Alussa oltiin menestymättömiä rutiköyhiä, nyt voitetaan ja kirstut kilisevät mammonaa. On osattu möyhentää kenttää, on osattu lobata yli 200 jäähallia, on taidettu valmennus, on osattu vetää monia naruja oikeasta kohdasta.

Tehkää perässä, muut lajit! Ensi alkuun voitaisiin käväistä kyselemässä lätkäväeltä, miten he ovat pohjustaneet menestyksensä.

Eipä silti, kyllä köyhän miehenkin budjetilla voi pinnalle pyrkiä. Uinti tekee jälleen tuloaan. Ihan sellaisia maailman huippuja kuten Jani Sievinen, Antti Kasvio ja yhäkin viimeisiä altaan vetoja kauhova Hanna-Maria Seppälä meillä ei vielä ole. Kuitenkin Jenna Laukkanen, Matias Koski, Matti Mattsson ja Ari-Pekka Liukkonen ovat jo jotain aikaansaaneet. Viime EM-uinneissa 18 uimariamme, 8 finaalipaikkaa ja 2 pronssia.

Maassamme vallitsevaa talousahdinkoa Olympiakomitea ei tunne. Valtion myöntämiä tukirahoja on siroteltu ympäri ämpäri runsaasti myös sellaisiin tarkoituksiin, mitkä eivät kuulu apuehtoihin. Niinpä OK joutuu maksamaan takaisin yli 400 000 euroa, vaikka pääsihteeri Japisson kehuukin heidän taloudenpitoaan.

Opetusministeriön tarkastajat ovat tulleet ihan päinvastaiseen loppupäätelmään.

Muistammehan myös hyvin tuon surullisen kuuluisan Mika Kojonkosken johtaman huippu-urheilun muutostyöryhmän aikaansaannokset. Ne olivat nollaluokkaa. Ainoat hyötyjät olivat ryhmän jäsenet, joille maksettiin ruhtinaalliset palkkiot ja annettiin autot käyttöön.

Yleensäkin rahavirtojen ja tunnekuohujen sävyttämän urheilun piirissä on kaikenlaista väkeä. Jalkapallon sopuottelut, futikseen tulleet katu- ja katsomomellakat, kansainvälisten liittojen sisäiset etiikan ja moraalin puutteet, kisapaikkojen saamislahjonnat, doping ja monet muut ovat kaukana urheilun fair playsta.

Suomen urheilun järjestöelämä on ollut kirjavaa lähes 100 vuoden takaisesta kansalaissodastamme alkaen. Silloinhan suuri osa urheilevasta kansastamme erotettiin omiin leireihin. Ja päätösvalta monopolisoitiin.

Ei vieläkään ole saatu haavoja umpeen. Viimeisin keskittämisyritys on meneillään kun olympiakomitea halajaa valtakunnallista VALOa riveihinsä ja koko urheilua ja liikuntaa komentoonsa. Nythän vain huippu-urheilu on OK:n kontolla. Ei VALOkaan kata kaikkia muita. Sen jäsen muun muassa Työväen Urheiluliitto ei ole.

Yhdistäminen ei saa joka taholta myötäsukaisuutta. Useat arvelevat, että koko kansan liikuttaminen jää retuperälle. Epäilyihin on perustelunsa.

Kokemuksesta, olin aikanani Kuntoliikunnan Keskusliiton puheenjohtaja, tiedän, että kansalaisten herättäminen kuntoliikuntaan on kivireen vetämistä. Siksi sen toteuttamiseen tarvitaan sykkeen sytyttäjiä ja valistusta jakavia erikoisyksikköjä.

Nykyisin media kyllä jakaa kiitettävästi tietoa liikunnan vaikutuksista terveyteen.

Suomalaiset kynnelle kykenevät palloilijat ryhtyvät harjoittamaan ammattiaan ulkomailla. Siellä he kehittyvät niin, että maajoukkueidemme kokoonpanoihin enää vain aniharva Suomessa pelaava mahtuu. Katsotaanpa vaikkapa jääkiekkoa tai jalkapalloa.

Tämä on tietysti pelaajille itselleen edullinen talous- ja kehitysratkaisu, mutta jalkapallollemme sillä ei kuitenkaan ole ollut ratkaisevaa kehitysodotusta. Suomi potkupalloilee edelleenkin. Lätkässä juniorit ovat kyllä maailman parhaat ja senioritkin kakkosia.

Eroavaisuutta voisi tulkita myös sillä, että jääkiekko on minilaji jalkapalloon verrattuna maailmalla.