Kolumnit
10.11.2021 17:00 ・ Päivitetty: 10.11.2021 12:41
Kohu-Sanna ja bile-Ilmari voivat jäädä kiinni tarinaan, johon he eivät kuulu
Eräs raskaiden oikeusjuttujen ja erittäin negatiivisen julkisuuden luupissa viime vuodet pyörinyt tuttavani päivitti some-tililleen mietelauseen, joka sai miettimään ihmisen maineen ja julkisuuden olemusta.
Jonkun tuntemamattomaksi jääneen ajattelijan mietelause kuuluu näin: ”Kasvaminen ja muutos sattuvat, mutta eniten sattuu jääminen tarinaan, johon ei kuulu.”
Uskon ja myös tiedän, että monella julkkiksella tai julkisessa ammatissa toimivalla ihmisellä on itseään koskevia lööppejä, kohujuttuja tai some-keskusteluja lukiessa todella usein sellainen olo, ettei millään tahdo tunnistaa henkilöä, vaikka tuntee hänet varsin hyvin – ainakin äärettömän paljon paremmin kuin tarinoita kirjoittaneet. Eikä ilmiö johdu vain itsekritiikin tai objektiivisuuden puutteesta.
Reilua? Ei tietenkään. Elämä aika harvoin on.
PINTAJULKISUUDEN perusluonne kun valitettavasti on äärimmäisen yksinkertaistava ja seuraajiaan sekä kohteitaan tyhmentävä. Ihmisestä otetaan yksi mielenkiintoinen tai kuohuttava piirre, sana tai asia, joka häntä on kohdannut ja muovataan sen perusteella koko henkilöä muovaava kuva ja sen pohjalta usein myös tarina. Siitä tuokiokuvasta voi hyvin kehittyä koko henkilön elämää ja uraa jatkossa määrittävä maine.
Ja mitä sitten maine on? Oli se sitten positiivinen tai negatiivinen, niin joku toinen (en muista kuka) totesi maineesta, että se on ”valheellinen taakka, usein saatu ansiotta ja menetetty ansaitsematta”.
Julkisuudella on perusluonteestaan huolimatta nykyään merkitystä todennäköisesti enemmän kuin koskaan. Yritykset, taloudet ja varsinkin poliitikot nousevat ja kaatuvat maineensa ja julkisen tuomioistuimen perusteella hetkessä, eikä valitusoikeutta ole. Oikeiden tuomioistuimien tuomiot ovat useimmiten itse asiassa varsin merkityksettömiä julkisten ihmisten kannalta verrattuna niin sanotun Public Courtin langettamiin tuomioihin. Asia, mikä perinteisessä tuomioistuimessa on pieni, on usein julkisuudessa valtava.
Ja tästä päästäänkin viimeaikaiseen poliittiseen keskusteluun, jonka määräävintä sisältöä ovat olleet muun muassa pääministerin aamupalat, jatkobileet tai tilaisuudet, joissa alkoholia on tarjoiltu 300 eurolla. Toki on keskusteltu myös Afrikan tähti -lautapelistä ja kasvisruoan tarjoilusta ja varmaan tämän kolumnin kirjoituksen ja julkaisun välillä on saatu jo paljon lisää naamapalmuja politiikan erikoistoimittajien kynästä ja somen kaikukammioista.
MUTTA NIIDEN vankina olemme. Pääministeri ei ole enää korona-ajan tiukkailmeinen ja selkeäsanainen sankari, vaan kohu-Sanna, jonka perässä kulkee huvituksia himoitseva bile-Ilmari, jonka tietä vaikutusvaltainen ystävä tasoittaa. Aivan sama, kuinka monta vuotta olet elämässäsi taistellut Vammalan vanhusten puolesta.
Reilua? Ei tietenkään. Elämä aika harvoin on.
Pitääkö alistua? Ei. Mutta vaarana on, että jää kiinni tarinaan, johon ei kuulu. Uskokaa pois, tiedän mistä puhun. Niin kyllä varmaan tekin jo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.