Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

8.5.2023 06:25 ・ Päivitetty: 8.5.2023 06:25

Koirarekisteri avautuu viimein – mikrosirutus ja rekisteröinti on pakollista

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ruokaviraston koirarekisterin ensimmäinen osuus avautuu tänään koirien omistajille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ensimmäisessä vaiheessa ilmoituksia pystyvät tekemään sellaiset omistajat, jotka rekisteröivät koiran henkilötunnukselle. Viimeistään elokuussa avataan yritysten ja yhdistysten hallinnassa olevien koirien rekisteröiminen.

Koirarekisteriin on määrä jatkossa kirjata kaikkien Suomessa vakituisesti oleskelevien koirien tunniste- ja haltijatiedot. Mikrosirutus ja rekisteröinti tulivat pakolliseksi osana maa- ja metsätalousministeriön asetusta. Vastaavaa pakollista koirien viranomaisrekisteriä ei ole Suomessa aiemmin ollut.

Rekisteri piti avata jo vuoden alussa, mutta sen käyttöönotto viivästyi teknisten ongelmien vuoksi.

Ruokaviraston mukaan jokainen suomalainen koira on rekisteröitävä vuoden loppuun mennessä. Kennelliitto arvioi maaliskuussa, että Suomessa on yli 800  000 koiraa.

Rekisteröinti maksaa sähköisessä asioinnissa 10 euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU