Marja-Liisa Julkunen Joensuusta ryhtyy faktat pöytään lyötyään mittailemaan mielessään kirjailijanimiä

”Haettu kirjailija on islantilaisen Sigurjón ”Sjón” Birgir Sigurðsson ja teos 2005 ilmestynyt ’Argon lastu’. Vihjeiden mukainen tarkastelu etenee seuraavasti: Ateenan olympialaisissa 2004 kuultiin Sjónin sanoittamia lauluja, jotka esitti Sugarcubesin aikainen yhtyekaveri Björk.

Vuonna 2001 hän oli Oscar-ehdokkaana Lars von Trierin musikaalidraama ’Dancer in the Darkin’ sanoituksista. Maailmanmaineeseen kohonnut rockyhtye on The Sugarcubes, jossa Sjön soitti rumpuja ja jonka laulusolistina toimi pitkääm juuri mainittu Björk.

Rb tiennee oikein, ettei aiemmin ole esiintynyt näin lyhytnimistä kirjailijaa. Ainakin minut lyhyt nimi viittasi Dario Fohon johon Oscar-ehdokkuutta lukuunottamatta kaikki vihjeet sopivat. Lopulta oli myönnettävä, ettei tekstikään oikein Folta tuntunut.”

Niin, eipä ole koko kirjailijanimellään vain nelikirjamista tekijää vielä esiintynyt. Fo on sukunimensä puolesta lyhin mutta koko nimellään jo seitsenkirjaiminen.
Suomestahan visassa on ollut jo ytimekäs Isa Asp. Tietääkö kukaan esimerkiksi Bo Ek -nimistä skandikirjailijaa, sen voisi ottaa kohteeksi… ?

Ja asiaan meidät palauttaa aina vakaa vakivastaajamme Sirpa Taskinen.

”Argon lastu on varsin merkillinen sekoitus nykyaikaa (vuotta 1949), islantilaisia saagoja ja kreikkalaista mytologiaa. Kirjassa on useita sisäkertomuksia, joista hurjimman nimi voisi olla ’Naiset Jotka Vihaavat Miehiä’… Kirjan kieli on paikoin hyvinkin lyyristä: ’… meidän ihmisten paikka on ikuisesti maailmankaikkeuden sydämen raskaiden lyöntien välisessä hiljaisuudessa.’ – – –

Yhteys Suomeenkin löytyy: Sjón fanittaa Muumeja ja hän on tehnyt kappaleen ’The Comet Song’ elokuvaan ’Muumi ja punainen pyrstötähti’.”

Sirkka-Liisa Piirainen Sastamalasta kirjoittaa näin:

”Tämän viikon kirjailijan löytämien tuntui ensin vaikealta. Sitaatti oli mielenkiintoinen. Kaineus teki lopulta etsinnän helpoksi. Kirjailija on islantilainen Sjón (s. 1962), Sigurjón Birgir Sigurdsson, ja sitaatti hänen kolmannesta suomennetusta romaanistaan Argon lastu (2005).

Tarinan päähenkilöt ovat Argo-laivan perämies Kaineus ja matkustaja Valdimar Haraldsson. Kirjan meriseikkailuissa liikutaan antiikin tarinoista tuoreempiin kertomuksiin. Teos kaikkine seikkailuineen houkuttelee sen lukemiseen.n – – –

Kiitos hienosta ideasta tuoda esiin myös Islannin kirjailija. Laxnessin ’Salka Valka’ tulee toki monelle mieleen sen maan sananiekoista.”

* * *

Mauri Panhelainen kumartaa islantilaiselle kulttuurille.

”Islanti on pieni suuri maa. Ei vain ainutlaatuinen luonnoltaan, vaan myös kulttuuriltaan omaperäinen kansakunta. Islantilaiset osaavat pelata jalkapalloa ja synnyttää merkittäviä muusikoita kuten Björk ja Sjón.

Sivumäärältään pieni teos on mukaansa tempaava kertomus merimatkasta Kööpenhaminasta Norjaan M/S Elisabeth Jung-Olsen nimisellä rahtilaivalla vuonna 1949. Laivan perämiehen jutuista kapteenin pöydässä syntyy teoksen toinen taso, päivästä toiseen jatkuvat myyttiset tarinat Argo-laivan seikkailuista muutama vuosikymmen aikaisemmin. Tarinoiden ytimessä on laivan eksyminen Egean merellä merimiehineen kaukaiselle Lemnoksen saarelle, josta kaikki paikalliset miehet ovat kadonneet. – – –

Janoisia ja lemmennälkäisiä merimiehiä kutsutaan kirjassa argonauteiksi. He olivat alun perin kreikkalaisen mytologian sankarijoukko, joka tunnetaan Argo-laivalla ennen Troijan sotaa tekemästään retkestä. Tarun mukaan he matkustivat laivalla Kolkhiiseen noutamaan siivekkään oinaan kultaisen taljan, jota uneton lohikäärme vartioi.”

Juhani Niemi Hangosta vinkkaa:

”Kirjastaan Skugga-Baldur Sjón sai Pohjoismaiden neuvoston kirjapalkinnon. Tutustumisen arvoinen on myös kirja ’Poika nimeltä Kuukivi’, joka minulla on vielä kesken.”

Kokkolalainen Jaana Pikkarainen-Haapasaari on satujen saarella äskettäin käynytkin.

”Kesän tehty Islannin matka herätti kiinostuksen islantilaiseen kulttuuriin ja tämäkin kirja tulee nyt luettavaksi. Kirjailijan meriitit (kirjallisuuspalkinto ja musiikin esittäminen) ohjasivat oikean tekijän ja kirjan luo.”

Espoolaisen Pertti Vuorelan Islannin-matkasta on jo vähän aikaa, mutta kiinnostus kirjaan heräsi hänelläkin. Espoosta pistää kirjan lukulistalleen.

”Sjon kuljettaa Argonin lastussa absurdia tarinaa, jossa on surrealismia, saagoja ja kreikkalaista jumaltarustoa. Mielikuvituksella ei ole rajoja. Valitettavasti en saanut kirjaa nyt käsiini. Laitan sen lukemattomien lukemattomien kirjojen listalle.
Kävin 1970-luvulla Islannissa. Nyt on helppo ajatella, että Sjonia ovat innoittaneet saaga-perinteiden lisäksi saaren mahtava, karu ja mystinen luonto sekä meri.”

Ilpo Pietilä Jyväskylästä saattaa hänkin Sjónin kirjan lukaista.

”Kirja on melko ohut, noin 150 sivua. Siispä sitä voisi hyvin yrittää lukeakin. Islantilaisilla kun on  varsin omintakeinen kulttuuri, kirjallisuus mukaanlukien.”

Espoolainen Eero Reijonen jutustelee vastauksessaan punkkareista ja sen sellaisista liki eepoksen edestä, mutta myös kiinnostavasti kirjailijan töistä.

”Sjón asemoi teoksensa mielellään poikkeusaikoihin. Kirja ’Valaan suusta’ kertoo mm. länsivuonolaisten tekemistä baskimiesten surmasta, tapetut olivat valaanpyytäjiä, joiden laiva haaksirikkoutui vuonna 1615. Teos nimeltä” Poika nimeltä Kuunkivi” tapahtuu Suomessakin tärkeänä ajankohtana vuonna 1918, jolloin tulivuori Katla on purkautumassa ja Eurooppaa tuhonneen sodan ruokkima Espanjantauti on hävittämässä suurta osaa Reykjavikin väestöstä.
Visapähkinä on osa sarjaa, jossa nykykirjailijat lähestyvät antiikin tekstejä. Useimmiten nämä yritykset floppaavat. Tämä ei sitä tehnyt, vaan purjehti uljaasti ajan ja paikan kahleista välittämättä.”

* * *

Ossi Lehtiö Tervakoskelta on myös merihenkisissä mietteissä

”Visaisäntä menee kyllä laidasta toiseen, ihan kuin myrsky heittelisi hänen alustaan. Tämä on juuri visaa parhaimmillaan ja innostaa pinnistämään muistiaan. Todellista muistiharjoituksesta nämä tehtävät käyvät, mutta mikäs on parempaa vanhenevalla ja muistisairauden uhan alla elävälle eläkeläiselle.

Sisareni on pohjoisen asukas, kalamajallaan kesäisin hän ja miehensä kalastavat Saamenmeren pohjoisrannalla ja siellä toimii todellinen kalatehdas. Jostain kumman syystä he ovat vakuuttuneita kalaravinnon terveellisyydestä ja sitä sitten syödään kesät ja talvetkin vähän etelämmässä olevassa talvikodissa.

Siellä olen tutustunut erääseen romaanihenkilöön, joka suhtautuu sisareni perheen tavoin kalaravinnon ja terveyden liittoon suurella innolla ja sydämellä. Kyseessä on islantilaisen Sigurjón Birgir Sigurðssonin tiedemies Valdimir Haraldsson.”

”Ehkä tämä on taas hakuammuntaa, mutta tärkeintähän on jalo kilpa”, tuumaa Irma Lehto Tampereelta. Aivan esimerkillinen asenne!
Tuttavan vinkistä ratkaisuehdokkaksi valikoitui ranskalaisen Laurent Gaudén kirja Eldorado, joka kuulemma kertoo Välimeren yli suuntautuvasta laittomasta maahanmuutosta.

Sirkka-Liisa Särkkä harmittelee, että hänellä ei aloittelevana visailijana ole tietoa aikaisemmista kirjailijoista.

”Tämä aiheuttikin ensi alkuun pohdinnan ensimmäisen vihjeen mukaisesta suomalaisrunoilijasta (lyhyt nimi) eli Toivo Lyy, joka sanoitti olympiahymnin vuoden 1952 kisoihin. Mutta Oscar-ehdokas hän ei ollut eikä rockari. Huomionarvoisen kirjallisuuspalkinnon eli Nobelin sai sen sijaan Bob Dylan vuonna 2016. Oscarin hän voitti vuonna 2000 sanoittamallaan laululla elokuvaan ’Wonder Boys’, ja muutkin annetut vihjeet sopivat häneen.”

Fiksua vihjeiden aukomista, mutta vähän ohi menee.

Palkinto taas menee Kokkolaan, Jaana Pikkarainen-Haapasaarelle. (rb)

Viikon 5 sitaatti

Visan alkuvuoden minisarja ”Pohjola-rock” saa jatkoa. Tämän tekijän musiikilliset ansiot ovat kirjallisia huomattavasti mittavammat ainakin määrässä. Palkintoja on poppipuolella kertynyt kaapillinen. Mutta kirjojakin on ilmestynyt muutama, muun muassa tämä matkapäiväkirja.

Kuka on nyt kyseessä, mikä teos?

Vastaukset viimeistään 8.2. mennessä osoitteella Demokraatti /Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. (Huom! Lehdessä ollut palautuspäivämäärä 1.2. oli virheellinen, tuo viikkoa myöhempi on siis se oikea.)

”Siivoan työhuonetta. Piuhoja ja taas piuhoja. Minä vihaan piuhoja. Uusin jotakin tavaroita pikkustudiossani. En ole työskennellyt studiossa puoleen vuoteen, joten se tuntuu vähän oudolta. En tahdo muistaa, miten siellä toimitaan, eivätkä MIDI-kaapelit, syntikat ja tietokoneet ole minun heiniäni. Nauhuri vasta oli jotain, sen toimintaa saattoi jopa melkein ymmärtää.”