Vuoden ensimmäinen vastaaja Raila Rinne menee suoraan asiaan.

“Taidehistorioitsija, tietokirjailija, FT Anna Kortelainen on lypsänyt vuonna 2002 valmistuneen väitöstutkimuksensa kohdetta moneen opukseen. Kohdehan oli taiteilija Albert Edelfelt, jonka tuoreesta Pariisin-näyttelystä Teema-kanava muuten vastikään esitti kiinnostavan dokumentin.

Visasitaatin Erik on Edelfeltin poika ja 2020 ilmestynyt romaani nimeltään Tulirinta. Erik E:stä ei ole paljon tietoa tallessa, mutta kirjailija on rakentanut sen vähän ympärille tarinan Ranskan Montpellieriin lähteneestä opiskelijasta.

Anna Kortelaisen muita Albert Edelfeltistä sytykkeen saaneita teoksia ovat Virginie sekä Puolivilli puutarha (Haikossa). Hän on toimittanut julkaisukuntoon myös taiteilijan ja hänen äitinsä välisen kirjeenvaihdon. Erittäin tuotteliaan Kortelaisen teoksiin kuuluvat myös mm. L. Onervaa ja Sara Hildeniä käsittelevät julkaisut. Kiehtovan Virginien luin vuosia sitten, mutta Erikin tarinaan en ole tullut tarttuneeksi. Ehkä tämä visa kääntää pääni.”

Taru Vuorimaa muistaa näin:

“Anna Kortelaisen kirja Tulirinta kertoo Albert Edelfeltin ainoan avioliitossa syntyneen pojan, Erikin, tarinan. Erikistä on hyvin vähän faktatietoa joten Kortelainen kirjoitti puolifiktiivisen elämäkerran.”

Juhani Niemi jättäisi kirjan määrityksestä ilmeisesti tuon puolikkaankin pois.

“Tulirinta on romaani eli kuvitteellinen tarina Erik Edelfeltistä. Totuuden siementä on mukana sen verran kuin Erikistä ylipäätään on tietoa.

Hän menehtyi keuhkotuberkuloosiin, niin kuin moni siihen aikaan – surullista, niin nuori ja kaikki edessä, mutta tässä on tarina nuoresta Erikistä, joka elää näin, tässä kirjassa ja sen kautta lukijassa.

Romaanissa on siis runsaasti kirjailijan kehittelemiä kuvauksia ja myös keksittyjä henkilöitä. Ajan ja paikan todellisuus välittyy hienosti eläytyvän kerronnan kautta.”

FRANKOFIILIKSI näissä visayhteyksissä monesti osoittautunut Ossi Lehtiö lähtee Kortelaisen kirjasta sen tarjoamalle sivupolulle.

“En itse ole suuremmin innostunut tai kiinnostunut tämän kirjoittajan teoksista, joita on uskomattoman runsaasti. Tietenkin hänen väitöskirjansa oli kohtuullisen mielenkiintoinen ja uutta antava. Eritoten olen kiinnostunut 1800-luvun lopun Pariisista ja sen elämästä.

Tunnettu ja arvostettu ranskalainen kirjailija Émile Édouard Charles Antoine Zola kirjoitti tuolloin kuvauksen omasta ajastaan eli Les Rougon-Macquart -kirjasarjan. Sen osassa Naisten paratiisi keskitytään erityisesti tuon suuren tavaratalon rakentumiseen ja sen toimintaa on ollut lähellä minua.

Samaa aikaa ja tavallaan myös tuon Naisten paratiisin valtavaa ja uudenlaista maailmaa kuvataan nyt haetussakin teoksessa, Kytky jää melko pinnalliseksi, syynä tietenkin Tulirinnan perustapahtumien sijoittuminen Suomeen ja sen ruotsinkielisiin piireihin 1800-luvun lopulla.”

Sirpa Taskinen noteeraa kohtaamisensa kirjailijan kanssa.

“Olen kerran kuullut Anna Kortelaista livenä. Hänen silloinen puolisonsa Hannu Mäkelä istui eturivissä ja ahmi Kortelaista silmillään ja korvillaan – ja mikä ettei, esitys oli eloisa ja sujuva. – – –

Eräässä haastattelussa Kortelainen on kertonut seuraavaa: ‘Minulla oli muutama iso, suorastaan päräyttävä fakta: mitä Erik lähti Ranskaan opiskelemaan ja ketkä olivat hänen hautajaisvieraitaan kesäkuun lopussa 1910. Loput kirjasta on valistunutta arvausta siitä, mitä keuhkotautinen nuorukainen mahtoi tehdä kaukana kotoa elämänsä kolmena viimeisenä vuotena.'”

VEIKKO HUUSKA kirjoittaa tavalla, jonka soisi yleistyvän.

“Visaisäntä on nero! Kukapa olisi näin oivallisesti pystynyt yhdellä kirja-arvoituksella pamauttamaan pöytään päivänkohtaiset teemat: salainen väkivalta, suhteet Venäjään ja – Albert Edelfeltin! Siis kaikkine lisukkeineen ja sivuversoineen.

Kyseessä on siis Anna Kortelaisen Tulirinta – romaani Erik Edelfeltistä (Tammi 2020). Suuren isän periaatteellinen vapaustaistelija, nykyisin jo melkoisen tunnetun väkivaltaisen suomalaisuustaistelijaporukan verikoirien jäsen ja hänen levottoman ajan levottomat vaiheet aina Montpellerien päätepisteeseen 21-vuotiaana.

Anna Kortelainen on huima dokumenttipohjaisen fiktion kirjoittaja, olen suorastaan ahminut kaikki hänen työnsä.

Tämä visakirja tuli kuin mansikka keskelle Uuden vuoden kermakakkua! Tulihan viikon maanantaina 2.1.2023 ihailtavan komea ja antoisa dokumenttiohjelma Teemalta: isä-Albertin loistokas laaja näyttely Pariisissa mennä aikana.”

Veikko julistaa visaukon neroksi perustein, jotka rehellisyyden nimessä ovat vähän ansaitsemattomat. Päällimmäinen tekijä kirjan päätymisessä siteerattavaksi näet oli sen löytyminen Turun Hansa-korttelin Suomalaisen kirjakaupan tyhjennysmyynnistä (5 e!) viime syystalvella. Venäjää tai edes tv-dokumenttia visaneropatti ei ymmärtänyt asiaan lnyt iittää.

Toki mielessä oli kaksi ajankohtaiskytkyä, jotka mainitsee tällä kertaa viimeisenä ääneen pääsevä visailija, Mauri Niemi.

“Albert Edelfelt on tällä hetkellä näkyvästi esillä. Keväällä avautuu Ateneumissa jo Pariisissa ja Göteborgissa suuren suosion saanut taiteilijan uraa esittelevä taidenäyttely. Tampereen Työväen Teatterissa esitetään musikaalia Momentum, jossa Edelfeltillä on keskeinen rooli Suomen näyttelypaviljongin rakentajana.”

Momentum on otettu haltuun, ja suositella voi. Janne Kallioniemi tekee siinä muikean roolin Albert Edelfeltinä, mutta TTT:n näyttämön kunkku on kyllä vallaton Ville Vallgren (Martti Suosalo).

Vuoden 2023 ensimmäisen tehtävän ratkaisijoita olivat lisäksi Tarmo Tikka, Satu Kaarenoja ja Helena Nurmio. Palkinto Raila Rinteelle.

Lisätehtävään kätketystä romaaninimistä tuli puolestaan vain kaksi vastausta, joten jatkettakoon sen vastausaikaa vielä helmikuulle, vaikka 16.2. asti, ja palataan siihen asiaan 2.3. ilmestyvässä lehdessä, joka on seuraava visan sisältävä numero.

Visasitaatti 2/2023

Kirjavisan ajanlaskulla tämänkertainenkin teos on varsin tuore, vain puolenkymmentävuotta edellistä visakirjaa vanhempi. Tämän kirjoittaja debytoi 18 vuotta sitten vavahduttavalla romaanilla, joka sijoittui siihen ympäristöön, jossa kirjailija itsekin on toiminut suuren taidelaitoksen johtajana.

Siis kuka, mitä teosta siteerataan ja missä ollaan? Vastaukset visan tässä kohtaa poikkeavan ilmestymisaikataulun vuoksi vasta 17.2. mennessä sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Vaikka kaupunki oli kasvanut ja vallannut alueita mantereen puolelta, keskusta säilyi edelleen sitkeästi saarella. Kivitaloja oli vähitellen kohonnut sinne tänne, mutta edellisen vuosisadan puutalokorttelit sinnittelivät yhä kaupungin sydämessä. Torin varteen, likelle kaunista kauppahallia, oli jo aikoinaan tehty yksi kivirakennus, pelkkiä väljiä porvariasuntoja täynnään oleva Stellan talo. Myöhemmin Kirkkokatu viiteen, torin toiselle laidalle, oli ilmaantunut elokuvateatteri Bio-Bio, jonka umpinainen tiilimuurattu kylki pimensi aamupäivän auringon seiskan pihasta.”