Mauri Niemi suoltaa visakirjasta faktat kuin kirjallinen älylaite:

“Tekijä: Anne Enright, teos: Valvojaiset.

Anne Enrightin romaani Valvojaiset (The Gathering, 2007) kertoo Veronica Hegartyn perheestä. Veronica on keski-ikäinen nainen, joka palaa kotiin Irlantiin hautaamaan itsemurhan tehneen veljensä Liamin. Veronican lapsuus oli traumaattinen, sillä hänen isänsä oli väkivaltainen alkoholisti. Liam oli Veronican lempiveli, ja hänen kuolemansa on järkytys Veronicalle. Se on tarina surusta, menetyksestä ja perhesiteistä. Romaani on myös tarina Irlannin historiasta ja yhteiskunnasta.

TAAS MUKAAN leikkiin lähtevä Raila Rinne näkee vähän skeptisesti vihreän saaren kirjailijoiden mahdollisuudet Suomen nykyisillä kirjamarkkinoilla:

“Kun vihjeessä mainitaan Euroopan reunat ja nimi Liam, lukijan ajatus löytää heti Irlannin. Tuosta kirjallisuuden keitaasta on työlästä ponnistella suomennetuksi, koska tien täyttävät brittiläiset ja yhdysvaltalaiset kirjailijat, hekin niin palkittuja ettei yksi Booker siinä kesää tee.

Vaan tekeepäs, teki Otavassa vuonna 2010, kun se julkaisi kolme vuotta aiemmin Bookerin saavuttaneen Anne Enrightin romaanin Valvojaiset. Kirjassa Veronica muistelee laajaa sisaruskatrastaan, josta mainittu Liam on ollut hänelle läheinen veli samalla kun hän matkustaa Brightoniin noutamaan tämän veljensä ruumista kotiin Irlantiin. Muistoissa asuvat vahvasti myös kertojan isovanhemmat Ada ja Charlie. Välillä ainakin tätä kirjoittava lukija jo kyllästyy matkantekoon ja muistoihin, eikö Liamia tavata vieläkään.

Anne Enright työskenteli pitkään tv-tuottajana ja ohjaajana Irlannin RTE:ssä ennen kuin siirtyi kirjoittamaan. Hänen tuotannostaan on Helmet-kirjastojen mukaan suomennettu Valvojaisten lisäksi vain Unohdettu valssi, mutta englanninkielisiä teoksia on lainattavissa useita.

Taas kerran Kirjavisa sai etsimään aavistelemaani kirjailijaa ja tätä teosta kirjastosta ja tutustumaan niihin. Kiitos ohjauksesta hyvän kirjallisuuden pariin!”

Juhani Niemi tarttuu samaan maantieteelliseen “koordinaattiin”.

Amerikasta Euroopan laidalle, siis Irlantiin kai suuntaamme. Hiljattain visassa oli ruotsalainen Anne Swärd, Ruotsin akatemian jäsen. Tällä kertaa kyseessä on Royal Society of Literaturen jäsen, irlantilainen Anne Enright. – – –

Valvojaiset-eoksen rakenne kierryttää kiehtovalla tavalla mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Se kaikki on läsnä kaikessa. Enrightin teos on kerronnallinen lankakerä täynnä erilaisia johtolangan pätkiä. Mennyt nähdään useista näkökulmista, mutta lopulta kaikki on Veronican omaa näkökulmaa, hänen muistoistaan, ainakin oletettavasti ne ovat oikeita muistoja. Muisto ei koskaan ole vain muisto, vaan samalla muisto muistosta. Valvojaiset on mielestäni hyvä, muttei suinkaan mikään helppo kirja. Sen tarina on rankka ja kieli vahvaa.”

PALUUN VISA-AREENALLE tekevä Jaana Pikkarainen-Haapasaari arvioi teosta ytimekkäästi näin:

“Kirja on tiukka, rankkakin kertomus perheestä, jolla on tummia salaisuuksia. Kirjan loppu ei kuitenkaan ole aivan niin synkkä kuin voisi olla. Siitä löytyy hienoista valoisampaan suuntaan kääntymistä. Tai ehkä muisti muokkaa meidän muidenkin muistoja samoin.”

Jari-Pekka Vuorela on pykälän tylympi.

“Suoraan sanoen muistan ihmetelleeni, miten näin tylsä kirja on saanut Booker-palkinnon, mutta ehkä siitä löytyisi jotakin syvempää, jos siihen palaisi. Mieluummin kyllä palaisin ihan fyysisesti Dubliniin.”

Sirpa Taskista ovat säväyttäneet kirjan naiskuvat.

“Ilmeisesti Booker-palkintoraati ei hätkähtänyt alatyylisistä ilmaisuista, kun se palkitsi Anne Enrightin kirjan Valvojaiset vuonna 2007. Irlannin lähihistorian liittäminen perheen taustaan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön paljastaminen ovat tietysti painavia teemoja, katolisessa Irlannissa varmaan myös itsemurha. Stereotyyppisestä kerronnasta poiketen romaanissa on lumoava, lasten kärsimyksistä piittaamaton isoäiti, ja lumoava, alituisten raskauksien hajottama äiti. Isällä on sivurooli kahdentoista lapsen perheessä.

MAURI PANHELAINEN pohtii niitä Euroopan reunoja.

Osallistuin joskus 1980-luvulla Dublinissa suomalais-irlantilaiseen seminaariin, jonka teemana oli Euroopan reuna-alueet. Seminaarin irlantilainen avaaja ripusti osallistujamaat ja meidät, niiden kansalaiset taitavasti toisiinsa yhteisillä piirteillä: olemme samaa sukua, sillä tuhat vuotta sitten viikingit kävivät kylvämässä siementään Irlantiin, meillä on samanlainen ekstaattinen humaltumisen kulttuuri ja meidän elämäämme on vuosisatoja varjostanut paha ilkeä naapuri idässä.”

Myös Vexi Lehto arvostaa irlantilaista kulttuuria, mutta…

“Irlanti on kulttuurin suurvalta, matkailumainonnan mukaan iloinen vihreä saari. Maan ja saaren historia on kuitenkin surullinen, kansaa on alistettu jakeskinäistäkin riitaa on ollut. Katolilaisuus lienee antanut voimaa taistelussa Englantia vastaan mutta se on myös kangistanut yhteiskunnan kehitystä. Köyhyys ei myöskään ole mikään iloinen asia. Surusta ja murheesta syntyy upeata musiikkia ja kirjallisuutta.Visakirja on varmasti oiva opas irlantilaisuuteen ja elämään

Tarmo Tikkakaan ei ollut kirjaa lukenut – vielä.

“Taas kävi niinkuin usein viime aikoina. Haettavan kirjan sain luettavaksi niin myöhään, että en sitä ehdi kuin selailla ennen vastausajan umpeutumista. Toisinaan sitä en saa lainkaan. En toistaiseksi ole suostunut lukemaan kirjoja netistä, enkä kuuntelemaan niitä. Niistä ilmeisesti löytyisi laajat kirjastot.

Mutta, kirja kädessä lukien saan aikaa ajatella, pohtia, eläytyä tapahtumiin ja tutustua henkilöihin. Luen siis nekin kirjat, joihin en kunnollisesti ehdi vastata. Minulle ne ovat uusia.

Tämän tekijän jäljille pääsin enemmän tuurilla kuin taidolla. Vihje Euroopan reunasta kuulosti siltä, että Irlantihan sen täytyy olla. Kokeilin googlaamalla löytyykö Anne (vihje) nimellä olevaa kirjailijaa ja löytyihän sieltä Anne Enright, minulle tuntematon kirjailija, jolta on käännetty mm. Valvojaiset. Kirja vaikuttaa olevan perheessä salattujen asioiden ja sen seurausten pohdintaa syyllisen löytämiseksi. Teksti näyttää olevan varsin kovaa, raakaakin. Sen näen ja tunnen, kunhan saan kirjan luetuksi.”

Muita tietäjiä tällä kertaa olivat Unto Vesa, Satu Kaarenoja ja Helena Nurmio. Palkinto Jaana Pikkarainen-Haapasaarelle ja näin joulunalisviikkojen anteliaisuustunnelmissa ylimääräinen kannustuspalkinto vielä Tarmo Tikalle. (rb)

Visasitaatti 17

Nyt esillä on genrensä edustajana korkealle kohotettu eli useammalla palkinnoilla ja poikkeukselliseksi katsottavalla palkintoehdokkuudella huomioitu kirjailija. Vanha leipätyönsä on varmasti ollut hänelle avuksi tämän romaanimuodon haltuunottoon, mutta hänen nykyinen työmaansa on päättäjätasolla. Finlandia-palkinto on muuten voitettu melkein samannimisellä teoksella kuin nyt kysyttävä.

Siis mikä, kuka? Vastaukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 27.11. klo 16.00 mennessä. (Huom! Tämän visan printtiversioon onlipsahtanut väärä, vasta tätä seuraavalle visalle pätevä palautuspäivämäärä.) Yhdelle palkinto

“Joku ensihoitajista kyselee Ollin henkilötunnusta. Kukaan ei tiedä sitä. Koistinen ilmoittaa kysyvänsä päivystäjältä. Olli alkaa luetella tunnusta, ja vasta kun hän on päässyt loppuosaan, ensihoitaja tajuaa kuunnella ja kysyä uudestaan. Hän on yllättynyt, ehkä siksikin, ettei itse ymmärtänyt kysyä sitä Ollilta.
– Hei, jalat edelläkö meinaatte kyytiin pistää, älähtää Olli, kun häntä työnnetään sisään ambulanssiin. – Ei muuten onnistu.”