Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

15.1.2026 14:26 ・ Päivitetty: 15.1.2026 14:26

Kirkkohallituksen neuvottelut päättyivät pettymykseen ja irtisanomisiin – ”Heikentää kirkon palveluja”

iStock

Suomen evankelisluterilaisen kirkon Kirkkohallituksen syksyllä 2024 aloittamat tuotannollis-taloudelliset neuvottelut (tuta-neuvottelut) ovat päättyneet erimielisinä.

Demokraatti

Demokraatti

– Henkilöstö ei voi hyväksyä irtisanomisia, vaikka ne johtuisivat rahoituksen merkittävästä vähenemisestä, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Jukon kirkon sektorin neuvottelupäällikkö Anne Mikkola kiteyttää tiedotteessa.

Tuta-neuvottelujen lopputulemana 12,6 henkilötyövuotta vähennetään irtisanomisilla ja 19 henkilötyövuotta muilla järjestelyillä. Kaikkiaan Kirkkohallitus leikkaa 31,6 henkilötyövuotta vuoden 2027 alkuun mennessä.

Jukon mukaan pitkään jatkunut valtion talouden heikko suhdanne ja muun muassa sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset ovat lisänneet työn määrää ja kuormitusta myös kirkon aloilla.

– Näissä olosuhteissa toimintojen leikkaaminen miltä tahansa Kirkkohallituksen toimialalta heikentää kirkon palveluja kokonaisuutena ja paikallisella tasolla sekä vaikuttaa kirkon mahdollisuuteen tehdä yhteiskunnallista työtään, Jukon pääluottamusmies Ilkka Sipiläinen sanoo tiedotteessa.

– Poikkeuksellisen kauan jatkunut prosessi on ollut henkilöstölle uuvuttavaa löysässä hirressä roikkumista, ja tunnelma työntekijöiden keskuudessa on pettynyt, neuvotteluissa tutkimus-, hallinto- ja viestintä- sekä esihenkilö- ja johtotehtävissä työskenteleviä edustanut Sipiläinen painottaa.

Henkilöstön vähentäminen ja toiminnan supistaminen kohdistuu Jukon mukaan nyt erityisesti seurakuntatyön kehittämiseen, tapahtumatuotantoon, viestintään ja koulutuksiin, kun toimintoja yhdistetään ja työnjakoa, vastuualueita ja organisaation rakennetta muutetaan.

Irtisanomisten lisäksi henkilöstöleikkaukset toteutetaan Jukon mukaan päättämällä määräaikaisia työsuhteita. Henkilötyövuosiin lasketaan myös aiemmin täyttämättä jätetyt tehtävät, eläköitymisiä sekä Kirkon viestinnän Ohjelmapalvelujen erilliset kolmen henkilötyövuoden tuta-vähennykset, tiedotteessa kerrotaan.

NEUVOTTELUJEN piirissä oli 186 työntekijää ja ne koskivat Kirkkohallituksen koko henkilöstöä lukuun ottamatta Kirkon työmarkkinalaitosta, Kirkon palvelukeskusta ja Kirkon eläkerahastoa.

Toimintaansa Kirkkohallitus supistaa kolmella miljoonalla eurolla vuoden 2027 alkuun mennessä. Leikkaukset koostuvat pääosin henkilöstövähennyksistä, joista se säästää noin 2 715 000 euroa. Loput säästöt kohdentuvat tulevana syksynä vuosien 2027-2029 toiminta- ja taloussuunnitelmaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU