Hiljaisen viikon visa ei alkuun näyttänyt lainkaan hiljaiselta, koska heti ensimmäisinä päivinä putoili kivasti vastauksia. Sittemmin meno vähän tasaantui, mutta kelpo setti tuli silti kasaan – määrällisesti kevään paras. Toistaiseksi.

Mauri Panhelaisen vastaus tuli niin viime tingassa, että visagubbe unohti hajamielisyyttään noukkia sen postistaan lehtiversioon laitettavaksi. Saakoon Mauri siis aloittaa tämän verkkovisan.

“1800-luvun puolivälissä syntyi Nurmeksessa kanttori Hannikaiselle ja hänen vaimolleen poika, joka sai nimekseen Pietari (Pekka) Juhani. Hänestä kasvoi monipuolinen musiikkimies, merkittävä säveltäjä, yli sata vuotiaaksi virkeinä eläneiden kuorojen kuten Ylioppilakunnan Laulajien ja mieskuoro Sirkkojen perustaja, uraa uurtanut musiikkipedagogi ja kaiken huippuna myös runoilija. Visaruno on hänen kynästään.

P. J. Hannikainen oli tavattoman tuottelias ja suosittu säveltäjä, runoilijana vähemmän vaikuttanut. Esimerkiksi Hannikaisen tunnetuin sävellys, yli 120 vuotta elävänä säilynyt virsiklassikko Suojelusenkeli (‘Maan korvessa kulkevi …’) , on sävelletty Immi Hellenin runoon. Tosin ev.-luterilaiseen virsikirjaan se hyväksyttiin ‘yhden teologisesti kyseenalaisen säkeistön’ vuoksi vasta 2016.

Hannikaisen suku on laaja ja tunnettu taiteilijasuku. Pekka Juhanin lisäksi hänen vaimonsa Alli oli musiikinopettaja, Pekan veljissä ja jälkeläisissä on riittänyt muusikoita ja säveltäjiä näihin päiviin asti. Myös taidemaalareita, teatterin ammattilaisia, tiedemiehiä ja virkamiehiä kuuluu sukuun.
Juristi Antti Hannikainen toimi 1960 -luvulla oikeusministerinä Sukselaisen hallituksessa sekä myöhemmin oikeuskanslerina ja oikeustieteen professorina.

Ari Antikainen lienee visan debytantteja, mutta nuoruuden nurmeslaisuus taisi nyt velvoittaa vastaamaan.

”P. J. Hannikaisen runostahan ote on. Hänen tuotantonsa niin runoilijana kuin säveltäjänä on laaja. Karjalaisten laulu on yksi tunnetuimpia.

Minulle hän on läheinen siinäkin, että hän asui aikahnaan Nurmeksessa Lehtovaaralla, missä hänen museonsakin oli. Minun vanhempani ja me veljeni kanssa taas asuimme Lehtovaaran alarinteessä.

Kiitos hänen runonsa julkaisusta!”

Kiittelytunnelmissa on myös Pirjo Leinonen.

”Ihana Hannikaisen runo toi kevään. Kiitos tästä visasta!
Pietari Hannikaisen säveltämä Maan korvessa kulkevi lapsosen tie on jäänyt mieleeni jo pyhäkouluajoilta. Itsellänikin oli tädiltä saamani lauluun sopiva painokuva Suojelusenkeli (tyttö, poika ja enkeli metsässä) seinällä sängyn yläpuolella. Hyräilen laulua vielä joskus itsekseni. – – –

Tutulta kuulostaa myös mielikuvissani radiokuuluttajan ääni Lauantain toivotuissa: ’Laulun on säveltänyt Pietari Hannikainen…’

Nyt yli 70-vuotiaana tulen aina hyvälle mielelle, kun kuulen lapsuudesta tuttuja lauluja. Mieleen nousevat lämpimät kesäpäivät ja paksulumiset talvet. Onkohan oikein olla nostalgiasta onnellinen?”

Kyllä on, ainakin Kirjavisassa.

ILAHTUNUT TEHTÄVÄSTÄ on myös Taru Vuorimaa.

”Nyt tuli vanhalle musiikinopettajalle sopiva visatehtävä!
Tiesin heti, että kyseessä oli säveltäjä, runoilija P. J. Hannikaisen teos, mutta lauluapa olikin vaikea löytää laulukirjoista. Oravan pesä, Suojelusenkeli, Mökin laittaja ja Joulupukki löytyivät helposti. Sitten käteeni osui mummultani saatu Olavi Ingmanin 1953 toimittama Lasten laulu- ja leikkikirja, ja sieltähän löytyi laulu Vuodenaikain antimia, siis ‘Sanos mitä pohjolaan…’

Ja sitten anekdootti: mummuni opiskeli Jyväskylän seminaarissa ja valmistui sieltä aikanaan kansakoulun opettajaksi. Hänen musiikin lehtorinaan toimi juuri P. J. Hannikainen. Mummuni kertoman mukaan P. J. oli ankara opettaja eikä kestänyt virheitä tai vääriä ääniä. Jos kuorossa joku lauloi epäpuhtaasti tai vastasi kysymykseen väärin lehtori hermostui niin, että alkoi karjua, löi karttakepillä pulpettiin katkaisten sen ja lähti ovet paukkuen luokasta. Lieneekö totta?”

Visaukon uskonnonopettaja M.S. (nimikirjaimia ei muutettu) taas tapasi istua huonosti opetukseen keskittyvät tenavan pulpetin kulmalle, ja laskea hitaasti karttakepin tämän päälakeen. Se ei ollut siunaamista, vaan hälytysmerkki… Karttakepiksi kutsutun taikasauvan kasvattava voima on aina ollut ihmeellinen.

Vanha tuttumme Lappilan kirjapiiri (kirjurinaan jälleen kerran Kirsti Luova) aktivoituu koulumuistojen innoittamana.

“Lappilan kirjapiirin porukka on sitä ikäluokkaa että vanhat koululaulut ovat pysyvästi mielessä. Hyllyssä on pieni paksu kellastunut kirja Kansakoulun laulukirja vuodelta 1943. Se on hyvin opettavainen, neuvoo nuotit ja kestot ja tauot. Täynnä tuttuja lauluja, joka vuodenaikaan sopivia.

Siellä on tämäkin visassa haettu laulu Vuodenaikain antimia. Se on kirjassa numero 2. Mutta siinä tekijää ei mainita. Tekijä löytyi muistin kätköistä, helpostikin, P. J. Hannikainen (1854-1924), säveltäjä ja suuri kuoromies, Ylioppilaskunnan laulajien perustaja. Hän keräsi kansanrunoja, runoili itsekin ja sävelsi satoja lauluja nimenomaan kuoroille. Monet laulut ovat yhäkin kaikkien tuntemia ja laulamia: Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö, Kesäpäivä Kangasalla jne . ”

Sirpa Taskiselle eräs tietty PJ:n laulu herättää muistoja.

“Hänen omia sanoituksiaan ja sävellyksiään on muun muassa Karjalaisten laulu – äitini ei tosin koskaan hyväksynyt sanaparia ”kurja Karjalamme”; minusta se on ymmärrettävissä asiayhteydestä. Immi Hellenin runoihin hän sävelsi useita lauluja, tunnetuin lienee Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. ”

JÄLKIKASVU AUTTOI Veikko Huuskan oikeille jäljille.
“En varsinaisesti ole laulumehiä, enkä ehkä olisi tunnistanut tätä ilman jälkipolvea. Kerran (joulun alla) töihin lähtiessani minä suljin hieman viivytellen oven takanani, syynä se, että aamupalapöytään jääneet jäivät laulamaan Tuikkikaa oi Joulun tähtöset.

Sen innoittaman tulin hieman tutkailleeksi sillon – nyt siitä on jo vuosia vuosia aikaa – P. J. Hannikaisen tuotantoa, ja totesin sen aivan käsittämättömän laajaksi, mutta korkeatasoiseksi. ”

Ossi Lehtiötä koulumuistot johdattivat pitkälle mutta tuloksekkaalle jäljitysmatkalle.

“Koulun ja luokan kirjastoissa oli erilaisia nuorille tarkoitettuja kirjoja. Minun harrastuspiiriini kuului niiden kaikkien lukeminen. Taisin siinä jopa onnistua.
Tuo luokkakirjasto oli kuitenkin alkua paljon pahemmalle, eli oma kirjasto on mennyt jo ‘överiksi’ ja täyttää kaikki mahdolliset paikat.

Kerrankin olin siis nopea ja näppärä. Runo tuntui enemmän kuin tutulta, ja siitä alkoi melkoinen ajatustyö ja menneen pohdinta. Muistiini kohosi eräs runokokoelman, jossa oli eri runoilijoiden henkisen toiminnan tuloksia.

Omasta kirjastosta ei kirjaa löytynyt, vaikka kuinka etsin. Myös oman kylän kirjastosta tuli vesiperä. Asiaa tunteva kirjastonhoitaja ei pystynyt muistamaan minkäänlaista kuvailemaani teosta.

Siispä tuli matka pieneen naapurikuntaan ja sen kirjastoon . Lopen kirjastossa esitin listan ajatuksiani ja näkemyksiäni. Ja katso, kirjastonhoitaja otti kopin toiveistani, ja esitteli parikin kirjaa.

Valita ei ollut vaikea, sillä ulkonako paljasti mahdollisen teoksen, josta haettu runo ehkä olisi. Valistuksen kirjat olivat aina hyvin vaatimattomin kansin varustettuja. Sitten vain tiukasti selaamaan kirjaa, josko olisin osunut oikeaan.

Kyllä se siellä oli, ihan hyvin nuoruuden lukemisesta oli hyötyä.”

TARMO TIKKA kaivaa visakohteesta vielä pari detaljia.
“Opiskelujensa ohessa hän lauloi oopperan kuorossa sekä soitti viulua Akateemisessa orkesterissa vierellään Robert Kajanus. Hänen laaja-alaisuttaan kuvaa se, että hän oli ensimmäinen suomenkielinen musiikkiarvostelija ja käänsi ranskalaista kirjallisuutta, mm. Kolme muskettisoturia.”

Loppuun vielä Unto Vesan kiteytys Hannikaisen perinnöstä.

“Monet Hannikaisen runoista ja lauluista ovat sellaisia, joita olisi voinut kuvitella melkein kansanlauluiksi. Syystäkin on saanut nimikkokadut kahteen kaupunkiin.”

Hannikais-tietäjiä olivat myös Juhani Niemi, Helena Nurmio, Vesa Kautto ja Jari-Pekka Vuorela. Palkinto Ari Antikaiselle.

Visasitaatti 6/2024

Tämän viime vuosisadalla runoilijana 21-vuotiaana debytoineen kirjailijan bibliografiaa leimaa luku kuusi. Sen verran hän on julkaissut kuluvan vuosituhannen puolella sekä romaaneja että esseekokoelmia (joista kaksi yhdessä toisen kirjailijan kanssa). Triviavinkki vielä: haussa olevan romaanin täyskaima sai parhaan elokuvan Oscarin kaksi vuotta ennen kirjailijamme syntymää.

Kuka, mitä, häh? Vastaukset sähköpostitse osoitteella kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 15.4. klo 12. Yhdelle palkinto.

”Aurelius & Aureliuksen konttorissa on aamukuudelta haudanhiljaista. Poissa on huuto ja mekastus, puhelinten pärinä ja näppäimistöjen naputus, poissa ovat työkaverit merkkipukuineen ja kuntosalivartaloineen, rolexeineen ja rivouksineen. Aution konttorin hiljaisuus ei kuiski minulle mitään, mutta kuuntelen sitä silti. Odotan, että tärinä sisälläni lakkaa.
Painajaistärinä.”