Unto Vesa starttaa elokuvamuistoin.

”Romaania en ole lukenut, vaikka se ilmestyi tasokkaassa Kompassikirjat-sarjassa, mutta elokuvan näin elokuvapäiväkirjani mukaan 29.8.1960 (nuorempana kuin olisi ollut sallittuakaan) elokuvateatteri Ilveksessä Lahdessa. Lipun hinta on ollut 175 markkaa, ja elokuva – siis Alaston satama – oli kyllä joka markan arvoinen. Marlon Brando, Eva Marie Saint ja Karl Malden kaikki parhaimmissa rooleisssaan, Elia Kazanin palkitussa ohjauksessa (vaikka mies muista syistä pysyi Hollywoodissa kiisteltynä loppuun asti). Järkyttävän hyvä filmi myös silloisen nuorukaisen mielestä.

Niin ja se palkittu, visassa kysytty Alastoman sataman kirjailija-käsikirjoittaja: Budd Schulberg.”

”En ole koskaan Waterfrontin suomennosta lukenut, mutta On the Waterfront on tietysti leffana perin tuttu. Ohjaaja Elia Kazanilla oli noihin aikoihin Schulbergin tavoin tarve todistella salaliittojen paljastamisen tärkeyttä. Kaipa satamagangsterin muotokuva muistutti oikeastikin mafiajohtaja Albert Anastasiaa.

Malloyn veljeksiähän esittivät elokuvassa metodinäyttelemisen supertähdet Marlon Brando ja Rod Steiger. Heidän filosofinen keskustelunsa koskettaa humanismin ja sosiologian perimmäisiä kysymyksiä.

Schulberg osasi muotoilla ne kysymykset vakuuttavalle arkikielelle. Suomentaja Sirppa Kauppisen suorituksesta en ole yhtä varma, mutta nykyään, kun levyautomaatit muistetaan ja televisiot ovat itsestäänselvyyksiä, ’soittokaappi’ ja ’näköradio’ ovat ihan hauskojakin. Four Aces oli kuitenkin ihan kirjaimellisesti sen niminen lauluyhtye.”

* * *

Myös Eero Reijoselle vain elokuva oli entuudestaan tuttu, mutta lukukokemus oli nyt positiivinen.

”Ei tämän opuksen tarvinnut leffalle mitenkään kumarrella, paikoin jopa päivastoin. Tietenkin Budd Schulberg käytti täysimääräisesti hyväkseen lähdeaineistoaan: New York Sunin toimittaja Malcolm Johnsonin 24-osaista artikkelisarjaa vuodelta 1948 ( Crime on the Waterfront) täydennettynä kahden vuoden aikana tehdyillä tutkimusreissuilla New Yorkin Hobokenin satama-alueeseen. Samoin nyrkkeilykirjailija George Irish antoi todennäköisesti Visakirjalle eväät hienoihin nyrkkeilijän sielunmaiseman kuvauksiin. – – –

Alku oli hankalaa, Budd Schulbergilla oli jo vähintään keltainen kortti alla edellisen romaanin vuoksi. What makes Sam run ( 1941)  oli satiirinen kuvaus Hollywoodin kulissien takaisesta kähminnästä. Tuottajat, ne mimosiakin herkimmät, olivat vimmoissaan… ja helvetin pitkävihaisia. Mutta rahasammon he tunnistivat ja niin Hollywoodin suurin tähti, Marlon Brando, avasi tien eteenpäin tälle pitkin hampain hyväksytylle produktiolle. Ettei tuottajiakaan ihan täysin mollattaisi, niin täytyy myöntää, että ’Juoksevan Samin’ päähenkilöä, Sammy Clickiä käytettiin sisäpiireissä oivana esimerkkinä suurpomojen toiminnasta. Ottaahan sellainen lujasti pienenpäänkin kalloon. Visaiseenkin.

Visakirjailijan dokumentaristin kyvyt jo tunnettiin, mutta ainakin Visa-Eeron yllätti dokumentin ja puhtaasti kaunokirjallisen aineiston taitava yhdistäminen. Puutteita ei lopulta ollut sen enempää kuin kulttileffassa, johon oli tietysti, Hollywoodin tyyliin, sovitettu Hobokenin satamaoloihin täysin sopimaton, imelä rakkaustarina (josta myöhemmin meritoitunut hieno näyttelijä Eva Marie Saint sai Oscarinsa, suoraan sanoen rutkasti etuajassa, kun nappisuorituksen tehnyt em. mieskolmikko jäi vain nimeämisasteelle).

Lopun niin ikään Hollywood-formaattilla muovattu kalseahko happy end istui tietenkin tähän tummin sävyin kuvattuun ympäristöön kehnosti. Brando oli tässä vaiheessa niin kovassa iskussa, että mies olisi vääntänyt kassamenestyksen siitä kuuluisasta Bronxin puhelinluettelostakin.

Kyyhkyskohtaukset Hobokenin peltikatoilla olivat visakirjan herkkupaloja. Nämä olivat koko Visakallon lyhyehkön pähkinänratkojan uran hienoimpia yksittäisiä sivuja. Pakollisten haukkojen ja kyyhkyjen,  haaskalintujen ja tavallisten duunareiden ja heidän perheittensä kyyhkysmäisten piirteiden vertailun jälkeen Schulberg latoo esiin sitä parasta Luontoiltaa – Veikko Neuvonenkaan ei olisi yltänyt samaan. Poikasten vieroitus, sen hyytävän kaunis karuus ja linnunelämänkin armoton maailma, vertautuu nuoren, entisen boksarin Terryn, kirjassa vähän ponnettoman, yksinkertaisen, mutta lopulta koko porukan urheimmaksi taistelijaksi kohonnen miehen kasvutarinaan. Nyt kerronnassa ei ole mitään pakotettua, teksti soljuu suoraan taiteilijan sydämestä.”

* * *

Sirpa Taskinen muistelee näin:

”Alastoman sataman päähenkilö Terry oli kuin varta vasten kirjoitettu Marlon Brandolle, joka nappasikin siitä Oscarin. Elia Kazanin filmi (1954) perustui Malcolm Johnsonin artikkelisarjaan, josta Budd Schulberg (1914–2009) muokkasi visassa etsityn kirjansa (1954). Terry on aluksi mistään välittämätön kovanaama, mutta herää hiljalleen ottamaan vastuuta itsestään ja lähiympäristöstään. Mistään aivan tavanomaisesta kehityskertomuksesta ei kuitenkaan ole kyse; elämä satamassa on varsin raadollista.

Schulbergin aikaisempi visakirja muuten oli Kehäketut, jonka minäkin olin löytänyt rautalankavihjeiden perusteella, vaikka en kyseistä genreä harrastakaan-”

Myös Juhani Niemelle elokuva on tutumpi, mutta muistaa kirjasarjan, jossa teos ilmestyi.

”Vaikka onkin kyseessä kirjavisa, niin tällä kertaa piti tosiaankin lähteä liikkeelle elokuvasta. Onhan se kuitenkin tutumpi kuin kirjallinen versio. Jonka olen kuitenkin joskus nuorempana selannut läpi, kuten huomasin haettuani kirjan kirjastosta. Siis kyseessä on, voisi melkein sanoa tietenkin, Budd Schulbergin Alaston satama, jonka elokuvaversion pääosassa oli ikimuistettava Marlon Brando Terry Malloyna.

Kirja ilmestyi aikanaan Otavan Kompassi-kirjasarjassa, kuten niin moni muukin merkkiteos. Niin kuin takakannessa sanotaan, teos on kaikessa synkkyydessään elämänuskoinen  kirja. Teos perustuu tositapahtumiin New Yorkin satamatoiminnasta mafiayhteyksineen ja työläisten riistoineen.”

Schulbergin tunnistivat myös Matti Kärkkäinen, Taru Vuorimaa sekä Pertti Alanen, joka  avasi ytimekkään vastauksensa yhtä ytimekkäästi ja mystisesti unkariksi: szervusz. Ja saa tämänkertaisen palkinnon.

Visasitaatti 11*

Koska maailmankirjallisuudesta ei helpolla löydy juhannusrunoja, otetaan kotimainen kirjailija avuksi. Visassa ammoin esiinytyneitä myös hän, jota on myös työläisrunoiljain fakkiin joskus haluttu sijoittaa. Kiilalaisia hän toki olikin.

Siis kuka, mikä, milloin? Vastaukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi lehtemme kesätauon vuoksi viimeistääm 22.7. Yhdelle palkinto.

”Nyt on juhannus
näin laulavi taivas, maa,
sitä lintuset livertäen haastaa.
Pois painui jo pilvet metsän taa,
niin selkeä on ilma ja kukassa maa.

Näin seisovi kauniina luonto yhä,
sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.
Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,
– Nyt on juhannus! –
Tahtoo se riemuiten laulaa.”