Raila Rinne näyttää mallia, miten pienessä tilassa kerrotaan olennaiset asiat ja esitetään henkilökohtainen eli painava perustelu asianomaisen kirjan lukematta jäämiselle.

“Etsittävä kirjailija on norjalainen Maja Lunde ja sitaatti hänen teoksestaan Sininen. Lunden aiheena on ilmastonmuutos ja ihmiskunnan kohtalo siinä. Luonnonvarat ehtyvät, yhtenä niistä puhdas vesi.

Tammen julkaisemaan sarjaan kuuluvat kirjat Mehiläisten historia, Sininen, Viimeiset ja Unelma puusta. Tuorein ilmestyi syksyllä 2023.

Mauri Niemi tiivistää Lunden koko kvartettia näin:

“Maja Lunden kirja Sininen on ajankohtainen kuvaus siitä mihin nykyinen elämänmuoto voi äärimmäisyydessään johtaa. Nykyiset pakolaisvirrat ovat vain esimakua tulevaisuudesta. Samaa ilmastoaihetta käsitellään Lunden ”kvartetissa” eri näkökulmista. Romaaneissa liikutaan useilla mantereilla ja aikakausilla. Kaiken keskiössä on suhde luontoon ja läheisiin ihmisiin.”

Juhani Niemi avaa nelikkoa jo hiukan enemmän.

“Maja Lunden ilmastokvartetin toinen osa, Sininen, joka viittaa yhden päähenkilön, Signen, veneen nimeen ja tietenkin aiheen mukaisesti veteen ja pilvettömän taivaan väriin. Maja Lunde rakentaa kerrontansa uskottaville tapahtumaketjuille. Teemat ovat ilmastonmuutoskeskustelun ytimestä: talouden ja rahan valta, ahneus ja voitontavoittelu toisaalla, toisaalla luonnon ehtyvät resurssit ja ihmisten kykenemättömyys pysäyttää ilmastonmuutosta. Ensimmäinen osa, Mehiläisten historia, käsitteli hyönteisten katoamista. Surullista, mutta totta osittain jo tällä hetkellä. Kolmas osa Viimeiset liittyy eläinten sukupuuttoihin ja viimeinen nimeltään Unelma puusta kasvien häviämiseen.”

MONISANAISIN ON Tarmo Tikka, joka muun muassa löytää Sininen-kirjasta yhteyksiä Norjan ympäristöliikkeen historiaan.

“Romaanin päähenkilö Signe asuu Norjassa ja ja kirjailija kuvaa hänen kasvamista isänsä opastamana luonnonsuojelijaksi ja vastustamaan kotiseutunsa luonnon tuhoamista edistyksen nimissä. Kun seudun suurinta luontoihmettä, mahtavan korkeaa, kaunista putousta, ryhdytään tuhoamaan, hän on organisoimassa protestiliikettä, joka muistuttaa Alta-joen tapahtumia. Kuten siellä, tämäkin protesti päättyy samoin, eli tappioon. Samalla päättyy hänen ensirakkautensa Magnuksen kanssa solmittu avioliitto.

Myöhemmin, jo iäkkäänä, hän terrorisoi Magnuksen liiketointa eli jäänmyyntiä, ja lähtee purjeveneellään viemään näytteeksi teostaan vähäistä jäämäärää Magnukselle, joka on asettunut elämään Ranskassa. Hän tapaa hänet siellä muuttuneena miehenä ja heillä alkaa uusi yhteiselo. He hautaavat vedeksi muuttuneen jäävaraston maahan.

Ehkä vain muutamia kymmeniä vuosia myöhemmin, kirjan toinen päähenkilö David pakenee tyttärensä kanssa kotikaupungistaan kuivuudesta johtuvien dramaattisten tapahtumien pakottamana leiriin, johon pakolaisia sijoitetaan. Leiri jätetään kohta ilman huoltoa oman onnensa nojaan. Erikoisesti vedestä on huutava pula. Lähistöltä löytyy talo ja sen luota maalle varastoitu purjevene. Sinne he muuttavat leiristä lähtönsä jälkeen ja löytävät maahan kätketyn vesivaraston. Näen tämän eräänlaisena siteenä menneen yltäkylläisyyden ajan ja nykyisen niukkuuden ajan välillä.

Romaanin teksti on sujuvaa ja tapahtumat uskottavia. Kerronta imaisee mukaansa, joskin se ajoittain laimenee. Aihe on tärkeä ja sen pitäisi olla myös kirjallisuudessa enemmän esillä! Sekä Signen ja Davidin kohtalot hän jättää kertomatta. Säästääkö hän ne ehkä myöhemmin käytettäväksi?”

VAIKKA ILMASTO lämpenee, niin Sirpa Taskinen ei, ainakaan varauksetta tämän sortin kirjallisuudelle.

“Dystopiaa sitä tästä vielä puuttuikin! Joidenkin mielestä kysymyksessä ei ole kylläkään dystopia vaan aivan mahdollinen lähitulevaisuuden kuva. Kommenteista opin uuden termin: cli-fi eli climate fiction.

Norjalaisen Maja Lunden (s. 1975) kirja Sininen on toinen osa kovasti kiitellystä ympäristöongelmiin keskittyvästä ilmastokvartetista. Sininen keskittyy veteen, joka on kahdenlainen ongelma: suolaista vettä on liikaa, makeaa vettä liian vähän.

Kirjassa on kaksi aikatasoa. Niitä edustavat kuusikymppinen, norjalainen Signe vuonna 2017 ja noin kolmekymppinen ranskalainen David vuonna 2041. Signe elää ennen pahempaa ilmastokriisiä, jolloin vastustetaan jokien patoamista, David taas on sen keskellä. Ilmaston muutos on kuivanut eteläisen Euroopan vedettömäksi, jolloin ihmiset joutuvat lähtemään kohti pohjoista ja päätyvät pakolaisleireihin. Lopussa kirjan päähenkilöiden tarinat yhdistyvät Signen sinisen veneen ja myös jäätiköltä aikoinaan louhitun, vedeksi muuttuneen jään kautta. Signe ja Magnus ovat kaivaneet ne maahan muovilaatikoissa, jotka janoinen David tyttärineen sitten löytää.

Ceterum censeo: Olisi taas ollut kustannustoimittajalla töitä, kirjan 350 sivusta olisi hyvin joutanut jotain karsia. Säästyisi puuta… ”

Samaa mieltä on visaediittorikin ja kiittää ylevästä latinankielisestä lopetuksesta.

Teoksen tiesivät oikein myös Helena Nurmio, Eeva-Liisa Haanpää ja Marja-Leena Turunen, jolle viikon palkinto.

Visasitaatti 4/2024

Nyt nuorennetaan tuntuvasti visakirjan kohderyhmää, ja otetaan käsittelyyn supersuosituksi noussut kirjasarja. Sen tänä vuonna tasavuosia juhliva (?) tekijä on radiosta ja telkkarista monille tuttu sananiekka, jonka hilpeät tekstit ovat tänä keväänä ajankohtaisia myös teatterin puolella.

Kuka on hän, mikä teos jo puoli miljoonaa kappaletta myyneestä sarjasta ja mitä muuta aiheesta? Vastaukset viimeistään 4.3. klo 12 sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Mieti, mieti, mieti. Koira pitää saada Simon luokse eli musiikintunnille mutta miten? Silloin näin metsän reunalla hylätyt ostoskärryt. Puin koiralle repussani olleet jumppavaatteet, verkkarit ja tossut, ja laskin sen ostoskärryyn. Päähän vielä oma piponi oikein syvälle, ettei sitä tunnistaisi koiraksi.

– Sinun pitää olla sitten tosi hiljaa, jooko?

– Vuh, koira vastasi ihan hiljaa. Se taisi ymmärtää yskän.”