Suomen urheilu on hiillokseen puhaltamista. Asennekysymys. Yleisurheilun Kalevan kisat ja eliittikisat on kaikin puolin eri asia kuin vaikkapa MM, EM, olympialaiset tai timanttiliiga. Tunnelmalla ja tuloksilla eri häly ja eri arvostukset. Molempia kaivataan.

Kalevan kisoissa vallitsi paitsi kauniin sään myös urheilun perimmäisen kilvoittelun ilmapiiri. Olipa kiinnostava kisa vaikkapa naisten keihäs. Rion karkeloihin valittu edustajamme ei yltänyt edes bodiumille. Hieman samoin kuin naisten satasen aidat timanttiligassa ME-aikaan 12,20 yltänyt USA:n Harrison ei ole mukana Riossa, kun ei pärjännyt oman maansa valinnoissa.

Suomen yleisurheilua on silti kiinnostavaa tarkkailla. Kisoissa huokuu se menneen ajan amatöörihenki, yritteliäisyys. Rehtien kamppailujen kokeminen ja urheilun fair play.

Urheilumme johdon olisi myös oltava empaattisempi. Kyllä Tapio Kantaselle ja muille menneille ratsuillemme tulisi edelleenkin lähettää vapaaliput maaotteluihin. Tulisi paneutua kultamitalimies Pekka Vasalan kysymykseen, miksi Suomen urheilijat leireilevät pitkään ulkomailla kun tulokset eivät parane. Tai tupla-EM Juha Väätäisen tarjoaman valmennustietouden vastaanottamiseen ja analysointiin.

***

Jalkapallossa Suomi rankataan maailmalla sijaluvulle 90. Ei kovin hääppöistä. Pikkuriikkinen Islantikin on aivan huippua Euroopassa.

Miksi Suomi taapertaa hiekkalaatikossa vaikka temppuja toisensa jälkeen yhä yritetäänkin? Kapuamista osaavien joukkoon haikaillaan.
Mikä meillä mättää? 104 vuotta sitten Suomi oli Tukholman olympiakisojen nelonen. Oiva lähtökohta tulevaisuuteen.

Maailman huiput ovat enemmän kuin 24 tuntia vuorokaudessa alan ammattilaisia. Pallon hallinta, kaksinkamppailujen voittaminen timanttisella ja nopealla jonglööritekniikalla, kestävyys, sprinttikiito pallonkanssa ja sen lähettäminen millimetrin tarkkuudella, laukauksien tulisuus läheltä ja kaukaa sekä peliäly ja kokonaisuuden hallinta ovat tekijöitä, mitkä iskostuvat vain sitkeällä ja yhä toistuvalla harjoittelulla. Rakkaudella ja antaumuksella.

Suomalainen jalkapalloilija ei ole yltänyt tälle tasolle Aulis Rytköstä, Jari Litmasta ja Sami Hyypiää lukuunottamatta. Nyt Suomella on jälleen kerran etsikkoaikansa. Eremenkot ja Hetemajt viitoittavat sen tien, millä ”lämminverisiä” maahanmuuttajia voi hyödyntää Suomen jalkapallomenestyksen hyväksi.

***

Dopingviidakko on käsittämättömän tiheä. Lääkärikuntahan tämän kaiken saa aikaan. On tohtoreita, joiden älyllä ja ymmärryksellä luodaan rohtoja ihmisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Arkiaskareihin näitä keksintöjä voi käyttää. Mutta urheilu piirtää rajoja.

Siksi keplottelijoilla on temmellyskenttänsä. Ja vaikka uskoisi lain olevan kaikille sama niin tuomiot kuitenkin vaihtelevat. Nytkin KOK jakoi urheilijoita vuohiin ja lampaisiin. Nyt se päätti, että ne venäläiset urheilijat, jotka ovat joskus kärsineet dopingrangaistuksen, suljetaan kisoista.

Siis vain venäläiset. Mukaan ovat kuitenkin tervetulleet esimerkiksi nekin jenkkisprintterit, jotka ovat kärähtäneet useammankin kerran.

KOK itse ja jalkapallon FIFA rypevät korruptiosotkuissaan pahasti. Nyt vielä tämä poliittinen turmiopäätös! Usko ja luottamus on karissut pahasti. Maailman politiikkakaan ei ole läheskään aina oikeuden- eikä johdonmukainen. Nyt urheilussakin vallitsee sama linja. Korruptoitunut järjestelmä. Sitä paitsi olympiakisoissa tulee dopingtuomioita vasta kahdeksan vuoden jälkeen jopa mitalisteja koskien.

On täysin varmaa, että nyt Rioon saapuu doupattuja urheilijoita, mutta osalta puhtaita urheilijoita evätään kokonaan mukaantulo.

Valtaa käytetään usein mielivaltaisesti.

***

Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto. Tämän ranskalaisen paronin Pierre de Coubertinin olympialainen ajatus on varmaan ollut päällimmäisenä OK:n valitessa 54 suomalaisurheilijaa 16 eri lajiin Rion kisoihin.

Vain painija Petra Olli ja kenties joku purjehtija, Tuula Tenkanen, saattaa yltää mitalikantaan. Keihäsmiehiin en enää usko. Eipä silti, kyllä urheilu on yllätyksiä tulvillaan, joten lottorivien mukaan heittämistäkin voi perustella.