Vastausmäärä oli kuitenkin vallan kohtuullinen, joten jälleen kerran jäärän veikkailut menivät pieleen ja aliarvioivat visaväen kirjallista sivistystä.

Mauri Panhelainen raottaa esirippua.

”Visarunon tekijä on nyt 46-vuotias runoilija Sanna Karlström, joka on julkaissut aika vähän, mutta saanut palkintoja aika paljon. Visaruno kehottaa lukijan pohtimaan tilannetta, jossa jotakin lopullisesti hajoaa. Luontoa ja ihmissuhteen ongelmaa yhdistävä runo vie jonkin arvoituksen kynnykselle, mutta ei avaa ovea sen enempää.”

”Tekijä Sanna Karlström, teos Harry Harlow`n rakkauselämät.

Harry Harlow`n rakkauselämät -runokokoelma kertoo eettisesti kyseenalaisista apinakokeistaan tunnetun amerikkalaisen psykologin Harry Harlow`n ja hänen vaimonsa Claran tarinan. Runot ovat kuin klassista draamaa dialogimuodossa. Ne ovat enemmänkin yksinpuhelua, eivätkä henkilöt ole tietoisia toistensa puheista. Lukija voi itse muodostaa runojen näkökulmien yhteyden.

Kirja on hieno kokonaisuus, vaatii hieman taustatyötä avautuakseen.”

Tarmo Tikka yhytti visarunon muutaman muun vastaajan lailla eräästä korkean toimitustason antologiasta.

”Sattumako vai mikä, mutta luin Jenni Haukion julkaisua Katso pohjoista taivasta. Siellähän vihjeen runo oli ja myös tekijän nimi. Erikoinen ratkaisu runoilijalta ryhtyä kirjoittamaan tiedemiehestä jonka tutkimusmenetelmät olivat julmia, mieleni tekee sanoa, peräti epäinhimillisiä. Kirja on nyt lukulistalla!”

Omalle lukulistalleen teoksen kokoelman kertoi ottavansa myös Tuulikki Lepomäki-Lahtinen.

“Tällä kertaa sattui tuuri. Ajattelin, että en löydä vastausta ainakaan omasta hyllystäni, kun kyseessä on nuoren polven runoilja. Kaivoin kuitenkin esiin Jenni Haukion toimittaman Katson pohjoista taivasta ja aloin selata sitä lopusta päin. Toiseksi viimeisenä oli Sanna Karlströmin runo kokoelmasta Harry Harlow’n rakkauselämä vuodelta 2009.

Täytyyy siis tunnustaa, että en ole lukenut kokoelmaa, eikä runoilijakaan ole minulle tuttu. Siis visaisäntä onnistuu jälleen laajentamaan runomakuani.”

Juuri tuon nöyrin seremoniamestarinne katsoo viihdyttämisen ohella keskeiseksi tehtäväkseen.

* * *

Matti Kärkkäinen kertoo lisää Harry Harlow’sta.

“Psykologi, tutkija Harry Harlow (1905-1981) teki eettisesti kyseenalaisia tutkimuksia apinan poikasilla, jotka emostaan erotettuina kuolivat tai ainakin vammautuivat psyykkisesti. Tutkimusten tarkoitus oli osoittaa, kuinka tärkeää läheisyys on kasvuikäisille kädellisille. Näiden kokeiden kuvaus on Sanna Karlströmin kokoelmassa keskeistä, mutta runoissa kuvataan myös Harryn ristiriitaista suhdetta vaimoihinsa Claraan ja Peggyyn. Kokoelman viimeisistä runoista saa aavistuksen sairaan ja alkoholisoituneen Harryn vanhuudesta.

Onneksi löysin oppaakseni Sara Linnalaakson gradun vuodelta 2016. Ilman tuota opasta (ja muutamia kritiikkejä) ymmärrykseni kokoelmasta oli jäänyt vähäiseksi.”

Samaan graduun on törmännyt myös Veikko Huuska.

“Suoraan sanoen en olisi tätä kirjaa etsimälläkään ‘keksinyt’, ellen olisi joidenkin sattumien ja yhtymien kautta joskus syksyllä lukenut Sara Linnlaakson gradua, jossa hän mm. käsittelee juuri tätä Karlströmin teosta ja peilaa sitä minän rakentumiseen kerronnallisuuden ja kuvallisuuden näkökulmasta.

Nykyisin lueskelen uusia ja vähän vanhojakain graduja ja lisureita, sekin lukeminen kannattaa. Siinä näkee, mitä on ilmassa, minkälaisia aiheita opiskelijat pohtivat ja ketkä ovat tutkimuksen ‘pinnassa’, eikä vain runouden ja estetiiikan, vaan sosiologian, yhteiskunnnan ja historian sektoreilla. Antoisaa, eikä maksa paljon!”

Mahtavaa paneutumista, Veikko!

Sirpa Taskinen ei lämmennyt Harlow’n nimen nostamisesta runokirjan kanteen.

“Visaisännän mielestä haettu kokoelma on ‘hienosti nimetty’. Minusta nimi on ikävän kosiskeleva. Mitä suomalainen runoilija tietää yhdysvaltalaisen psykologian professorin rakkauselämästä (vieläpä monikossa) – ja miksi hänen pitäisikään? Onko kuollut tiedemies vapaata riistaa? (‘Sanotaan, että minä olen irstas mies / piirtoheittimen takana.’)

Eräässä toisessa kokoelmassaan sama tekijä runoilee Uri Gelleristä.

Olkoon taiteella toki vapautensa, mutta onko se tärkeämpi kuin ihmisen yksityisyyden suoja? Tämä koskee myös tunnettuja henkilöitä käsitteleviä minämuotoon kirjoitettuja proosateoksia.

Monet Sanna Karlströmin (s. 1975) runoista ovat kylläkin taidokkaita, ja varmaan hän on palkintonsa ansainnut.”

Niin varmaan myös Juhani Niemen mielestä:

“Karlströmin kielikuvat ovat ajoittain täynnä suloisuutta ja kauneutta, mutta jo seuraavalla sivulla voi olla julmuutta ja kauheutta. Runoteos toimii nimenomaan kokonaisuutena, tiukasti viitekehykseensä sidottuna.”

* * *

Eero Reijonen kertoo lopuksi kirjailijaa siteeraten, miten ja miksi Harry Harlow otettiin runokirjan nimeen.

“Muistan kyllä heti ensikuulemalta pitäneeni YLE:n runokilpailun Tanssiva Karhu vuonna 2009 voittaneesta kokoelmasta. Tuohon aikaan, kun Yle:ltä, jota vielä saattoi pitää kansansivistyslaitoksena, tuli vielä säännöllisesti parin tunnin runoiltoja, niitä tuli sauvakävelylenkeillä kuunneltua. Toistakymmentä vuotta sitten tulevan visaajan kunto kesti hyytymättä parituntisen reipastahtisen kävelyn. Usein patikointi suoritettiin sysimustassa illassa. Jos kelinä oli passeli snadi tihkusade ja putoilevat syksyn lehdet, siinäpä vasta ihanteellinen ympäristö myös lyriikan kuuntelulle. – – –

Voittoisa visarunoilija kertoi hakeneensa uudelle runoteokselleen aihetta perheestä, mutta nähtyään psykologi Harry Harlow’sta tehdyn Tv-dokumentin, runoilija päätti laajentaa valintaskaalaansa. Ja niin hän valitsi aiheekseen tämän hyvin kiistanalaisen tutkijakuuluisuuden. Lopputuloksena syntyi Harry Harlow’n elämän koko kuva, lyyrikon silmin kuvattuna. Perhe- määritelmä laajeni tämän päätöksen myötä niin merkittävästi, että mukaan perheeseen mahdutettiin muitakin kädellisiä, nimittäin reesusapinoita.

Runoilija toteaa suoraan, että hänellä oli tv-dokkarin nähtyään hyvin raadollinen käsitys Harlow’sta. Hän sanoi pitävänsä tätä ‘kammottavana tyyppinä’. No, nuori lyyrikko ei kuitenkaan rakentanut tästä miehestä demonia. Eikä hän todellisessa elämässäkään tähän määritykseen täysin uskonut: ‘Näin kylmän oloisesta tyypistä, joka väittää tutkivansa rakkautta, täytyy löytyä jotain mielenkiintoista.’ – – –

Aihe olisi tällaisenaankin hyvin kiinnostava, mutta Sanna Karlström vaihtaa, runoilijan vapaudella, yhteiskunnallisen laajakankaan passikuvan kokoiseksi kuvaksi. Visarunokokoelman tekijä muuttaa Harry Harlow’n oman rakkauselämän tämän mainion opuksensa ‘tutkimuksen’ kohteeksi. Visakokoelman käyttövoimaksi otetaan se ristiriita, joka näennäisesti vallitsee ihminen Harry Harlow’n ja maailmankuulun tiedemies Harlow’n elämän perustarpeiden välillä: vaikka psykologiguru pystyy tutkimuksellaan mullistamaan pienten lasten hoidon, jossa avainasemassa oli heille osoitettu rakkaus, ei hän kykene ratkomaan oman (rakkaus)elämänsä ongelmia.”

Karlströmin tunnistaneita olivat myös Helena Nurmio, Jukka Eero Wuorinen ja Jorma Kataja, Palkinto Tuulikki Lepomäki-Lahtiselle.

Visasitaatti 5/2022

On kevään kiintiödekkarin aika. Näin esitellään muuan ikoninen hahmo, niin tunnettu, että nimi on ollut pakko muuntaa sitaatissa X:ksi. Hänen rikostutkijaura alkoi kirjoissa vuosituhannen vaihteessa ja päättyy tulevana kesänä.

Siinä niukat vihjeet, odotuksissa runsaat vastaukset. Lähettäkää ne sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 4.4. klo 12 mennessä. Yhdelle kirjapalkinto.

“X näytti ikäistään nuoremmalta. Vuosia oli kuitenkin plakkarissa jo 41, mutta lyhyt tumma tukka napsi siitä muutamia pois. Kroppakin oli kondiksessa. Kalja ei olllut paisuttanut vatsaa massuksi, eikä poskia pyöreiksi. X vietti normaalia suomalaista elämää – rivitalon palanen Espoon Leppävaarassa, vaimo ja kaksi lasta, 8- ja 10-vuotiaat pojat. Toisinaan se tuntui vähän liiankin tavalliselta – ainakin rikoskomisarioksi. Elokuvissa ja kirjoissa komisariot joutuivat vähän väliä vaikeuksiin ja kriiseihin, dokasivat ja kirosivat, joutuivat ammutuiksi ja ampuivat. X ei ollut kertaakaan joutunut kentällä edes tarttumaan aseeseen. Rosvoja hän kuitenkin pani vankilaan.”