Hlevnjuk toimii tutkijana Venäjän valtionarkistossa ja hänen alun perin vuonna 2015 ilmestynyt teos haastaa kuvan, ettei Venäjällä pystytä tarkastelemaan kriittisesti 1900-luvun historiaa. Tutkimuksen vahvuus on vankka tukeutuminen Hlevnjukin neuvostoarkistoista löytämiin kirjeisiin, päiväkirjoihin ja muihin alkuperäislähteisiin.

Elämäkerta kuvaa kuinka georgialaisen vuoristokylän pojasta kehittyi maailman suurinta valtiota johtanut julma diktaattori. Stalin johti Neuvostoliittoa rautaisella otteella vuodesta 1929 kuolemaansa asti keväällä 1953. Tänä aikana miljoonia neuvostokansalaisia vangittiin tai teloitettiin joka suunnalla salaliittoja näkevän Stalinin vainoharhaisuuden takia.

Stalinin jälkimaine

Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitto otti Nikita Hrushtshovin johdolla kriittisen asenteen hänen tapaan johtaa maata omia kansalaisiaan julmasti alistaen. Nyky-Venäjällä moni kuitenkin jälleen ihailee Stalinia. On perusteltua pohtia, mistä tämä johtuu.

Diktaattorit eivät ole olleet historiassa yhdestä muotista veistettyjä, vaikka yhdistäviä piirteitäkin on. Eristäytyvä Stalin oli tietämätön tavallisen kansan elämästä, mutta myöskään kansa ei oikeasti tiennyt, millainen mies heidän kohtaloistaan päätti. Osaksi persoonallisuuden ja osaksi laskelmoinnin takia Stalin puhui harvoin suurten joukkojen edessä kuten tekivät karismaansa luottaneet Adolf Hitler ja Benito Mussolini. Stalinin kirjoitukset ja voimakas, kaikkialle neuvostoyhteiskuntaan tunkeutuva propaganda loivat kuitenkin vaikutelman, että Stalin oli läsnä kaikkialla ja tiesi ratkaisut kaikkeen.

Hlevnjuk arvioi, että nämä mielikuvat Stalinista ovat eläneet tätä itseään kauemmin, ja vaikuttavat yhä nyky-Venäjällä varsinkin kuin niitä on viime aikoina pyritty vahvistamaan. Stalinin puolustajat eivät toki nykyisin koeta kiistää kaikkia hänen aikansa rikoksia, vaan yrittävät kirjoittaa historiaa hienovaraisesti uudelleen. Näissä arvioissa Stalinin  ajan väkivaltaa lietsoivat alemman tason virkamiehet diktaattorin itsensä tietämättä. Väitteet Stalinin tietämättömyydestä eivät pidä Hlevnjukin mukaan paikkansa. Esimerkiksi 1930-luvun lopun 700 000 hengen vaatinutta suurta vainoa Stalin johti henkilökohtaisesti päivittäin oikeuttaen hirmuhallintonsa paranoidisella tarpeella eliminoida sisäiset viholliset ennen kuin joku ulkovalta hyökkäisi Neuvostoliittoon.

Kirjansa lopussa Hlevnjuk arvioi, että Venäjällä on vaara toistaa menneisyyden virheitä, jos sekoitus historiallista tietämättömyyttä, katkeruutta ja sosiaalista tyytymättömyyttä luovat otollisen maaperän Stalin-myönteisen vääristelyn juurtumiselle.