Alkuun Tarmo Tikka näyttää mallia tiukasta tutkintalinjasta.

”Visan alkuun pääsi Keltaisen kirjaston kautta. Isaak Babel on kaukainen tuttavuus siltä ajalta, kun hänen teoksensa Odessalaisia ja muita novelleja ilmestyi. Hänestä on muun muassa Wikipediassa varsin vähän tietoja, joten niitäkään en viitsi toistaa.

Tarkisteltavaksi löytyi toinenkin teos, Punainen ratsuväki, johon vihje viittasi! Minulla ei ole kumpaakaan kirjaa, enkä päässyt kirjastosta tarkistamaan. Ystävä auttoi ja kertoi, että teksti löytyy Punainen ratsuväki -kirjasta.

VARSIN MONI pysähtyi tuohon Keltaisen kirjaston kirjaan. Kuten pitkästä aikaa mukaan ilmoittautuva Lappilan kirjapiiri, jonka kirjurina toimii tutusti Kirsi Luova.

”Pitkän tauon jälkeen Lappilan kirjapiiri kokoontui kylätuvalla. Juotiin rooibos-teetä kuin ’naisten etsivätoimisto’ ainakin ja paneuduttiin kiihkeästi Demokraatin kirjavisaan. Lehti oli tullut edellispäivänä, ja kunnan kirjasto oli tilapäisesti kiinni. Aikaa oli vähän. Ei auttanut kuin sukeltaa hakukonemaailmaan. Sitaatti johdatti ajatukset Andrei Kurkovin teokseen, jossa kaksi eläkeläistä hoitaa mehiläisiä pommitetussa kylässä. Mutta tehtävässä annettu vihje oli ratkaiseva: Keltainen kirjasto! Sieltä löytyi ukrainalainen teos, Esa Adrianin suomentama Odessalaisia ja muita novelleja. Alkuteos oli julkaistu jo 1924. Kirjailija Isaak Babel eli 1894-1940, kuoli vain 46-vuotiaana teloitettuna venäläisten vankileirillä. Meille tuntematon kirjailija, mutta ’ihmeen tuttu nimi’, sanoi yksi rouva, mistä se siis oli tuttu? Sanaristikoista! Aiomme heti tilaisuuden tullen tutustua Odessalaisiin tarkemmin, ajankohtaisista syistä. ”

Eero Pirttijärvi tulee pian omin silmin huomaamaan, mikä se kysytty teos oli.

”Luettuani visan, selvittelin asiaa ja menin verkkokirjastoon. PIKI-kirjaston alueella kyseinen kirja, Isaak Babelin novellikokoelma Odessalaisia, oli aamun tiedon mukaan lainattavissa kahdessa kirjastossa, lainassa kahdessa, yhdessä kuljetuksessa ja yhdessä varattuna. Tulee mieleen, että omalla panoksellaan Visaukko on pistämässä liikkeelle Isaak Babel- kiinnostusta. Lainasin itselleni, ja kirja haettiin varastosta. Vuoden 2010 jälkeen meillä on ennen minua Odessalaisia lainattu kolme kertaa. Seuraavana luen Odessalaisia, ja varauksena on Punainen ratsuväki.”

Odessalaisia-kokoelmaa vastaukseksi tarjosi myös Antti Parkkonen, tosin oikeaa kirjaa ankarasti aprikoiden.

“Tuli kiire, kun olin ensin ihan väärillä jäljillä.

Vastaus: Isaak Babel, s. 1894 Odessassa, teloitettiin Moskovassa 1940.

Babel oli lyhyen proosan mestari, juutalainen. Hänen novellejaan ovat suomentaneet vanha mestari Juhani Konkka ja myöhemmin Esa Adrian, molemmat ansioituneita kääntäjiä, joita ilman tietomme neuvostokirjallisuudesta oli merkittävästi vähäisempi. Kiitos heille siitä.

Keltaisen kirjaston Odessalaisia ja muita kertomuksia -kokoelman suomensi Esa Adrian, suomennos ilmestyi 1970. Jo aiemmin oli asialla Konkka, joka suomensi kirjan Punainen ratsuväki, ilmestyi 1958. Novelleja on ilmestynyt myös erilaisissa antologioissa ja mm. Parnassossa.

Enpä ehdi sitaatin alkuperää enää etsiä, lieneekö Odessalaisista?”

Muita Odessalaisten kannalle asettuneita olivat Raila Rinne, Kaarina Suonio, Unto Vesa ja Tauno Telaranta.

Sirpa Taskinen olisi suonut, että kohteena olisi ollut juuri Odessalaisia.

“Punainen ratsuväki on niin rankkaa sodan raadollisuuden kuvausta, ettei minun parane sitä lukea, mitä nyt vähän selailin. Visateksti löytyy lyhyestä kertomuksesta Matka Brodyyn. Kirja on ilmestynyt alkukielellä vuonna 1926, ja Juhani Konkka suomensi sen Gummeruksen Kirjallinen löytöretki -sarjaan vuonna 1958. Keltaisen kirjaston Odessalaisia olisi ollut helpompaa herkkähipiäisille.”

Vexi Lehto tarttui Kompassiin mikä käänsi suunnan Keltaisesta kirjastosta toisaalle, oikeaan suuntaan.

“Keltaisen kirjaston vihjeen perusteella kirjailija selvisi mutta teos on hieman epäselvä. Vihjeessä vihjailtiin suunnasta, olisikohan Gummeruksen Kompassi-kirjasarja kyseessä.

Jo tuttua tutumpaankin tapaani vetoan jälleen Viisaisiin Visatietäjiin. Kirjailija, kirja ja kirjailijan kohtalo ansaitsevat asiantuntevan kommentoinnin.”

Saamasi pitää, asiantuntevaa kommentaaria tällä kertaa piisaa.

VEERA HÄMÄLÄINEN on jo toisen polven kirjavisaajia, kuten hänen vastauksestaan käy ilmi.

“Äitivainaan, Marja-Liisa Julkusen, jalanjäljissä osallistun viimein vuosien pohdinnan jälkeen visaan minäkin. Ikisuosikkini Uspenskin olisi kyllä pitänyt olla ensimmäiseni, mutta siitä myöhästyin.

Kenties kerettiläisesti osallistun, vaikka veikkaukseni perustuu puhtaasti tiedonhakuun aidon kirjallisuustietouden sijaan; en ainakaan muista, että Isaak Babelia olisi aikoinaan Tampereella slaavilaisen filologian opinnoissa luettu. Yhtä kaikki, Keltaisen kirjaston listalta tämä haettu kirjailija oli kätevästi löydettävissä. Teoksen osalta vastaukseni on epävarmempi, koska kirjastoon tai perikunnan kirjahyllylle en nyt ennätä. Arvelenpa kuitenkin, että kyseessä on Punainen ratsuväki (Konarmija, 1926), joka näkyy suomeksi ilmestyneen Juhani Konkan kääntämänä Kompassikirja-sarjassa.”

Visaisännältä näin jälkikäteinen osanotto visa-aktiivi Marja-Liisa Julkusen poismenon johdosta, ja tervetuloa Veeralle jatkamaan äidin perintöä.

Jukka Eero Wuorinen näyttää viihtyneen tehtävän äärellä.

“Tämän kertaisessa visassa oli kivasti haasteita. Siteeratussa tekstissä oli paikannimi Wolyn. Ajattelin sen olevan ennen Stalinin rajasiirroksia Puolalle kuulunut alue Wołyń. Kyseinen alue sijaitsee nykyisin Ukrainan länsiosassa ja se on ollut historian saatossa monien sotien ja veritöiden näyttömönä. 1920-luvulla siellä käytiin Puolan ja Neuvosto-Venäjän välistä sotaa ja kyseinen teos, Punainen ratsuväki, kuvaa puna-armeijan kasakoiden sotaoperaatioita Puolan alueella.

Isaak Babelin kirja kertoo luutnantti Ljutovista, joka kirjaa tapahtumia vähän samaan tyyliin kuin tiedustelu-upseeri luutnantti Werner hienossa saksalaisesessa sukellusvene-elokuvassa Das Boot, ulkopuolisena intellektuellina. Sattumalta sodassa olevana.

Toisen maailmansodan loppuvaiheissa Wołyńissa koettiin järkyttäviä joukkomurha (rzeź wołyńska). Ukrainalaiset partisaanit tappoivat 50 000 puolalaista ja kymmenet tuhannet pakenivat Puolan länsiosiin ja muualle. Tämän päivän tapahtumat Ukrainassa ovat tavallaan jälkinäytöksiä tuolloin ja jo aiemmin tapahtuneelle.”

NÄIN KIRJALLISUUSHISTORIAA availee Mauri Panhelainen:

“Babel osallistui vallankumouksen jälkeiseen Venäjän sisällissotaan sotakirjeenvaihtajana ja oli mukana Budjonnyin johtamissa ratsuväkijoukoissa, siis punaisten puolella. Visakirja perustuikin hänen muistiinpanoihinsa Puolan sotaretkeltä. Odessaan palattuaan hän alkoi kirjoittaa novelleja ja näytelmiä ja tutustui neuvostokirjallisuuden johtavaan hahmoon Maksim Gorkiin. Gorkin saatua surmansa epäilyttävissä oloissa 1936 Babel alkoi odottaa omaa kohtaloaan.

Itänaapurin kirjallisuushistoriassa ovat kirjailijoiden venäläiset ja ukrainalaiset juuret ja samaistuminen menneet monesti sekaisin, eikä aikaisemmin eroa usein tehtykään. Odessassa 1894 syntynyt Babel oli epäilemättä ukrainalainen, mutta miten on esimerkiksi Nikolai Gogolin laita, joka myös syntyi Ukrainassa, mutta kirjoitti pääosin venäjän kielellä. Entäpä loistavan omaelämäkerrallisen romaanisarjan Kertomus elämästä kirjoittanut Konstantin Paustovski, joka syntyi kävi Kiovan klassisen lukion ja työskenteli lehtimiehenä mm. Odessassa ja oleskeli pitkät ajat Ukrainassa. .

Esimerkkejä löytyisi lisääkin. Ehkä ennen asialla ei ole ollut merkitystä, mutta entä nyt nykyisen vihanpidon ja tappamisen olosuhteissa tai Venäjän ja Ukrainan välisen sodan joskus päätyttyä? Pääasia tietenkin on, että mestariteokset säilyttävät arvonsa osana ihmiskunnan kulttuuriperintöä. ”

Veikko Huuska vallan innostuu.

“Nyt ollaan ihan ytimessä.

Isaak Babel osallistui Venäjän sisällissotaan ja sitten Puolan sotaan: keväällä 1920 Pilsudskin joukot kolkuttelivat jo Kiovan porteilla. Budjonnyin punainen ratsuväki kävi vastahyökkäykseen ja eteni puolalaisten eteläisen rintaman läpi ja ryntäsi melkein Varsovaan saakka. Siitähän saisi konventionaalisin keinoin mahtavan sotilaallisen eeppisen freskon, mutta Babel toimii toisin. Hän on tietoisen antieeppinen, esittää rapideja välähdyskuvia, novellistisia jaksoja. Babel katsoo rumaa kiihkoa kuin ulkopuolinen, ‘rillit silmillä, syksy sydämessä’.

Etäännytystä edistää toiseus, juutalainen ja intellektuelli, punaisessa armeijassa, sen ailahatelevan kuohuvassa miehistössä. Heikkona hetkenään hän jopa rukoilee tuon nimettömän joukon hyväksymistä, sen ehtoa: kaikista kyvyistä alkeellisinta, pystyä tappamaan toinen ihminen.

Babel elää.”

Nöyryytetyllä marsalkka Budjonnyilla oli ainakin komeat viikset.

NIIPPERIN LUKUTOUKKA Eero Reijonen suorastaan hurjistuu Babelin äärellä. Pitkästä vastauksesta mahtuu taas vain siivu, mutta painokas sellainen.

“Visakirjan juonen selostaminen erikseen ei ole tarpeen. Kaikki oleellinen selviää visapähkinän tapahtumapaikoilla kuvatuista kohtauksista, joita visakirjailija Isaak Babel kuvaa upeasti. Isossa kuvassa tarinan juoni on selvä: Neuvostoliiton Sankarin, Semjon Budjonnyin johtama, Neuvostoliiton 1. ratsuväkiarmeija kärsii vuonna 30.8.1920, Komarówon seudulla murskatappion. Marsalkan kuuluisan ja siihen asti voittamattoman joukko-osaston tappio romahdutti 1. ratsuväkiarmeijan taistelumoraalin. Tämän tapahtuman jälkeen joukko-osastoa ei enää voitu käyttää tehokkaana taisteluvoimana. Marsalkka Budjonnyi oli Neuvostoliiton eniten palkittu sotilas, ja hänen maineensa kesti tuon rökäletappion.

Komarówon taistelu on häipynyt ihmisten mielistä jo ajat sitten.Tämän taistelun kuvaus, visakirjamme, on kuitenkin pysynyt ihmisten tietoisuudessa. Varsinkin viimeaikojen tapahtumat ovat nostaneet tämän teoksen esille. Ensin näytti siltä, että kaikki osapuolet olivat tässä kamppailussa voittajia: marsalkka Budjonnyi säilytti arvonsa- ja maineensa. Taistelun ja siinä sotineiden ihmisten ajatusten ja kohtaloiden kuvaaja Isaac Babelin teos nostettiin maailmankirjallisuuden valioiden luokkaan.

Tilanne pysyi auvoisena ainoastaan muutaman vuoden: ratsuväkitaistelun kuvaaja Babel joutui koko 1930-luvun kestäneiden vainojen kohteeksi. Ukrainassa, Odessassa syntyneen hienon kirjailijan elämä päättyi, kuten lähes kaikkien rohkeasti totuuden puolesta esiintyneiden kirjailijoiden, mestauslavalle. Teloitus tapahtui 27.1. 1940 Moskovassa.

Babelilla oli alkumenestyksen jälkeen lopulta yksi ainoa merkittävä puolestapuhuja, hänen mentorinsa, kirjailijaa lähes loppuun asti tukenut Maksim Gorki. Visakallon arvohierarkiassa Gorki oli huomattavasti sankarillista, mutta kirjeistään päätellen puolihullua marsalkkaa ylempänä. Ja ilman sota-aseita käydyn kirjasodan vaatimassa ‘aseistuksessa’ Bodjennyi oli muutoinkin vähintään yhtä kehnosti varustettu, kuin sapelein ja miekoin sotiva Puolan onneton armeija, tuo jatkuvien tappioiden riivaama. Tälle kehnolle taistelukumppanille häviäminen käänsi vielä veistä sankarimarsalkan haavassa.

Kirjasodan käynnisti marsalkka Budjonnyi ja hyökkäyksen kohteena olivat visakirja erityisesti ja siinä ohessa Babelin taiteilijapersoona yleisesti. Sotilaat eivät yleensä kirjasotia käynnistä, mutta mainioita takapiruja he näissäkin kamppailussa ovat. Tämän sodan julkiset osapuolet olivat lähtökohtaisesti järjettömän epäsuhtaisia. Marsalkalla oli takanaan bolsevikkien, sekä kommunistisen puolueen ja sen sanelun mukaan tekstejä suoltava lehdistö; Isveztija ja Pravda olivat näistä merkittävimpinä. Ratkaisevaa oli kuitenkin se, että ‘Isä Aurinkoinenkin’ tuki marsalkkaansa (tämä tuki ilmeni siinä, että Budjonnyi sai pitää päänsä hartioiden välissä Stalinin koko elinajan). Marsalkka, varsinkin suuren tappion kärsineenä, kuului tässä suhteessa ehdottomaan vähemmistöön.

Neuvostoliitossa maestro Gorki uskalsi nostaa visakirjailijan framille. Hän kutsui mentoroitavaansa venäläisen kirjallisuuden suureksi toivoksi. Itse Hemingway vertasi omaa tapaansa kirjoittaa Babelin kerrontaan. The Guardianissassa pantiin merkille Babelin ja Hemingwayn tyylin yhteiset ominaisuudet. Harold Bloom sai Babelin teoksista jo 20-luvulla todelliset sävärit: ‘Nyt on aika nostaa Babel heti Kafkan rinnalle.’ ”

Kompassin avulla perille löysivät myös Juhani Niemi ja Jari-Pekka Vuorela. Palkinnot lähtevät tällä kertaa tulokkaalle ja konkareille, onnittelut siis Veera Hämäläiselle ja Lappilan kirjapiirille. (rb)

Visasitaatti 14/2022

Tämänkertainen kirjailija on päässyt esiin arvokkaissa tai ainakin hyvin julkisissa yhteyksissä, sillä hänen tekstejään on kuultu niin uudenhvuodenvastaanottajaisissa Senaa-
tintorilla kuin Linnan jatkot -tv-ohjelmassa. Niitä merkittävämpi lienee kuitenkin viime vuosikymmenellä saatu huomattava runopalkinto. Ensi vuonna tasavuosia täyttävä runoilija on kirjoittanut myös lastenkirjoja. Siis kuka? Ja mistä on tämä runo?

Vastaukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 17.10. klo 15. Yhdelle palkinto.

”Kierumatara käy nilkkaan kiinni
karhunköynnös vyötäisille
krassi kietoutuu niskaan

tähän jäät, tähän, tähän jäät.

Nukahdat kurpitsan kylkeen
unohdut vadelman varjoon
suloisten nokkosten vartioon

tähän jäät, täällä olet vapaa.

Takiaisen mykerö takertuu tukkaan
lutukan siemen jalkapohjaan.
Poppelin höytyvä huuleen

tähän jäät, tähän, tähän jäät.”