksyvät vankilan yleiset tavoitteet, mutta haluvat muuttaa sääntöjä ja tapoja, joilla niihin pyritään.

Suhteiden tärkeä verkko

Kaikkia vankeja ja vanginvartioita yhdistää se, että luottamus ja sosiaaliset suhteet, niin vankien keskinäiset kuin vankien ja henkilökunnan väliset, ovat kaiken a ja o. Vaikka vankilat ovat huomattavasti inhimillisempiä kuin vielä 1970-luvulla, monet vangit valittivat, että henkilökunta ei kuuntele heitä, vaan jakelee määräykset ylhäältä anonyymisti. Kirja toki huomioi, että vankilatkin ovat keskenään erilaisia.

Vankilan tehtävä ei ole rangaista, vaan parantaa. Juho Saari toteaa, että yleisesti ottaen vankilat ovat aika hyvällä mallilla. Kirjasta tuleekin mieleen, että vankien ongelmien suurimmat syyt löytyvät vankilan muurien ulkopuolelta – olisi helpompi pysyä kaidalla tiellä, jos yhteiskunta tulisi vapautuvaa vankia vastaan tarjoamalla tälle ainakin työtä ja asunnon.