Sirpa Taskinen tyhjentää faktalaatikon ytimekkäästi.

”JP (Juha-Pekka) Koskinen (s. 1968) on tuottelias kirjailija. Luettelo hänen teoksistaan on hengästyttävän pitkä, ja kaksi niistä on ollut Finlandia-ehdokkaina, Tulisiipi ja visakirja Ystäväni Rasputin (2013).

Monet hänen kirjoistaan ovat historiallisia ja uskonnollisia. Rasputin tunnetaan parhaiten Nikolai II:n hovin traagisista käänteistä, joihin Koskinen nivoo keskeisesti myös tytär Anastasian.

Mauri Panhelainen jatkaa täydennellen edellistä.

“Kirjavisa laajensi kirjailijakuvaa kemijärveläissyntyisestä JP Koskisesta, jonka tuotannosta olin lukenut vain muutaman jännitysromaanin. Vihjeestä pääsi Grigorin jäljille, ja hän paljastui lengendaariseksi, Venäjänmaalla yli sata vuotta sitten vaikuttaneeksi munkiksi Grigori Rasputiniksi, jonka elämästä kirjailija oli kirjoittanut vakuuttavan kuvauksen otsikolla Ystäväni Rasputin. Vuonna 2013 ilmestynyt romaani sai aikanaan ansaitusti Finlandia-palkintoehdokkuuden.

Grigori Rasputin (1869-1916) syntyi eräässä Länsi-Siperian kylässä köyhän perheen viidentenä lapsena ja hän eli 47-vuotiaaksi värikkään elämän joka loppui väkivaltaisesti. Häntä ryhdyttiin surmaamaan asialle omistautuneen murharyhmän toimesta Jusupovin palatsissa Pietarissa joulukuun 16. päivänä 1916. Rasputinia oli tosin vaikea saada hengiltä. Kuvauksen mukaan hänet pahoinpideltiin rujosti kahteen kertaan, sitten häntä ammuttiin käsiaseella kolmesti, käärittiin mattoon jalat ja kädet sidottuina ja työnnettiin lopulta ilmeisesti elävänä Nevajoen avannosta jään alle. Ruumiin löydyttyä kevätpuolella huomattiin, että hän oli yrittänyt vapautua köysistä niitä irti repimällä.

Romaanin kertojana toimii orvoksi jäänyt poika Vasili eli Vasja, joka lähtee Rasputinin mukaan kiertolaisen elämään ja samalla todistajaksi mystiselle elämänkululle. Vasili seuraa läheltä Rasputinin maineen kasvamista jumalanmiehenä, joka lopulta pääsee tsaarittaren ja koko keisarillisen perheen suosioon kruununperijä Aleksein verenvuototaudin johdosta. Hovissa Rasputinin rukoukset otettiin uskottavampina kuin lääkäreiden rohdot. Romaanissa kuvataan muun ohella kohtaamisia hallitsijaperheen kanssa, Raputinin surmaaminen ja lopulta bolsevikkihallituksen pidättämän keisariperheen joukkomurha vuonna 1918.”

Orvo Vitikainen purkaa faktaksi luonnehdinnan Koskisen tuotteliaisuudesta.

“Tuntomerkit täsmäävät Juha-Pekka Koskiseen (s. 1968), jonka tuotantoon en ole sattunut tutustumaan, mutta jonka määrä ja monipuolisuus panevat haukkomaan henkeä ja hieromaan silmiä: esikoisteos romaani vuonna 2004 ja tähän mennessä 15 muuta; sitä ennen jo osallisena neljässä antologiassa, joita sitten kahdeksan lisää; seitsemän Murhan vuoksi -sarjan dekkaria, kaksi novellikokoelmaa, 23 lasten- ja nuorten kirjaa, kaksi tietokirjaa, kymmenosainen kuunnelmasarja, joka sai sokeain kuunnelmapalkinnon 2017… Visavihjeen maininta Grigorista täytyy viitata 2013 ilmestyneeseen romaaniin Ystäväni Rasputin, ellei kyseessä ole isännän vedätys.”

* * *

Juhani Niemen vertailuun heittämä kirjailija tulee historiallisen romaanin tosiraskaasta sarjasta.

”Kyseessä on nuoren polven suurimpia tarinankertojia, (Juha-Pekka) JP Koskinen, jota ehkä voisi verrata vanhemman polven Waltariin. Tavattoman tuottelias ja palkittukin kirjailija, jonka laajaan tuotantoon kuuluu romaaneja (historiallisia), rikosromaaneja, tietokirjoja, lastenkirjoja ja novelleja.

Kysytty teos on Ystäväni Rasputin, joka kertoo legendaarisesta munkki Rasputinista. Kertojana on nuori Vasili, jonka Rasputin ottaa hoiviinsa tämän jäätyä orvoksi. Ystäväni Rasputin on tunnistettavaa Koskista, hän on huolella perehtynyt kuvaamansa ajan tapoihin ja tunnelmiin.

Muusta Koskisen tuotannosta pitää nostaa esiin ainakin esikoisteos Ristin ja raudan tie sekä Murhan vuosi -sarja, vain muutaman mainitakseni.”

Taru Vuorimaa on varsin innoissaan lukukokemuksestaan.

”JP Koskisen mielenkiintoisessa teoksessa Rasputinin elämää seurataan pitkällä matkalla, joka toisinaan voisi vaikuttaa sekavalta, mutta ei tässä teoksessa! Kieli on herkullista ja monipuolista, venäläinen aksentti kuuluu tekstissä. Monet kohdat ovat faktaa, toki useat myös fiktiotakin. Venäjän yhteiskunnan kaksijakoisuus ja kaoottisuus tulevat hyvin esiin teoksessa, myös erikoiset uskonnolliset ryhmittymät ja klikit. Nuoren oppipojan kasvaminen on liikuttavaa, välillä kauheaa ja ahdistavaakin. Loppuratkaisu pistää todella miettimään.

Mikä oli tuon ’maagisen katseen’ omaavan, kuvissa resupekalta näyttävän miehen voima? Ja oliko Rasputin juoppo irstailija ja hihhuli, vai todella ihmemies, parantaja, mystikko, uskovainen. Siinäpä pulma!”

Tarmo Tikalla moista kokemusta ei ilmeisesti ole.

”Tämän kertaisen visan ratkaisu olikin helppo sen jälkeen, kun sain kirjoittajan nimen, JP.Koskinen, tietooni ilman etsintää. Kiitos Helena ja Kerttuli! Vihjeen ensimäinen sana eli Grigori johti suoraan teokseen Ystäväni Rasputin. Vihjeen teksti löytyy luvun ’1911 Heinäkuu’ alusta. En ole lukenut yhtään Koskisen teosta, joten tähän tämä jää!”

Ehkä Tikan on syytä ottaa Raila Rinteestä mallia ”jatko-opiskeluihin”.

”Kirjailijalla on mainiot kotisivut, joilla hän esittelee kirjojaan. En ole lukenut niistä yhtäkään. Seuraavalla kirjastokäynnillä on siis edessä tutustumisia. Saappaat jalkaan ja yli Pasilan sillan, siis.”

Matti Kärkkäinen jo ehtikin lukuhommiin.

”Ystäväni Rasputin oli Finlandia-ehdokkaana ilmestymisvuotenaan. Kirjailija oli aikaisemmin minulle tuttu vain nimenä, ja mahdollisesti olen lukenut jonkun arvostelun hänen teoksistaan. Nyt ehdin lukea tämän romaanin, joka oli yllättävänkin myönteinen lukukokemus. Romaani oli hyvin kirjoitettu kuvaus kiinnostavasta ajasta ja mielenkiintoisista ihmisistä.”

* * *

Eero Reijonen aukoo vähän tuota edellä mainiottua reaalifantastikkojen porukan olemusta.

”JP Koskinen kertoi päätyneensä Rasputiniin omaa, vuosien varrella keräämäänsä konnagalleriaa tiivisti tutkittuaan. Tämä Venäjän historian ehkä merkillisin mies ei ollut yksiselitteinen hahmo. Irstailijan ja monen mielestä pyhäksi mieheksi itsensä vippaskonstein kohottaneen Starikan kuvan kääntöpuolelta löytyi, ainakin reaalifantastikko J.P. Koskisen näkemyksessä myös parantavia voimia hallitseva todellinen ‘Pyhä mies’, jota Venäjän viimeinen keisariperhe kutsui useimmiten vain nimellä ‘Ystävä’.

Visakirjailija kuvasi tässä julkistamistilaisuudessa Rasputin-opuksen tekoprosessia palapelin kokoamiseksi. Duuni oli haastava, koska aluksi näytti siltä, että joukossa oi liikaa yhteensopimattomia paloja. Visakirjailijan onnistui kuitenkin sovittaa kiverimmätkin palat yhteen – pikkuisen runttaamallakin. Visakirjailija ei siis tyytynyt rakentamaan ‘starikasta’ stereotyyppistä irstailija-huijaria, vaan teki Rasputinista ihmisen, paheineen ja hyveineen. Näitä jälkimmäisiäkin ominaisuuksia miehestä täytyi löytyä, muutoinkin kuin sillä perusteella, että keisarillinen pari Nicky ja Alix ja heidän lapsensa arvostivat häntä hamaan teurastamiseensa saakka. Viimeiset Romanovit on nyttemmin haudattu juhlamenoin heidän arvonsa mukaisesti. Ja starikka Rasputinkin on päässyt uudelleenarvioitavaksi. Muutkin kuin reaalifantastikko visakirjailija, ovat ainakin monipuolistaneet käsitystään paholaismaisesta ” Pyhästä Miehestä”.

Reaalifantastikkojen ryhmään kuuluvat mm. kirjailijat Jani Saxell, Anne Leinonen ja Pasi-Ilmari Jääskeläinen. Viimeksi mainittu on kuvannut ryhmää seuraavasti: ‘2000-luvun suomalaiset reaalifantastikot operoivat vahvasti arkitodellisuuden pohjalta, mutta eivät pelkää myöskään hyödyntää maailmankirjallisuuden niitäkään keinoja, jotka ovat suomalaisille realisteille vieraita.’ Määritelmä sopinee hyvin myös JP Koskisen historiaa hyödyntävien teosten kirjoittamisprosessiin. – – –

JP Koskisen historiallisia romaaneja enemmän tämä visailija on pitänyt hänen vuonna 2016 alkaneesta dekkarisarjastaan Murhan vuosi, joka on nyt edennyt seitsemänteen osaan Heinäkuun hurmeiset niityt. Toki laatu näissäkin tarinoissa vaihtelee – kesää kohti mentäessä tarinat paranevat.

Näitä yrmyn ja huumorintajuttoman enon, entisen poliisin, nykyisen yksityishetsivän Kalevi Arosuon (tulvillaan komissaari Palmun piirteitä) ja tarinoiden kertojaminän, virkaheiton matemaatikon ja etsivän vakanssia sitkeästi karttavan Juho Tulikosken (häivähdys kirjailijaa itseään?) tutkimuksia kuuntelee ihan mielikseen äänikirjana vaikkapa soutaessa Pohjois-Saimaalla, pienessä tihkusateessa, niin kuin useimmiten on tapahtunut.”

Rasputin/Koskinen-tietäjiä olivat myös Unto Vesa, Taina Ukkonen, Terhi Tuomikoski ja Helena Nurmio. Palkinto Taru Vuorimaalle.

Visasitaatti 2/2022

Kun visavuosi käynnistyi viime vuosikymmenten tuotannollisella tehotykillä, niin jatketaan suurin piirtein saman ikäpolven kirjailijalla, joka niin ikään on nähty Finlandia-ehdokkaana tällä vuosituhannella. Toisen arvostetun palkinnon hän sitten saikin, ja olipä hän taannoin myös maineikkaan kansainvälisen kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistalla. Dekkarigenre on hänen uusin aluevaltauksensa.
Kuka, mikä menestyksekäs teos? Vastaukset viimeistään 21.2. klo 12 mennessä osoitteella kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle kirjapalkinto.

“Kuoleman väri on valkoinen. Hautajaisissa pukeudutaan mustaan, elävät pukeutuvat. Vainajakin on mustissaan, kun se on puettu parhaimpiinsa mitä elämässään on omistanut, mutta kasvot sillä on aina valkoiset. Kun sielu jättää ihmisen, vain valkoinen jää jäljelle.
Juhanin kasvoilta pakenee väri. Ensin katosi punainen, veren väri. Se muuttui keltaiseksi, sitten keltainenkin hävisi, jäi harmaa, joka haalistuu nyt hiljalleen kohti valkoista.”