Leikolan ajattelu ei aivan taivu ensiluokkaiseksi proosaksi. Hänellä riittää ideoita ja osaamista, mutta sisältöä on liikaa, eikä jarrukahvaa juuri vedetä. Lukijan aivonystyrät ja istumalihakset joutuvat kovalle koetukselle.

Uusi järkäle Teidän edestänne annettu alkaa ristiltä. Sillä roikkuva Jeesus alkaa epäillä, että ehkä Jumalan kuva onkin simpanssi, eikä ihminen. Tästä päädytään keskiajan, viktoriaanisen Lontoon ja monien muiden paikkojen kautta etsimään pelastusta itsestään liikoja luulleelle ihmiskunnalle. Mahdollisuuksien määrä hämmentää: ”Näin runoillen Jussuf, joka myös Kastajana tunnettiin, kastoi etusormensa sylkeensä, nosti sen sitten ilmaan tunnustellakseen mistä päin tuuli seuraavaksi puhaltaa, sillä kaikki mikä koski tulevaisuutta oli tällä hetkellä erinomaisen apposen auki.” (s. 29)

Leikolalla on asiaa

Markus Leikola liikkuu kirjassaan läpi maailmanhistorian. Juha Hurme tyytyi sentään käsittelemään Finlandian voittaneessa Niemessä pelkästään Suomea. Leikolalla on siis itsestään suuret luulot, mikä on tosin kirjailijalle vain tervettä. Suuruudenhulluista projekteista seuraa yleensä joko täydellinen onnistuminen tai epäonnistuminen, mutta Leikola ei kumma kyllä päädy kumpaankaan. Teidän edestänne annettu tuntuukin nyt hukatulta mahdollisuudelta.

Leikola on harvinaisen terävä tyyppi, mutta hänen säkenöivä älynsä estää nauttimasta täysin hänen proosastaan. Vähempikin riittäisi. Kukaan ei kiellä tekemästä tuhatsivuisia tai paksumpiakin teoksia, mutta niitä tehtaillessaan saa olla melkoinen mestari. Tuoreista tiiliskivistä Saxellin Helsinki Underground ja Kännön Runoilija perustelevat massansa Teidän edestänne annettu -romaania paremmin.

Noissa kaikissa sekoitetaan faktaa ja fiktiota, mutta Saxell ja Kännö hallitsevat runsaan materiaalinsa. Raskaan sarjan fabuloija Leikola sortuu sen sijaan joskus omaan näppäryyteensä: ”Lazdijai. Idän ja lännen rajamaa. Silmänkantamattomiin ladoja ja polskifiateja jonossa, ilman kiirettä, koska aika oli pysähtynyt Liettuan ja Puolan rajalle, kesäaika, talviaika, yö ja päivä, mennyt, nykyinen ja tuleva aika.” (s. 408)

Leikolan kirjan kova vauhti johtaa siihen, että jopa hengenheimolaiset Mika Waltari, Kännö ja Saxell putoavat kyydistä. Vaihtoehtoiseen historiaan mieltyneeltä Leikolalta unohtuu kuitenkin, että tällaisen tarinan pitäisi myös hauskuuttaa. Pelkät kieli ja tieto eivät riitä.

Simpanssit ja bakteerit osoittautuvat hänen tarinassaan ihmisiä järkevämmiksi. Ainakaan ne eivät ole hoitaneet planeettaamme lähes elinkelvottomaan kuntoon ja haaveilleet mahdottomasta.

Pyrkyä Waltariksi Waltarin paikalle

Miksi Teidän edestänne annettu – tiiliskiveen pitäisi sitten tarttua? Ennen kaikkea eskapismin takia. Korona on lisännyt tilausta viihteelle, jota Markus Leikolan uusi kirja ongelmistaan huolimatta  tarjoaa. Sen näkökulmat yllättävät. Teidän edestänne annettua ei voikaan syyttää tylsyydestä, mutta ylensyönyt se kyllä on, Matti Pulkkisen tunnetun romaanimääritelmän mukainen.

Leikolan proosa roihuaa ja kieltäytyy palamasta loppuun. Totta ja tarua sekoittaessaan hän päätyy sekatietoon, josta jopa hänen inhoamansa Donald Trump olisi ylpeä. Kirjailija on silti tutkimuksensa tehnyt: ”Benediktiineillä on sekä munkki- että nunnaluostareita. Ja keskiajalla myös kaksoisluostareita, joissa on nukuttu eri tiloissa, mutta oppineet miehet ja naiset ovat työskennelleet yhdessä. Normaalisti tärkeimmän pyhimyksen päiviä on kaksi, mutta tässä tapauksessa Benedictusta kunnioitetaan peräti neljällä päivällä: kaksi syntymäpäivää, kuolinpäivä ja pyhäinjäännösten siirtopäivä.” (s. 705)

Aiemmin joitakin Leikolan ajatuksia olisi pidetty rienauksena ja hän olisi joutunut niistä tilille. Onneksi ajat ovat toiset, sananvapaus kukoistaa ja sensoreilla on enemmän huumorintajua. Äärimmäisyydestä toiseen heittelehtivä kirjailija voisi silti pysähtyä edes hetkeksi ja antaa puhki juoksutetulle lukijalle mahdollisuuden hengähtää. Mutta hänen proosassaan ei ole tarpeeksi happea.

Teidän edestänne annetusta välittyy intohimo ja täsmällisyys, sillä onhan monessa mukana ollut Leikola tehnyt uraa journalistina. Teoksen perusidea, eli ihmiskunnan ylimielisyys, huokuu potentiaalia. Asiasta olisi kuitenkin lukenut mielellään tiivistetymmässä muodossa. Näin lavean formaatin valitessaan saa olla tarkkana, eikä Leikolasta ole vielä Waltariksi Waltarin paikalle.