Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

9.4.2026 11:38 ・ Päivitetty: 9.4.2026 11:38

KKV: Finnair oikeuteen takaisinmaksujen ja korvausten venyttämisestä

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Matkustajia Finnairin lähtöselvitysalueella Helsinki-Vantaan lentokentällä 11. helmikuuta 2026.

Kuluttaja-asiamies vie lentoyhtiö Finnairin markkinaoikeuteen pitkittyneiden rahanpalautusaikojen takia. Asiasta kertoi torstaina Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Matkustajalla on EU-asetukseen perustuva oikeus lipun takaisinmaksuun seitsemän päivän kuluessa siitä, kun lentoyhtiö on perunut lennon ja kuluttaja on valinnut lipun hinnan palautuksen uudelleen reitityksen sijasta. Kuluttaja-asiamies katsoo, että määräaika on ehdoton.

Finnairin takaisinmaksuajat ovat kuitenkin KKV:n mukaan venyneet viikoiksi tai pahimmillaan kuukausiksi. Kuluttaja-asiamies puuttui maksuaikoihin jo vuonna 2024, mutta lentoyhtiö ei tuolloin korjannut toimintaansa.

Nyt kuluttaja-asiamies vaatii oikeudelta Finnairin menettelyn kieltämistä 300 000 euron sakon uhalla.

- Tuhannet Finnairin asiakkaat ovat joutuneet odottamaan lippurahojen palautusta liian pitkään. Takaisinmaksujen viiveet loukkaavat vakavasti kuluttajien oikeuksia, eikä tällainen menettely saa toistua, sanoo johtava asiantuntija Rasmus Repo tiedotteessa.

KULUTTAJA-ASIAMIES on puuttunut myös lentoyhtiön käytäntöön myöntää matkustajan vakiokorvaus rahan sijasta lahjakorttina ilman, että asiasta kysytään kuluttajalta.

Finnair tarjosi korvausta lahjakorttina myös kuluttajille, jotka hakivat korvausta sellaisista majoituksista ja aterioinnista, jotka Finnairin olisi kuulunut järjestää.

EU-asetuksen mukaan lentoyhtiö voi tarjota lahjakorttia vakiokorvauksena vain kuluttajan suostumuksella. Kuluttaja-asiamies katsoi, että myös huolenpidon kustannusten korvaaminen lahjakortilla edellyttää kuluttajan suostumusta.

Matkustaja voi saada vakiokorvausta, jos lento myöhästyy vähintään kolme tuntia aikataulun mukaisesta saapumisajasta.

Finnair muutti KKV:n mukaan käytäntöjään neuvotteluiden tuloksena niin, että lahjakortti ei ole ensisijainen korvaustapa eikä sitä käytetä ilman kuluttajan suostumusta.

STT/Minja Viitanen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU