Aloitetaan porukan lyhytsanaisimmasta päästä. Pitkästä aikaas visa-apajille lähtee Markku af Heurlin.

”Kirjavisaa on aina avartavaa seurata. Harvoin osaan päästä edes lähelle vastausta.

Vihjeestä ja yli 40 vuoden takaisesta lukukokemuksesta veikkaan, että kyseessä olisi Jack Londonin Rautakorko. Muistan henkilöistä piispan, jolle kertoja selvittää kapitalismin todellista olemusta.

Pidempää vastaustyyppiä edustaa Demarin kulttuurisivujen pitkän linjan lukijoille tuttu mies – Kyösti Salovaara.

”Jack London koki aikamoisen renessanssin 1970-luvulla. Jossain välissä hän oli ollut melkein unohdettu kirjailija. – – –

Itse kirjoittelin paljon Londonista tuohon aikaan, pääsosin Demariin mutta myös Eteenpäihin ja sitten Parnassoon ja jopa Me-lehteen yhden jutun. 70-luvulla ilmestyi kunnollisia tutkimuksia Londonista, joten lähdeaineistoakin riitti.

Matti Rossin Rautakorko-suomennoksesta (Loven julkaisema kirja) kirjoitin Demariin arvostelun marraskuussa 1977. Siitä käy ilmi että aikanaan kirjasta eivät pitäneet sen enempää aikalaisporvarit kuin sosialistitkaan.
Vuonna 1978 aloitin (’pääsin’) uudistuneen Parnasson avustajana. Eka juttuni taisi käsitellä B. Travenia. Sitten numeroon 3/1978 kirjoitin arvostelun tästä Rossin Rautakorko-suomennoksesta.

Parnassoonhan oli tullut toimittajaksi Arto Kytöhonka Jarkko Laineen ja Tuomas Anhavan avuksi. Kytöhongan kanssa sovin jutuista ja arvosteltavista kirjoista. Niinpä oli aikamoinen yllätys (aivan kuin Jumala olisi ottanut minuun yhteyttä) kun Tuomas Anhava soitti minulle eräänä iltana Rautakoron arvostelusta.

Hän piti sitä kai ihan hyvänä. Parnasson kritiikissäni moitin vähän Matti Rossin suomennosta siitä, että hän oli tuonut kirjaan 70-lukulaista taistolaisdemagogiaa, siis kielenkäyttöä.

Puhelimessa Anhava ehdotti, että voisiko tekstiini lisätä, että Rossi on ’suomettanut’ Jack Londonin.

Tietysti hyväksyin lisäyksen – se kuulosti aika älykkäältä tempulta. Anhava oli kielen mestari. Tuon lisäyksen saattoi sitten Rautakoron kääntäjä ottaa moitteena tai kehuna.

Joskus toivoinkin, että käyttämäni termi käännöksen suomettaminen olisi tullut yleisempäänkin käyttöön silloin kun suomentaja ikään kuin liikaa parantelee käännöstä. Mutta ei tullut.”

***

Vastausmittojen raskaan sarjan hallitseva mestari on edelleen Eero Reijonen, jonka tekstitykityksestä mahtuu mukaan taas vain rajallinen määrä.

”Visakirjailija on kovin tuttu nöösipoikavuosilta. Karhupuiston punatiilisen kirjapalatsin tarjonta tuntui silloin kattavalta. Myöhemmin ymmärsin, että esillä oli vain toinen puoli suosikkikirjailijan tuotannosta.

No, pikkukossille riittivät mainiosti opukset Erämaan kutsu, Valkohammas, Merisusi ja Etelämeren seikkailijat ja muut vastaavat. Omaelämäkertaa lähellä oleva Martin Eden ja varsinkin visakirja olisivat, jos rehellisiä ollaan, menneet yli hilseen. Kokonaan toinen asia on se, miksi esimerkiksi juuri visakirja ei ollut koskaan kirjastossa näytillä, ei edes kirjailijan kuoleman 50-vuotisteemapöydällä. Kolusin aikuisten osastonkin melko nuukaan jo ennen lukiovuosia, mutta tähän opukseen en törmännyt koskaan.

Kyllähän minä sen opuksen sain aikoinaan läpikahlattua, mutta ei se todellakaan ollut mitään kevyttä kesälukemistoa. Ja vaikka olin jo tuolloin käsittänyt olevani vasuri, ei aatteellinenkaan osuus pahemmin sykähdyttänyt. Kirjan ydinsanoma meni siis kirkkaasti yli varhaisteinin hilseen, eikä se tietysti ollut ainoa samanlainen tapahtuma lajissaan.

Jonkinlaista lohtua sain siitä, että mutsini, joka oli kova lukemaan erityisesti työläiskirjallisuutta, huomasi kirjan ja omi sen omaan käyttöön. Kaikesta päättäen muori piti tästä kirjasta, koska ei antanut siitä visakallolle negatiivista palautetta, niin kuin useimmista divariostoksista. Sen kesän jälkeen en nähnyt visakirjaa himassamme, en edes äidin jäämistöä muutama vuosi sitten penkoessani.

Tämän tehtävän julkaisupäivänä sain käsiini e-kirjana juuri sen visakirjan vanhemman painoksen. Sommittelin sen kirjaversion pohjalta vastausta, jossa olin päässyt vasta siihen vaiheeseen, että yritin arvuutella sitä, mitä uuden painoksen esipuheenkirjoittaja Peter von Bagh oli niin ponnekkaasti kehunut, että Visiiri sijoitti asian vihjetekstin kantaosaksi. Sitten oli edessä visaeväiden hankintamatka.

Sen jälkeen tapahtumat etenivät kuin Strömsössä, vaikka Karjalan perillä oltiinkin. Täytyy myöntää, että pienellä paikkakunnalla on puolensa. Tapasin nimittäin S-marketin kassajonossa vuosikymmenten ajalta tutun kirjastovirkailijan ja kerroin hänelle halustani saada käsiini visakirjan tuorein, Matti Rossin suomennos, superlatiivilinko Peter von Baghin saatesanoilla.. .Ja siinä kävi niin, että kirja ilmestyi seuraavana päivänä kaupan asiakaspalvelupisteeseen. Kirja oli jo poistettu Rääkkylän mainion kirjaston hyllystä varastoon odottamaan kirjojen hautausmaata.

Visakirjan ennustajanlahjoista (sukuvika) kirjoitellaan paljon. Ja tottahan se on: suuri vallankumous tuli suurin piirtein oikeaan aikaan, vain hiukan väärässä paikassa, ja natsisaksan valtaannousun ennustus osui ihan nappiin.

Yhdysvaltain sisäpolitiikan tapahtumia visakirjailija on arvioinut oikeansuuntaiseksi. Klondiken kullanhuuhtojien työmenetelmiä tässä kohtaa käyttää hyväkseen. Kun kirjailijan julistushenkistä tekstimassaa vähän vaskoolilla pyöritetään, jää pohjalle ihan oikeita kultahippuja. Tässä tapauksessa totuuden siemeniä.

Väittäisin, että vuoden 2020 tilanne on jopa hitusen lähempänä visapähkinän kohteen visioita, kuin vuonna 1975, jolloin Peter von Bagh piti oivan esipuheensa kirjasta ja kirjailijasta. ”

***
Mauri Panhelainenkin on Londonin kohdalla varsin vuolassanainen.

”Kukapa olisi monipuolisempi ja taitavampi sanomalehtimieskirjailija kuin amerikkalainen Jack London (1876-1916 ), joka kuoli jo 40-vuotiaana, mutta ehti kirjoittaa valtavan tuotannon. Se sisältää miltei kaikki kirjallisuuden lajit romaaneista näytelmiin, seikkailukertomuksista esseihin, novelleista lyriikkaan. Visakirja on 1908 ilmestynyt Rautakorko, jota jossakin lähteessä luonnehditaan yksinkertaisesti ’sosialistiseksi romaaniksi’.

Londonia on suomennettu 1920-luvulta lähtien, painopisteenä silloin seikkailukertomukset ja nuorten romaanit. Rautakorko ja eräs toinen teos nimeltään ”Tuliliemien tuttavana” ovat poikkeuksia. Kun Rautakoron ilmestymisestä oli kulunut 70 vuotta ja copyright näin ollen loppunut, Matti Rossi teki kirjasta uuden käännöksen ja valtakunnan ykköshehkuttaja Peter von Bagh kirjoitti Love-kirjaan esipuheen. Verkossa luettavaksi tarjotaan Otavan 1921 kustantamaa versiota, josta puuttuu kääntäjän nimi. Kuitenkin Wikipedian mukaan kirjan olisi jo sitä ennen kääntänyt Elof Kristianson-niminen suomentaja ja julkaissut vuonna 1910 ”Suom. sos. kustannusyhtiö”. Ilmiselvästi Londonilla on ollut kansainvälistä vetovoimaa alusta lähtien. – – –

Rautakorko on kaksijakoinen teos: alkupuoli on nokkelaa ja samalla asiapitoista debattia yhteiskunnan valtasuhteista, köyhyydestä ja sosialismista aatteena. London on kirjoittajana parhaimmillaan kuvatessaan päähenkilönsä argumentaatiota siitä, mikä voisi puhua sosialismia vastaan.

Näkyy, että kirjailija oli Pääomansa lukenut, lisäarvon syntymistä myöten. Harvoin romaanitaiteessa tapaa yhtä kiinnostavaa ja taitavasti kuvattua debattia, jossa agitaattori Eberhardilla on erään professorin kotona järjestetyissä keskusteluissa vastassaan sekä ajan sivistyneistö että keskiluokan edustajat.

Loppuosa teoksesta on hänen seikkailukirjoistaan tuttua luistavaa tarinaa asialle omistautuneen sosialistijoukon veriseksi kääntyvää taistelusta sotilaita, Rautakorkoa ja sen salaisten asiamiesten rintamaa vastaan. Vallankumous Amerikassa siirtyy tulevaisuuteen.”

Pertti Vuorela tiivistää Londonin elämänkaarta näin.

”Jack Londonin elämä toteuttaa amerikkalaisen unelman ”ryysyistä rikkauteen”. Koulunkäynti ei oikein maistunut ja perhekin tarvitsi elättäjää. Jack kokeili nuorena useita työläisammmatteja. Hän pestautui mm. hylkeenpyyntialukselle, työskenteli merimiehenä, venepoliisina ja kalastajana.

Kesällä 1897 Jack lähti laivalla kohti Klondikea kultaa kaivamaan.Siellähän sairastui keripukkiin ja menetti etuhampaansa. Kullalla hän ei rikastunut, mutta lehtiin ja romaaneihin kirjoittamat tarinat toivat hänelle runsaasti tuloja.”

***

Juhani Niemeltä irtoaa tästä London-yhteydestä valtioviisas kannustus nykyeläjille.

”Nuorena kuollut Jack London tunnetaan (jos muistetaan) lähinnä meri- ja erämaakirjoistaan. Kuitenkin tämä työväenaatteen dynamo kirjoitti viitisenkymmentä teosta: romaaneja, novelleja, matkakirjoja (joista inspiroitui mm. Jack Kerouac), kertomuksia ja esseitä. Minullakin lukemistoon ovat joskus kuuluneet lähinnä vain Lumikenttien tytär, Erämaan kutsu ja Merisusi. Näistä on myös filmattuja versioita.

Visaromaaniin en ole aiemmin kovinkaan tarkasti syventynyt, koska aiempien laitosten aikaan en vielä ollut niiin kiinnostunut aiheesta. Kolmannen laitoksen ilmestyessä Love Kirjat- kustantamolta 1977 (johon esipuheen on kirjoittanut legendaarinen Peter von Bagh), muut puuhat rajoittivat lukuaikaa.

Rautakorko on tyyliltään antiutooppinen eli dystooppinen vallankumousromaani, jonka ajatuksia voisi osin soveltaa nykyaikaankin. Kun kansainväliset suurtrustit ja oligarkkiryhmittymät tuntuvat olevan edelleen hyvässä hapessa. Vielä on sosialidemokraattisella aatteella tehtävää jäljellä. Mutta ehkä tästäkin selvitään. Kuten on sanottu, jos emme tiedä varmuudella kuinka käy, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”

Tämäkin visakokous oli liki täysäijäpaneeli. Onneksi on olemassa Sirpa Taskinen.

”Jack London on jäänyt minulle vieraaksi. Visassa etsitty Rautakorko hyydytti minut jo alkumetreille, mutta varmaan tuon tyylinen keskustelu kapitalismin varjopuolista on ollut omana aikanaan (1906) tarpeen.

London kylläkin tunsi proletariaatin. Ennen kullakaivajaksi ryhtymistään hän hankki tienestejä sanomalehtipoikana, satamatyöläisenä ja cowboyna. Venäjän ja Japanin sodassa 1904-1905 hän toimi Hearstin kirjeenvaihtajana. Erämaatarinat nostivat hänet muotikirjailijaksi, ja rahaa kertyi. Niillä hän mm. hankki Kaliforniasta farmin, mutta ei ilmeisesti oikein osannut hoitaa sitä. Naisasiatkin olivat sotkuisia, ja alkoholia kului runsaasti. Londonilla oli useita kivuliaita vaivoja, ja hän päätti päivänsä vain nelikymppisenä.”

Tietoa löytyi myös Unto Vesalta, Matti Kärkkäiseltä ja Veli-Pekka Salmiselta. Kirjapalkinnot Markku af Heurlinille ja Kyösti Salovaaralle.

Visasitaatti 9*

Poikkeusajan tehtävänasettelussa kuljetaan yhä järeämpään suuntaan, vaikka nyt kysytty teos ei olekaan se kaikkein luetuin tämän kirjailijan tuotannostaan. Hänen suuriin romaaneihinsa se kuitenkin luokitellaan. Teoksen ohessa lainatun varhaisen suomennoksen tehnyt herra oli kirjailijan ystävä ja hengenheimolainen.

Kuka on kyseessä, mikä klassikkoteos, kuka merkkimies suomensi? Vastaukset visailuttajan kesäkuun alun loman vuoksi jo sunnuntaihin 31.5. klo 16 mennessä sähköpostilla kirvavisa@demokraatti.fi. Kahdelle kirjapalkinnot.

”Erityisesti juuri tämän avioliiton puolesta puhui taas ensiksikin se seikka, että Missi (hänen nimensä oli Maria, mutta kutsuttiin, kuten näissä piireissä on tavallista, lisänimellä) oli rotu-ihminen, ja erosi tavallisista ihmisistä kaikessa, alkaen vaatetuksesta aina puhe-, käynti-, nauramistapaan asti, eikä eronnut millään erikoisominaisuudellaan, vaan ainoastaan ’ylhäisyydellään’ – muuta nimitystä hän ei keksinyt tälle ominaisuudelle, jota hän piti hyvin suuressa arvossa; toiseksi vielä se seikka, että ruhtinatar kunnioitti häntä enemmän kuin ketään muuta ihmistä eli siis, hänen käsittääksensä, ymmärsi häntä.”