Anna Maria Mäki (s. 1976) suomii tätä masentavaa meininkiä ajankohtaisessa romaanissaan Uudessa valossa.

Kirja alkaa siitä, kun Helena Lindeman, menestynyt motivaatiopuhuja, kuolee yllättäen ja jättää jälkeensä tyhjiön. Hänen menehtymistään surraan sekä lähipiirissä että julkisuudessa, jotka molemmat ihmisdynamo Helena ehti vakuuttaa erinomaisuudestaan. Häntä ihaillaan yhä, koska hän uskalsi jättää kotiäidin näköalattoman elämän ja luoda itsensä uudelleen yrittäjänä. Eteenpäin rymistellessä särkyi tosin sydämiä.

Avoin teksti pakottaa siihen tutustuvan Iiriksen sekä miettimään omia arvojaan että tekemään tiliä menneisyytensä kanssa. Onko Iiris toistanut äitinsä virheen elämällä valheellisesti? Onko tytär halunnut alitajuisesti miellyttää äitiään muuttumalla tämän kaltaiseksi? Entä missä määrin suorituskeskeisyyden vaatima hullu tehokkuus sopii Iirikselle, hänen läheisistään puhumattakaan?

MÄEN KIRJAN sanoma on tervehenkinen. Kirjailija pohdiskelee muun muassa sitä, näyttelemmekö rooleja vaikuttaaksemme hyvältä muiden silmissä. Ennen kaikkea Uudessa valossa käsittelee kuitenkin sitä, onko väsymättömässä kilvoittelussamme järkeä. Romaanin Iiris hahmottelee: ”Joillakin oli omat kämpät alle kolmekymppisenä. Joillakin ei. Jotkut tekivät bisnestä, jotkut eivät. Jotkut ymmärsivät rahaa ja omistivat sijoitussalkun, toiset taas eivät. Oliko se luonnon tapa erotella ihmisiä?”

Vahvat päihittävät heikot, ja niin on tarkoitettu, väitetään sekä luonnonvalinnassa että markkinataloudessa. Uudessa valossa -teoksen tietyt henkilöhahmot, lähinnä nuoret aikuiset, pelkäävät näyttää heikkouttaan. Lähemmäs hiipivää romahdusta karkotetaan lääkkeillä ja hyvinvointiteollisuuden hintavilla tuotteilla, kuten joogan gurukulttuurilla ja lisäravinteilla.

Romaanin menestyneellä, positiivisella ja dynaamisella Lindemanin perheellä onkin luurankoja kaapissaan. Ne ovat melko klassisia sellaisia, mutta ei se mitään, sillä kenenkään traumoja ei sovi vähätellä. Äidin valehtelu ja isän etäisyys saavat noin kolmekymppisen Iiriksen menettämään luottamuksensa elämään. Hän on tsempannut ja päässyt suorittamisessaan hyvään alkuun, mutta tajuaa, ettei haluakaan kulkea äitinsä jalanjäljillä. Sillä: ”Miten hän saattoi väittää olevansa hyvinvointibloggaaja, kun hänellä oli niin järjettömän paska olo ja onneton elämä?” (s. 229)

Lindemanien salaisuuksia perataan kärsivällisesti lukuromaanin hengessä. Perinteistä kronologisesti etenevää kerrontaa katkotaan muun muassa otteilla Helenan muistiinpanoista ja Iiriksen blogiteksteistä. Uudessa valossa -romaani lienee lopulta suunnattu nettimenon ja hyvinvointikulttuurin kyllästämille nuorille. He saattavat vielä ottaa opiksi teoksen hyvää tarkoittavista varoituksista, vaikka Anna Maria Mäki korostaakin kiitossanoissaan, että hänen kuvaamansa ”sometoiminta on omaa kuvitelmaani.” (s. 349)

MÄKI HALLITSEE monia rekistereitä, esimerkiksi psykologisen kuvauksen. Niinpä hän onnistuu pureutumaan paikoin hyvinkin syvälle: ”Vanhemmat ovat niin ylivertaisia pienelle lapselle, jotain minkä tavoitteluun menee loppuelämä. Tai siitä tavoittelusta pois pääsemiseen.” (s. 269)

On lisäksi mukavaa lukea vaihteeksi proosaa, jossa asiat eivät muutu yhä surkeammiksi, vaan valo alkaa pilkottaa tunnelin päässä. Uudessa valossa -romaanissa seurataan pahan olon purkautumista ja muuttumista hyväksi oloksi, kunhan arkeensa saa oikeat arvot, kuten lähimmäisenrakkauden. Teoksessa puhutaan armosta. Iiris antaa anteeksi itselleen, äidilleen ja lopulta koko maailmalle, eikä enää kuvittele sen asettuneen itseään vastaan. Nuori nainen eheytyy oikein.

Kokonaiskuviolle on helppo nyökytellä päätään. Tasainen Uudessa valossa ei riko rajoja, mutta vaikka sen kehotus vauhdin hidastamisesta tuntuu itsestään selvältä, muistutus ei ole pahitteeksi. Kirjoittihan Tommi Melenderkin hiljattaisessa esseekokoelmassaan Ihmisen näköinen, että luovuus kukkii joutilaisuudessa, ei suorittamisessa. Muun muassa taidetta tarvitaan, ettemme muserru tehokkuusyhteiskunnan rattaisiin.