Visan syyskauden avannut Unto Vesa saa pohjustaa myös syksyn viimeisen ratkonnan.

”En ehdi nyt tarkistamaan asiaa, mutta täytyyhän sen olla Arvid Lydecken ja Pieni joululipas (runosatuja lapsille) .

Kiitos syksystä ja hyvää joulun aikaa ja terveiset visakumppaneille!”

”On taas tullut aika toivottaa hyvää joulua Demokraatin kirjavisan suurille viisaille.

Vihje taitaa viitata Arvid Lydeckenin runoon Salomaan joulu.

Olin juuri juhlimassa Viita-akatemian 30-vuotistaivalta. Olin aikoinaan itse perustamassa Akatemiaa ja useita vuosia valitsemassa oppilaita Akatemiaan yhdessä Kullervo Järvisen kanssa. En ole ihan varma, olisiko tuolla runolla Akatemian ovet avautuneet.”

* * *

Matti Kärkkäinen on löytänyt runon myös toisesta Lydecken-kokoelmasta:

”Näyttää siltä, että en ole lapsena lukenut Lydeckenin teoksia, vaikka kirjailijan nimi jollakin tavalla tuttu onkin. Lumipyry Afrikassa näytti pääosin oudolta teokselta. Tuttu oli vain runo Puhelin Afrikassa, joskin hieman muuttuneessa muodossa: puhelin oli muuttunut telefoniksi ja taikalankalaitos telefonilaitokseksi.

Onko taikalanka ollut joskus yleisesti käytössä ollut sana? Jos on, miten hienon sanan olemmekaan menettäneet!”

Myös Mauri Panhelainen noteeraa edellä mainitus runon.

”Arvid Lydeckenin (1884-1960), nimimerkki Arvidyn, tunnetuin teos lienee laulettu lastenruno Telefooni Afrikassa: ’Tänä vuonna Afrikassa marakatit kerran / telefoonilaitoksesta kuulivat sen verran, / että jospa vainen jostain pitkän langan pätkän saa, / niin tuo lanka äänen kauas, sanges kauas kuljettais. – – -’

Vaikka Afrikassa ollaan, hauska lastenlaulu ei ole rasistinen, vaan pikemminkin ekologinen, sillä siinä uutta innovaatiota kehittelevät marakatit, nuo nopeista ruumiin ja älyn liikkeistään tunnetut pikkuapinat.

Lydecken oli leimallisesti lasten- ja nuortenkirjailija, mutta sijoitti teoksiinsa myös tieteiskirjallisuuden teemoja. Hänen nimelleen perustettua palkintoa lasten- ja nuortenkirjalijoille on jaettu vuodesta 1969 lähtien. Tänä vuonna palkinnon sai Petja Lähde teoksesta Surunsyömä.

Arvidyn visaruno Salomaan joulu on tyypillinen jouluruno metsineen, tähtineen, karhuinen ja jänöineen. Runo päättyy romanttisesti: Hiljaa hyrrää salomailla / joulun suuret sadut! ”

Sirpa Taskisella on aiheellinen toivomus:
”Toivottavasti kukaan kärkäs sijaisloukkaantuja ei huomaa, että Arvilyn teksteissä saattaisi olla ainesta erinäiseenkin mielenpahoitukseen. Iloiset hottentotit? Telefooni Afrikassa? Visaruno Salomaan Joulu sentään on ’puhdashenkinen’.”

* * *

Pertti Vuorela tarttuu visavihjeiden scifi-osaan.

”Arvid Lydecken oli myös ensimmäisiä tieteiskirjailjoita Suomessa. Tähtimaailman seikkailuja (1912) -kirjassa hän kuvaa maahan kohdistuvaa hyökkäystä ja avaruusmatkailua.

Olisikohan Arvid saanut vaikutteita kuuluisasta H. G. Wellsin romaanista Maailmojen sota (1898), joka kertoo marsilaisten hyökkäyksestä Englantiin. Orson Welles ohjasi myöhemmin 1938 romaanista sovitetun kuunnelman Yhdysvalloissa. CBS-radion lähetys sai monet uskomaan kuunnelmaan todeksi ja siitä väitetään aiheutuneen jopa pakokauhua.

Arvid Lydecken toimi Otavan kuvitusosaston johtajana 1906-1916 ja sitten Strindbergin taidesalongin johtajana 1917 aina kuolemaansa 1960 saakka. Näissä töissään hän kirjoitti myös tietoteoksia taiteista kuten 1953 julkaistun Taiteilijoita. Arvidin intohimo oli kuitenkin kirjoittaminen.

Vuodesta 1969 alkaen Suomen Nuorisokirjailijat on myöntänyt Arvid Lydecken-palkinnon korkeatasoisesta lastenkirjasta.

Vuosina 1992-1996 ehdokkaina oli myös nuortenkirjoja. Palkinnon saajien joukossa on monia kirjavisassa esiintyneitä kirjailijoita kuten Hannu Mäkelä, Juha Itkonen ja Hannele Huovi, joka on palkittu kahdesti.”

Tuulikki Lepomäki-Lahtinen, että ”kiitos visaisäntä perinteisestä joulun runotehtävästä”.

”Nyt ei tarvinnut kovin kauan pohtia, kun runo tuntui jo lapsuudesta tutulta. Arvid Lydeckenin Salomaan jouluhan se on.

Arvid Lydeckenin nimi on painunut mieleen koulun runotuokioista ja myös lapsuuden kirjastosta lainatuista runoteoksista. Lydecken syntyi Kontiolahdella 1884 ja kuoli Helsingissä 1960. Kirjailijatyön ohella hän toimitti lastenlehti Pääskystä yhdessä Anni Swanin ja Helmi Setälän kanssa. Lehti ilmestyi 1906–1935. Otavan kuvitusosaston hoitajana Lydecken toimi 1906–1916 ja sitten helsinkiläisen Strindbergin taidesalongin johtajana vuodesta 1917 kuolemaansa 1960 saakka.

Runoista tunnetuin lienee Telefooni Afrikassa, Nokian kännyköiden alkukaikujako? Oli siis ihanaa palata lapsuuden tunnelmiin Salomaan joulun myötä. Onneksi meillä vielä on metsiä, joissa karhut ja jänikset voivat viettää joulua.
Rauhallista joulun aikaa visaisännälle ja kirjavisaajille!”

Juhani Niemi tuo mukaan paikallisväriä.

”Tämän jouluisen runon nimeltään Salomaan joulu on kirjoittanut Arvid Lydecken, joka todennäköisesti tunnetaan parhaiten runosta Telefooni Afrikassa. Sitä tuli lapsenakin laulettua niin, että osan sanoista muistaa vieläkin. Teoksen nimeä en kyllä tiedä, muuta veikkaisin Pientä joululipasta.
Lydecken kirjoitti ahkerasti, omalla nimellään sekä nimimerkillä Arvily, runo-, satu-, kuva- ja seikkailukirjoja ja oli suomalaisen tieteiskirjallisuuden edelläkävijöitä. Hänen laajasta tuotannostaan muista lukeneeni vain kirjan Kuulahden mohikaanit.

Pieni paikallistiedon murunen; Lydeckenin poika Kivi toimi ylilääkärinä Tammiharjun sairaalassa Tammisaaressa.”
Merja Jutila muistaa, että ”pari vuotta sitten runo oli Seurasaaren joulupolun suojelijan Jenni Haukion tervehdyksenä polun kävijöille”.

Jaana Pikkarainen-Haapasaari tuumaa, että näköjään löydän näitä runoilijoita helpommin kuin proosan kirjoittajia. Eero Pirttijärvelle on puolestaan käynyt vähän samoin kuin tämän tehtävän asettajalle eli ”sattumoisin olin etsinyt joulurunoja ja törmännyt tähän.” Sattumoisin tai ihan muistista kaivaen runon tunnisti Tauno Telaranta.

* * *

Vaarojen mies Eero Reijosella oli lapsuuden peruina hyvät pohjat ratkaisuun. Sitä suoltui taas riittoisasti, mutta kiinnostavasti.

”Tämä visakirjailija ja joulurunon rustaaja oli kyllä kyvyiltään monitaitoinen, ja sen myötä tämän vuoden visapähkinöistä yksi maukkaimmista.

Visakallo saa tässä pähkinässä snadisti kotikenttäetua, sillä visakirjailija on aito Pohjois-Karjalan tuote. Ei tosin mitään kivenpyörittäjän jälkikasvua, niin kuin eräät, vaan itsensä Utran lasitehtaan patruunan poika.

Eihän tämä sanaseppo mikään Kaisa Mäkäräisen veroinen julkkis niillä perillä ole, mutta ainakin koululaiset saavat taatusti tietopaketin pitäjän kovimmasta karpaasista, siis omassa sarjassaan.

Aika kivasti pitävät loistavat Vaara-kirjastojen virkailijat Visakirjailijaa esillä. Mutta ne kirjat alkavat olla jo ikäkuluja, melkein lainauskelvottomassa kunnossa. Uusia painoksia ei juurikaan ilmesty, koska muualla Suomessa tämä taitava kynämies on jäänyt ansioitaan vähemmälle huomiolle.”

Visakirjailija oli sivistynyt mies. Ja mitä ilmeisimmin hän oli päässyt piireihin keisarikunnan läntisen autonomian pääkaupungissakin. Suomen ensimmäisen Suuren Tietosanakirjan toimitusneuvostoon ( Otava 1912)hän  kuului Otto Mannisen, Jaakko Forsmanin ja muutaman muun tietäjän ohella. Lahjakkuutta ja intoa riitti kirjallisuuden ulkopuolellakin. – – –

Visarunon sisältänyt juttu-ja runokoelma ’Lumipyry Afrikassa ym. runosatuja lapsille’ ei ollut pelkästään vanhoista kirjoituksista huitaisemalla kokoonkyhätty kokonaisuus – ei se olisi sopinut tämän visakirjan luonteeseenkaan.

Viiteen osioon jaetut runot ja tarinat etenevät tarkassa järjestyksessä ja lopussa palaset kootaan yhteen. Visakirja alkaa osiolla ’Kaukaa’. Runoilija esittelee, taiteilijan vapaudella, viidakon eläimet Suomen lapsille. Nasevia lempinimiä käytetään ja elefantti on kynäilijän ylivoimainen suosikki. Yksi lempinimi sopisi Visiirillekin:” Sydänmaiden viidakkojen ylikomendantti”. Paikalliset asukkaat ovat tuon ajan termistön mukaisesti neekereitä,mutta rasismin piirteitä ei näistä teksteistä löydy, ihmisiä käsitellään kunnioittavasti.

Seuraava osio visakirjassa on nimeltään ’Ystävämme’. Kuvaukseen pääsevät Suomessa tutut eläimet, niin kotipihassa, kuin metsissä. Vähän niin kuin Aisopos ammoin, Visakirjailijakin osoittaa kynänsä näppäryydellä, tuttujen eläinten kautta, vallitsevan kasvatusideologian hyväksymiä käyttäytymistapoja. Niinkin tylsiä asioita, kuin puhtaus ja siisteys, pystyi sanataito Kontiolahden mies kuvaamaan eläinten vekkuleilla tempauksilla, ilman opettajamaista paatosta. Jotkut näppärät runopalat, kuten mainio ’Sammakon jouluaatto’ sisältää esimerkin suvaitsevaisuuden ja ennakkoluulottomuuden hyveistä…

Visakirjan ’Kotona’-osio on puhdasta ajankuvaa. Suojeluskuntien poikaosastot ja pikkulotat olivat tuohon aikaan mielipidejohtajia. Urheilu ja muu liikunta palvelivat isänmaata, kasvattamalla maanpuolustuskykyisiä- ja tahtoisia nuoria. Visakirjailijan on tässä suhteessa ihan selkeästi aikansa lapsi, hänen aatteellisuudestaan ei jää epäilystä. Mutta edelleenkään taiteilija ei änkyröi. Visakirjasta on turha hakea varsinaista vihapuhetta, nykypuheeseen verrattuna naapuria nimitetään kovin miedosti. ”

Visaruno on tarinoiden neljännessä osiossa ’Joulu’. Esikuvana runoniekka Arvid Lydeckenille on selvästi Topelius. Kahdessa visapähkinää edeltävässä AL:n joulurunossa on aito topeliaaninen henki. Ja teemat ovat tuttuja: köyhyys ja orpous… ja vihdoin hyvyys ja armeliaisuus. Kolmannessa joulurunossa Lydecken on taas aikaansa edellä, tonttu matkustaa porojen sijaan lentolippaalla. Runoilija ennakoi näin jo Ilmastonmuutoksen aiheuttamat, tulevien lumettomien joulujen lahjojen kyyditysongelmat.

Visarunossa ’Salomaan joulu’  Lydecken kasaa koko kirjassa esiintyneet asiat yhteen. Runoon mahdutetaan talvinen metsä, pesässään kököttävä karhu, jänön jäljet lumessa ja lopuksi ihmisen järven jäälle synnyttämän latu. Ja nyt ollaan sitten oikeassa Suomessa, salomailla.

Selvästi järjestelmällinen Arvily haluaa saattaa kirjansa lapsilukijan perille asti – siis uneen. Viimeisessä osiossa ’Höyhensaarille’  hämähäkki tuudittaa lapsensa ’seittivuoteelle’.”

Vuoden viimeinen palkinto Pertti Timoselle.  Tämän antamisen ilon kirvoittamana visapukki toivottaa kaikille Kirjavisa seuraajille mukavaa joulua ja kirjaisaa uutta vuotta. (rb)

Visasitaatti 22

Demokraatin lehtiversiossa on ruodittuna syksyn dekkareita, joten jatketaan samassa genressä. Nyt on haussa lajityypin varhaisempi edustaja, yli sata vuotta sitten kirjoitettu. Muuan trillerimestari ohjasi yli 80 vuotta sitten tähän kirjaan pohjautuvan varsinaisen läpimurtoelokuvansa.
Mikä maailmansodan enteitä henkinyt jännäri, kuka korkeisiin asemiin ylennyt kirjailija sen kirjoitti? Vastaukset joulupyhien tähden vasta 3.1. mennessä sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi tai perinnepostitse osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI.  Yhdelle palkinto.

”Kerron teille nyt kuulemani niin hyvin kuin sen ymmärsin. Kaukana kaikkien hallitusten ja armeijoiden taustalla oli suuri maanalainen liike, jota johtivat erittäin vaaralliset ihmiset. Hän oli saanut tämän selville vahingossa; hän kiinnostui; hän jatkoi pidemmälle; ja sitten hän jäi kiikkiin. Ymmärsin, että suurin osa salaliittolaisista oli eräänlaisia oppineita anarkisteja, jotka pyrkivät vallankumoukseen, mutta heidän lisäkseen oli vielä rahoittajia, jotka tavoittelivat voittoa. Kekseliäs mies saattoi tehdä kosolti rahaa kurssien laskiessa, ja molempien luokkien tavoitteena oli yllyttää eurooppalaiset toisiaan vastaan.”