Unto Vesa palaa pienen tauon jälkeen kirjavisailun äärelle ja selvästi virkeänä.

”Haettu teos on Paula Norosen Supermarsu palaa tulevaisuuteen.

Supermarsu-kirjojen kohderyhmä on 7 +, ja kappas vain, siihen ryhmään kuulunkin. Hyvä lastenkirjallisuushan on tunnetusti aina puhutellut vähän kypsempäänkin ikään ehtineitä.”

”Paula Noronen on kirjoittanut 21 Supermarsu kirjaa ja monia muita kirjoja, lähinnä lapsille ja nuorille.

Kirjoissa 11-vuotias tyttö, Emilia, muuttuu supermarsuksi juomalla marsunsa vesipullosta. Tässä kirjassa Supermarsu pelastaa koirat, jotka ovat muuttuneet roboteiksi.”

Juhani Niemi kertoo saaneensa tunnistusapua perhepiirin ”nuoriso-osastolta”, ja mikäs siinä, se on aina sallittua, jopa suotavaa.

”No niin, lastenkirjallisuutta ( sopii myös muillekin hersyvän huumorin ystäville ), hyvää sellaista. Perheen nuoriso-osaston avustuksella löytyi Paula Norosen Supermarsu-sarjaan kuuluva teos Emilian päiväkirja – Supermarsu palaa tulevaisuuteen.

Teosta ei juuri voi kuvailla, parempi on lukea se itse, niin voi nauttia täysillä hienosta tekstistä ja Terese Bastin kuvituksesta. Teoksessa Supermarsu saa tehtäväkseen selvittää, kuka aloittaa koirien jalostamisen nykyisyydessä ja estää se ajoissa. Kuka voi olla kaiken takana? Kirjan huumori on absurdia, hullua – ja viisasta. Teksti toimii usealla tasolla. Sitä ei oikeastaan pitäisikään luokitella pelkästään lastenkirjallisuudeksi, myös aikuisemmilla lukijoilla on ammennettavaa kirjojen sanomasta.”

Sirpa Taskinen ei kirjoja ole lukenut, mutta kirjailija on töllöstä tuttu.

”Supermarsuja näyttää olevan peräti 20, etsitty Supermarsu palaa tulevaisuuteen on niistä kahdestoista.

Paula Noronen (s. 1974) on tosi ahkera tyyppi, sillä ei tässä vielä kaikki. Muitakin sarjoja löytyy, ja kaikenlaista muuta. Norosen olen kyllä nähnyt televisiossa, ja ainakin Hyvissä ja huonoissa uutisissa hänellä oli omanlaisensa huumorintaju.”

Näin voi todella sanoa. Vino ja vinksahtanutkin tulevat päällimmäisinä adjektiiveina Noros-huumorista mieleen.

Helena Nurmio ja Tarmo Tikka olivat kierroksen muut tietäjät.

Pari perusteltua eli hyvää väärääkin vastausta tuli.

Näin vakuuttavasti vastaa väärin Petri Kettunen:

“Vihjeet vinkkaavat, että kyseessä on lasten ja nuortenkirjailija Timo Parvela. Hän täyttää toukokuussa 60 vuotta. Parvelan kirjasta Maukka,Väykkä ja Karhu Murhinen on tehty teatterisovitus, jonka ensi-ilta on lauantaina 6.4. Savonlinnan teatterissa, Tekstinäyte on Ella ja Kaverit-sarjan teoksesta. Parvela on kirjoittanut yli 100 teosta lapsille, nuorille ja aikuisille, Yhteensä hänen teoksiaan on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta.”

Muuten vihjeet täyttyivät, itse sitaatti ei täsmännyt – harmi.

Raila Rinnekin veikkaa Parvelaa seuraavin saatesanoin: “Lapsenlapseni on vielä niin pieni, ettei malta keskittyä kirjallisuuteen. Niinpä ajantasainen lastenkirjallisuuden tuntemukseni on tällä mammalla surkean ohutta. Onneksi pikku ‘töyhtöhyyppäni’ lataa motivaatiota sen vahvistamiseen.”

Se tehtävän teatterivihjeen oikea lähde jäi vielä avaamatta. Huhtikuun lopulla saa siis Kansallisteatterin uudessa Taivassalissa ensi-iltansa Paula Norosen ja Minna Kivelän Hulluja satuja -kirjasarjan pohjalta tehty näyttämöversio, jossa satuilemassa ovat Henna Tanskanen ja Helena Vierikko.

Palkinto Unto Vesalle.

Visasitaatti 4/2024

Nyt mennään taas visan usein hyödyntämän kirjaston pariin.

Tämä pitkällä nimellä (suomeksi vähän tiiviimmällä) siunattu romaani ei ole niin kaukana Supermarsun maailmasta, eläimellä on keskeinen rooli näet tässäkin. Frank Sinatralla on näppinsä kirjan päähahmon kohtaloissa, mutta vielä enemmän eräällä toisella, vähintään yhtä kuuluisalla tähdellä, joka kirjan kannessakin säteilee.

Kuka kirjoitti, mikä teos, kuka supertähti ja mitä muuta? Vastaukset viimeistään 18.3. klo 12 mennessä sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle kirjapalkinto.

”Oli vuoden 1960 kesäkuu. Puutarhuri oli juuri tuonut vadillisen sormustinkukkia keittiöön. Kukat olivat virkeitä, mutta menettäneet kuulonsa mehiläisten pörrättyä viikkokaupalla niiden ympärillä. Minä istuin korissa hellan vieressä, kun leppäkerttu ryömi pöydän poikki. ’Äijä on tainnut saada nenilleen’, kuoriainen sanoi kavutessaan leivänmurun yli. ’Hän on vain väsynyt’, minä sanoin. ’Kuppi teetä auttaa kyllä.’ Higgins pyyhkäisi pöydälle pudonneen mullan lattialle ja ötökkäparan siinä samalla.”