Putinille on tärkeää, että oppositio pysyy eripuraisena, ja hänen hajota ja hallitse -taktiikkaansa kuuluu muun muassa naisten alistaminen.

Ukrainan rintamalla venäläissotilaat käyttävät kaikkia keinoja, myös seksuaalista väkivaltaa, murskatakseen kokemansa vastarinnan. Oksanen huomauttaa, että vaikka Venäjän armeijan toiminta voi vaikuttaa järjettömältä tai ainakin epäloogiselta, sen takaa löytyy sikäläisittäin rationaalista ajattelua.

Samaan virtaan perustuu Oksasen Ruotsin akatemiassa keväällä 2023 pitämään puheeseen. Siitä saamiensa kehujen jälkeen hän päätti kasvattaa puheenvuoronsa pitkäksi ”esseeksi siitä, miten Venäjä on tehnyt misogyniasta valtansa keskeisen työkalun.”

PUTININ VENÄJÄ ymmärretään viimeistään nyt äärikonservatiiviseksi yhteiskunnaksi, jossa naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä. Kyse ei ole pelkästä retoriikasta, vaan konkreettisesta strategiasta, jolla tavoitellaan demokratian heikentämistä: ”Federaation perustuslakiin kirjattu ‘perinteisten arvojen’ noudattaminen on eufemismi sille, että Venäjä lähettää naisensa takaisin 1800-luvulle.” (s. 100)

Oksanen vetää esseissään yhtäläisyysmerkit edesmenneen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän välille. Uutta on ehkä vain se, että seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneet voivat nyt kertoa kokemuksistaan avoimemmin, esimerkiksi internetissä. Edes epäsuoran oikeuden saaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä: ”Venäjä on vaikea tapaus.” (s. 22)

Lievästi sanottuna. Syvälle isovenäläiseen ajatteluun pureutuva Samaan virtaan on häiritsevä ja raskas teos, mutta se on oikein, sillä sekä kirjallisuuden että median tehtävä ei ”ole suojella meitä häiritseviltä tosiasioilta, vaan kertoa niistä.” (s. 31)

Kommunistinen Neuvostoliitto ja Putinin Venäjä eroavat toisistaan ainakin yhdellä merkittävällä tavalla. Edellisessä oli periaatteessa sukupuolien tasa-arvo, jälkimmäisessä siitä ei ole käytännössä enää lainkaan. Lisäksi jo keisarillisella Venäjällä otettiin varovaisia askeleita tasa-arvon suuntaan. Putin toivoo siis takapakkia.

Venäjä on historiallisesti määritellyt itsensä moraalisesti ylempiarvoiseksi kuin muut. Tässä ajattelussa on kyse kansan johdattamiseksi harhaan huolellisesti luodusta myytistä, joka tekee kaikesta, vaikkapa naistutkimuksesta, imperialistista politiikkaa: ”Koska naistutkimuksen rahoitus tuli 1990-luvulla Venäjälle länsimaista, feminismi ja naisten oikeudet yhdistettiin Venäjää uhkaaviksi läntisiksi arvoiksi, jotka alettiin esittää esteenä Venäjän mytologiselle suuruudelle.” (s. 104-105)

Oksanen kiinnittää huomiota muun muassa siihen, ettei raiskauksista rankaisevaa kulttuuria ole syntynyt Venäjän armeijaan. Hänen näkemyksensä historiasta ei kenties aina ulotu tarpeeksi pitkälle, Neuvostoliittoa kauemmas, mutta hän ymmärtää hyvin toisen maailmansodan (tai Suuren isänmaallisen sodan, kuten sitä Venäjällä kutsutaan) perinnön. Venäjä ei sen takia miellä hyökkäävänsä Ukrainaan, vaan vain puolustavansa itseään lännestä siihen taas kohdistuvalta uhalta.

Tarkoitus pyhittää keinot, Putin järkeilee, ja tässä hengessä Ukrainan ”erityisoperaatioon” liittyvät pienemmät rikokset, miten ne sitten määritelläänkään, jäävät maan viranomaisten päätöksellä rankaisematta. Täten vaikkapa venäläissotilaat raiskaavat ukrainalaisia isänmaan edun nimissä.

OKSASEN KIRJAT ovat Venäjällä laittomia, ja hänet määritellään siellä rikolliseksi. Historia toistaa itseään. Toisinajattelijat – nyt siis kaikki, jotka eivät heittäydy rähmälleen Putinin eteen – joutavat vainotuiksi, vangituiksi tai tapetuiksi.

Oksanen ei pidä todennäköisenä sitä, että Venäjä muuttuisi demokraattisempaan suuntaan. Syy löytyy sen johdonmukaisen totalitaristisesta lähihistoriasta: ”Mutta Venäjä ei ole Ukraina. Se ei ole Viro. Venäjältä vastarinnan traditio suurena identiteettitarinana puuttuu.” (s. 227)

Samaan virtaan lienee Oksasen tärkein teos. Ainakin se on hänen rohkeimpansa. Pidin enemmän Mihail Šiškinin analyyttisemmästä kirjasta Sota vai rauha – Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä (2023), mutta myös Samaan virtaan kannattaa lukea päivittääkseen Venäjä-tietonsa ajan tasalle.

Oksanen lienee inspiroitunut kaunokirjallista esseistiikkaa ja tietoa sekoittavasta Šiškinin tekstistä, sillä Samaan virtaan -teoksessa on samanlainen rakenne. Myös Oksanen selittää Venäjää yleisen historian ja perhehistoriansa kautta. Hänen sukunsa joutui kärsimään Neuvostoliiton miehittäessä Viroa.

Mekin elämme historiaa. Putin on kiinnostunut Venäjän vaikutusvallan laajentamisesta syvälle Eurooppaan. Eikä kyse ole enää pelkästä pehmeästä politiikasta, vaan suorasta tunkeutumisesta ihmisten kehoihin ja rajojen piirtämistä uusiksi. Tätä imperialismia olisi syytä vastustaa tiukemmin.