Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Kohtasit sen kuin todellinen mies” – Putin hehkutti Bolsonaroa, Brasilian presidentti riemastui

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro hehkutti keskiviikkona sitä, kuinka hänen venäläiskollegansa Vladimir Putin oli ylistänyt brasilialaisjohtajan maskuliinisuutta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Putin oli suitsuttanut Bolsonaroa tiistaina puheessaan, jonka hän piti etänä pidetyssä kehittyvien maiden Brics-huippukokouksessa.

–  Sinä sait henkilökohtaisestikin tartunnan tästä taudista ja selvisit koettelemuksesta suurella rohkeudella, Putin kommentoi Bolsonaron heinäkuista sairastamista puheessa, josta Bolsonaro julkaisi puhtaaksi kirjoitetun version Facebookissa.

–  Tiedän, ettei tuo hetki ollut varmastikaan helppo, mutta kohtasit sen kuin todellinen mies ja osoitit maskuliinisuuden parhaimpia puolia, kuten voimakkuutta ja tahdonvoimaa.

Bolsonaro otti asian ylpeillen esille myös puheessa, jonka hän piti keskiviikkona kannattajilleen presidentinpalatsin edustalla.

–  Näkikö kukaan Venäjän presidentin eilistä puhetta, hän tiedusteli.

Internetissä jaettiin kuvaa hevosella ratsastavasta parivaljakosta

Internetissä riemastuttiin tapauksesta, ja verkkoon tulvi vitsejä johtajien välillä kukkivasta bromanssista eli eräänlaisesta veljellisestä kaverien välisestä rakkaudesta.

Yhdessä verkkoon jaetussa kuvassa brasilialainen on kuvattuna paidattomana hevosen selässä, ja hevosta ohjastaa hänen edessään istuva yhtä lailla yläkroppa paljaana esiintyvä Putin.

Toiset taas vitsailivat Bolsonaron nähtävästi flirttailleen uuden partnerin kanssa “erottuaan” poliittisen idolinsa, Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa sen jälkeen, kun jälkimmäinen hävisi kaksi viikkoa sitten järjestetyt presidentinvaalit.

Venäläiskollegan kauhalla tarjoilemasta suitsutuksesta huolimatta terveydenhuollon asiantuntijat ovat kritisoineet Bolsonaroa hänen koronatoimiensa vuoksi. Bolsonaro on pandemian alusta asti vähätellyt koronaviruksen vaarallisuutta.

Baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan Brasiliassa on kirjattu määrällisesti toiseksi eniten koronaan liittyviä kuolemia ja kolmanneksi eniten tartuntoja koko maailmassa. Koronakuolemia on kirjattu yli 166  000 ja tartuntoja varmistettu yli 5,9 miljoonaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE