Juhani Niemi, on osunut kirjastoon oikeaan aikaan, joten hänen on helppo pudotella faktat.

”Tässä reilu viikko sitten oli kirjastossa dekkariteemaviikko, jossa selailin muun muassa Leif G. W. Perssonin (s. 12.3.1945) teosta ’Putoaa vapaasti kuin unessa’, joka kertoo Ruotsin poliisin suurimmasta traumasta, Olof Palmen murhasta. Persson esittää oman versionsa siitä, kuinka poliisitutkinta olisi voinut mennä. Se on mielenkiintoista luettavaa. Hypoteesina on, että jos murha-ase löytyy, löytyy myös tekijä. Kirja on myös itsenäinen viimeinen osa Perssonin Palme-trilogiasta, joka kokoaa monella tavalla aiempien osien, Kesän kaipuusta hyiseen viimaan ja Toinen aika, toinen elämä, teemoja ja henkilöitä yhteen.

Trilogia on täynnä monenlaista spekulointia, hyviä ja huonoja poliiseja, byrokratiaa, salaliittoteorioita ja kansankodin kritiikkiä. Kaiken kaikkiaan monipuolinen kuvaus ruotsalaisen virkavallan toiminnasta.”

”Visamestarin niukka vinkki palautti mieleen aamullisen televisiolähetyksen Uppsalassa 1.3.1986. Uutistenlukijan kasvoista näkyi, että jotain erityistä on tapahtunut. Teflonhymystä ei ollut tietoakaan. Olof Palme oli murhattu edellisenä iltana. Epätoden tuntu oli vahva. 6-vuotiaat lapset pohdiskelivat lattialla leikkiessään, onko myös Gorbatshov murhattu, kun sillä on läikkä otsassa. Ajattelin, että kansankodissa on voinut kasvaa peräti kuusi vuotta ilman, että olisi tullut tietämään, mikä on murha. Yksi vedenjakaja oli nyt ylitetty. Sen jälkeen pikkulapsetkin tiesivät. Tuli sellainen äkkisiirtymä aikuisten todellisuuteen, ettei sitä olisi lapsille suonut. Mutta käsiteltävä se oli. – – –

Usko murhan selviämiseen oli alkanut hiipua jo 1980-luvulla, vihjeiden valtavasta virrasta huolimatta, mutta jotkut uskovat, että voi se vieläkin ratketa. Jos ei, haava jää märkimään pysyvästi. Minulle 28.2.1986 oli päivä, jonka jälkeen Ruotsi ei ollut entisensä. Alkoi myös kipeä pohdinta siitä, millaisia lietteitä oli piilossa hyvinvoivan pinnan alla. Miksei vihaa ollut nähty?”

* * *

Mauri Panhelainen Jyväskylästä tuntee Perssonin henkilön ympärillä Ruotsissa käydyn keskustelun.

”Ruotsalainen krinologi Leif GW Persson oli nuorempana poliisi, sitten rikollisuuden akateeminen tutkija ja lopulta professori, jolla on harvinaisen rikas mielikuvitus ja särötön itseluottamus omaan erinomaisuuteensa. Tästä asenteesta on kummunnut toistakymmentä rikosromaania, jotka ovat laveita mutta viihdyttäviä. Persson on omaperäisellä tyylillään luonut rikoskirjallisuuteen lukuromaaneja, rikollisia ja rikostutkijoita inhimillistäviä tarinoita, joista puuttuu nuorempien tekijöiden suosimat äärimmäiset shokkivaikutukset. – – –

Leif GW Perssonin itseluottamus on sellaista tasoa, ettei hän ole kaihtanut Ruotsin suurimman rikosmysteerin, Olof Palmen murhan rikkiviisasta selvittelyä. Eikä muutakaan. Satuin muutama aika sitten näkemään Fem-kanavalta riikinruotsalaisen rikosohjelman, jossa Persson esitti ilmeettömällä tyylillään tulkintoja selvittämättömistä henkirikoksista, varmoja käsityksiään siitä, miten tapahtumien on täytynyt mennä ja millainen on profiililtaan vapaana kulkeva murhamies tai -nainen.”

Myös espoolainen Pertti Vuorela tarttuu tuohon Perssonin itseriittoisuuteen.

”Leif GW Persson on kiistatta hyvä kirjoittaja ja hän myös tietää sen varsin hyvin. Persson haluaa olla skandinaavisen rikoskirjallisuuden ylipappi ja määrittää millaista sen tulee olla. Kun tähän liitetään vielä oikeassa olemisen “armolahja”, ei ole ihme, että hän on kiistelty ja seurattu persoona. Tuntuu myös siltä, että poliisihallinnosta erottamisesta jäi hänelle trauma. Sangen usein Persson arvostelee voimakkaasti poliisien rikostutkintoja malliin väärin tutkittu.”

Marja Matikainen nostaa esiin Palme-romaanin varsinaisen päähenkilön.

”Poliisipäällikkö Lars Martin Johansson, ’mies joka näkee kulman taakse’, kerää tutkimusryhmän käymään läpi vielä kerran koko valtavan Palme-aineiston. Ryhmässä on myös Anna Holt, joka sitaatissa esittelee murhaajaksi oletetun Christer Pettersonin profiilia. Kirja on niin uskottava ja asiaan paneutunut, että sen luettua tulee tunne, että ”aha, nyt se on sitten ratkaistu”. Mutta fiktiotahan se kuitenkin on, vaikka tekijä on tunnettu kriminologi, Leif G. W. Persson. Jo trilogian edellisistä osista tutuiksi käyneet henkilöhahmot lisäävät kirjan kiinnostavuutta.”

Tamperelainen Jari-Pekka Vuorela tietää toisenkin Holtin.

”Holthan on sikäli harvinainen henkilöhahmo, että esiintyy kahdella kirjailijalla. Kyseessä ovat kaverukset Leif GW Persson ja Jan Guillou.”

Vexi Lehto Salosta arvelee ajankohtaisvihjeen lähteeksi Steve Jobsia ja siten veikkaa kirjaksi Walter Isaacsonin Jobs-elämäkertaa. Raili Virtanen Laitilasta arveli sitaatin henkilöksi Donald Trumpia. Jobs-Trump-Pettersson – kuin yhtä puuta!?

Viikon palkittu on Maijaliisa Mattila. (rb)

Viikon 11 sitaatti

Jälleen kerran esille otetaan kirjailija, joka joutui kotimaassaan totalitarismin vainoamaksi, mutta tämä rauhanmies selvisi lopulta ehjänä siitä taistelusta ja sai vanheta rauhassa kaupungissa, missä tuo vastenmielinen ideologia oli oikeastaan siinnyt. Hän oli vahvimman lajityyppinsä suosituimpia kirjailijoita maassaan suursodan molemmin puolin. Hänen maineensa kiiri maailmallekin, sillä häntä on käännetty yli 50 kielelle. Suomeksi häntä päästiin lukemaan tuoreeltaan jo 1930-luvun alussa.

Kuka aikansa suosikki, mikä teos? Vastaukset viimeistään 23.3. mennessä osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi tai Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki. Yhdelle palkinto.

”Sebastian nousi varpailleen, kurkisti ikkunasta sisään ja päätään pudistaen tuumi:

– Ylhäisyyksillä on taas tangohetkutus menossa.

– Eteenpäin! komensi Martin, ja pojat astuivat voimistelusaliin. Näky, joka heitä kohtasi, tuntui aivan mieltä etovalta. Kymmenen yläluokkalaista pyörähteli pareittain lattialla. He harjoittelivat tanssituntia varten. Pitkä Thierback oli ilmeisesti lainannut keittäjättären hatun. Hän oli asettanut sen kallelleen päähänsä ja keinahteli naismaisesti veikistellen lattialla tanssitoverinsa kouristusmaisesti koukistuneen käsivarren syleilemänä.”