Annetaan heistä Mauri Niemen aloittaa.

”Sitaatti on taolaisuuden keskeisestä teoksesta Dao De Jing (Tao te ching). Sen on kirjottanut Laotse 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua Kiinassa.

Siitä on useita suomennoksia Pertti Niemisen ja muiden toimesta. Teosofi Pekka Ervast tiivisti käännöksessään Tao-Te-King (Laotse) vuonna 1925 sitaatin näin: ’Valo sokaisee ihmisen silmät; ääni tekee hänet kuuroksi; maku turmelee suulaen; metsästys tekee ihmisen villiksi; ja kalleudet koettelevat häntä.’”

Eero Reijonen sukeltaa viisauden ytimiin.ja myös mainittuun tuoreimpaan suomennokseen.

“Monet pitävät visakirjan niitä opetuksia, jotka käsittelevät Sheng Jeniä, Viisasta, koko kirjan ydinmehuna. Sheng Jen, on ihanteellinen ihminen, joka elää hyveellisesti, Taon Tien mukaisesti. Visaopus, jota voidaan kerrankin täysin perustein kutsua suureksi klassikoksi, kuvaa useissa luvuissaan Viisaan persoonallisuutta ja käyttäytymistä, epäilemättä toivoen jokaisen lukijan seuraavan tällaisen viisauden saavuttamisen esimerkkiä.

Viimeistään tässä vaiheessa Visa-Eero kaivaa esiin jo selvästi pilkistävät yhteydet kristinuskoon. Varsinkin Uuden testamentin keskeiset opetukset ja visakirja Tao Te Chingin välittämä sanoma kulkevat pitkät tovit samaan suuntaan viitoitettua matkaa. Ja melkein identtisiä matkaosuuksialöytyy myös piisalti. Ainakin Visakallo yllättyi vieläkin vanhaa ystävää, Laotzea lukiessa näistä yhtäläisyyksistä. No, eroja, suuriakin, löytyy näistä kahdesta mahtikirjasta, mutta niiden analysoinnin Visailija jättää surutta aiheeseen paremmin perehtyneiden kontolle. Ja heitähän riittää, niin että jopa melkein ääretön bittiavaruuskin on käydä ahtaaksi.

Laotze oli, ja ainakin tarinoiden myötä hänestä viimeistään tuli, jos ei nyt jumalolento, niin ainakin tämän ominaisuudet haltuunsa saanut mystinen hahmo. Yksi näistä kuuluisimmista tarinoista vie Laotzen Intiaan, jossa hän tarinan mukaan toimi Buddhan opettajana. Villeimmissä tulkinnoissa väitettiin, että vaeltava filosofi oli itse Buddha.

Toinen tarina kertoo filosofin viipyneen äitinsä kohdussa ennen syntymäänsä peräti 62 vuotta. Itse sikiäminen tapahtui tämän uskomuksen mukaan silloin, kun hänen äitinsä katsoi putoavaa lähteä. Monet legendat väittivät, että tämä myyttinen filosofi eli tässä viimeisessä inkarnaatiossaan 990 vuotta, tämän mahdollisti se, että Laotze syntyi uudelleen 13 kertaa.

Tao Lin, Tao Te Chingin viimeisin suomentaja (2018), paaluttaa nasevasti Laozen ja vsakirjan aseman myyttisten uskontojen joukossa. Tao asetetaan myös tässä tulkinnassa nykyisten valtauskontojen yläpuolelle: ‘Kristillinen käsitys ei mahdu Taoon, sillä se ei suhtaudu maailmaan ulkopuolella olevan itsenäisen persoonan kautta. Maailma on virrannut Taosta ja on eräs sen ilmenemismuodoista. Tao itse on tuntematon. Koska Tao on taivaan ja maan äiti, niin jumalaa voidaan pitää Taon poikana. Tao on ollut olemassa ennen jumalaa, elämä itse on Taosta lähtöisin ja sen toiminta on luonnonmukaista, itsestään tapahtuvaa.’

‘Taivaan ja maan äidistä’ voi näköjään kertoa myös selkokielellä ja sivistyssanakirjaa pläräämättä. Tässä tapauksessa hyvän suomenkielen malli ja oppi tulee tietysti kiinalaiselta maahanmuuttajalta ( 1997 ). Laozen käännös on Tao Lin suomennoksessa luonnollisesti tehty alkuperäiskielestä.”

OSSI LEHTIÖLLÄ on taolaisuuden peruskirja aina käden ulottuvilla.

”Kyllästyneenä nykyiseen bling-bling -kulttuuriin, ns. musiikilliseen melusaasteeseen ja niin erilaisiin monimakuisiin nautintoihin, tuo teksti voisi olla minun kynästäni tässä ja nyt.

Kuitenkaan nyt ei ollut tarvetta lähteä isolle kirkolle, sillä teksti tuntui niin tutulta, että se piti löytyä omasta kirjastostani. Löytyihän tuo Tien ja hyveen kirja eli Daodejing tai Deo de jing. Tämä teos on kirjoitettu noin vuonna 600 ennen ajanlaskumme alkua ja ensimmäiset fragmentit sen sisällöstä ovat noin vuodelta 300 ennen ajanlaskumme alkua.”

Pentti Rouvisen muistot vievät armeijasta vapautumiseen asti.

”Päätettyäni palvelukseni aikoinaan TurItPs:tossa ostin 12.6.1969 vanhemman Niemisen kääntämän Keskitien, johon sisältyy Tao Te Ching, josta teksti. Alan harrastajille muistuttaisin uudemmasta tulkinnasta teoksessa Laozi, De Dao Jing.

Muistaakseni Po Chü-i kirjoitti:

’Laotse sanoo: joka tietää, ei puhu;
joka puhuu, ei tiedä.
Miksi hän sitten kirjoitti
viisituhatta sanaa siitä.’”

Vexi Lehdolla on ihan omat gurunsa ja filosofiset opinkappaleensa.

“Jonkinlainen aavistus minulla oli mutta ratkaisu löytyi tietysti Maailman Parhaasta Kirjastosta. Ystävällinen ja ammattitaitoinen kirjastoihminen kirjoitti paperille: 29.51 LAO.

The Rest Is History, kuten nykysuomeksi sanotaan.

En erityisesti pidä filosofioista, aatteista, uskonnoista jne. Moni mies on niitä liikaa miettinyt ja sen jälkeen kiekunut kuin kukko (näin sanoi muistaakseni Kaptah Sinuhessa).

Kananmunakauppiaan elämänohje:

‘Kun on puhtaat munat ja vilpitön mieli
niin asiat ne kaikki järjestyy.’
(Jukka Virtanen).

SITTEN ESIIN porukan ainoa nainen, Sirpa Taskinen, totta kai.

”Kirjoitin viestintsikoksi Laotse, vaikka Pertti Niemisen mukaan ’nykyisin tutkimus on hylännyt legendan Laotsesta. Tao te ching lienee neljännellä ja kolmannella vuosisadalla eaa. koottu tao-laisten ajatelmien kokoelma. Kirjan ovat eri aikoina suomentaneet Pertti ja Kai Nieminen, joskin se ’on vaikein tulkittava ja käännettävä kaikista vanhan Kiinan filosofisista teksteistä, ei ainoastaan kielensä äärimmäisen niukkuuden ja keskitetyn sanontansa vaan myös sisällyksensä epäyhtenäisyyden takia.’

Tämä pätee myös lukemiseen. Teoton toiminta on aivan fiksua, varsinkin jos hallitsija osaa sen, mutta Taon ydin jäi minulle edelleen hämäräksi. Parhaiten ymmärsin tekstin, jonka mukaan juuri tyhjä tila tekee pyörästä, astiasta tai huoneesta hyödyllisen.”

Juhani Niemi on saanut kirjasta vähän enemmän irti.
”Kirjassa olevia viisauksia kannattaa lukea, sillä ne sisältävät paljon sellaista, mikä nykyaikanakin pitää paikkansa ja on tavoittelemisen arvoista. Ole luonnollinen ja pysy aitona. Vähemmän itsekkyyttä ja vähemmän haluja. Tai: huone muodostuu seinistä, ovista ja ikkunoista, mutta huoneen tekee käyttökelpoiseksi sen tyhjä tila. Siksi olevainen on tarpeellinen, mutta olemattomalle on enemmän käyttöä.”

Mauri Panhelainen ei löytänyt viikon varsinaiseen visatehtävään oikeaa nimeä, mutta sivulajissa hän löysi montakin.

Visaukkelin ex tempore virittämä kuvatunnistustehtävä ei kyllä isommin innostanut visakansaa, mutta muutama konkari sentään yritti, kuten Mauri P.

”Tehtävään meni aikaa, yöajasta tietenkin. Osa kuvista oli helppoja, osa puolihelppoja, jotkin puolivaikeita ja muutama hyvinkin hankala. Täydellistä vastausta ei tullut, mutta kun sain kolmekymmentä visakirjailijan nimeä kokoon, piti vastata. Uskon, että joku viisaista visaveteraaneista saa kaikki oikein.”

Ei saanut, Maurin hieno tulos 28/30 riitti voittoon, Sirpa Taskisen 27/30 toi hopeaa. Molemmille erikoispalkinnot.

Oikea litaniahan oli seuraava:

Vuodet 1992-2001: Pentti Saarikoski, Eino Leino, Pirkko Saisio, William Shakespeare, Jouko Turkka, Juice Leskinen, Kari Hotakainen, Elina Karjalainen, Minna Canth, Gabriel Garcia Marquez; 2002 -2011: Pentti Holappa, Kirsi Kunnas, Leena Lehtolainen, Tomi Kontio, Arundhati Roy, James Baldwin, Sirkku Peltola, Pentti Linkola, Reko Lundán, Robertson Davies; 2012-2021: Honore de Balzac, Victor Hugo, Sofi Oksanen, Ian McEwan, Jo Nesbø, Pajtim Statovci M. A. Numminen, David Foster Wallace, J. R. R. Tolkien, Raymond Chandler.

Varsinaisen visan palkinto osoitetaan puolestaan Pentti Rouviselle. Kiitokset vastauksista myös Jari-Pekka Vuo­relalle ja Unto Vesalle .

Visasitaatti
Koska lehden seuraavassa numerossa on syksyn dekkareiden katselmus, otetaan lajityyppi esiin myös visarintamalla.
Kirjailijamme on genren taitaja jo toisessa polvessa, ja voittanut kahdesti saman palkinnon kuin isänsäkin aiemmin.

Dekkarista puhumisen sijaan tämänkin teoksen kohdalla on oikeutetumpaa käyttää luonnehdintaa ”romaani rikoksesta”.

Kuka on haussa, mikä teos? Vastaukset viimeistään 28.11. klo 12 sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle kirjapalkinto.

”Yleisö ei ole minun juttuni. En ole koskaan halunnut Luciaksi tai kykykilpailuihin. Silti tässä salissa on täyttä. Ja kaikki ovat paikalla minun takiani, minä olen päivän valo.

Vieressäni istuu Sander & Laestadiuksen asianajajia. Tiedän, että Sander & Laestadius on maan paras rikosjuttuihin erikoistunut asianajotoimisto, vaikka kuulostaakin antikvariaa­tilta, jossa kaksi hikistä homoa laahustaa silkkitakissa, monokkeli silmässä ja öljylamppu kourassa pyyhkimässä pölyjä homeisista kirjoista ja täytetyistä eläimistä. Tavallisilla rikollisilla on yksi ainokainen väsähtänyt julkinen oikeusavustaja, minun asianajajallani on palveluksessaan kokonainen esikunta kiihkeitä wannabe-pukutyyppejä.”