Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen eduskuntaryhmä päätti: Translaista äänestettäessä omantunnonvapaus

LEHTIKUVA / ANTTI HÄMÄLÄINEN

Kokoomuksen eduskuntaryhmä päätti tänään, että puolueen kansanedustajilla on omantunnonvapaus, kun he äänestävät translaista eduskunnan täysistunnossa.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Asiaa käsitellään ensi viikolla eduskunnan suuressa salissa.

– Todettiin yhteisesti, että puolueen kanta on se, että tahdonvaraisesti pitää pystyä sukupuoli vahvistamaan. Enemmistölle tämä valiokunnan nyt tänään tekemä mietintö tuntui kelpaavan. Todettiin, että tämän luonteisissa asioissa meillä on perinteiseen tapaan sinänsä omantunnonvapaus salin äänestyksessä, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen lausui medialle eduskunnassa.

Hän ei antanut tätä tarkempaa arviota, kuinka moni kokoomuslainen saattaisi äänestää translain uudistamista vastaan.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi translakia koskevan mietinnön tänään. Hallituksen esitys voitti äänin 11-5.

Esitystä vastustivat hallituspuolue keskustan ja opposition perussuomalaisten edustajat. Oppositiopuolue kokoomuksen kansanedustajat äänestivät pykälämuutoksen jälkeen esityksen puolesta.

Valiokunta hyväksyi kokoomuksen vaatiman pykälämuutoksen, jonka mukaan uuden hakemuksen sukupuolen vahvistamiseksi voi tehdä aikaisintaan, kun on kulunut yksi vuosi edellisestä sukupuolen vahvistamisesta. Pykälään tuli kuitenkin myös lisäys, jonka mukaan erityisen painavasta syystä uuden hakemuksen sukupuolen vahvistamiseksi voi tehdä ennen yhden vuoden määräajan päättymistä.

Mykkänen sanoo uskovansa, että pykälämuutos täsmentää lakiesitystä ja poistaa lain toteutuksen sujuvuudesta esiin nousseita huolia.

Oli tiedossa, että translain hyväksyminen on vaikea asia sote-valiokunnassa istuville keskustan kansanedustajille. Mykkänen ei kuitenkaan koe, että kokoomuksen tarkoituksena olisi ollut saattaa hallitusta toiminnallaan vaikeaan tilanteeseen.

– Siihen ei ollut kyllä tarvetta, koska keskustan ja demarien välinen tukkanuottasilla oleminen tässä asiassa tapahtui ihan ilman meidän vaikutusta. Tietysti hallituksen päähän voi kyllä sanoa siitä, että koko tämä prosessi olisi ollut normaalitilanteessa ihan suoraviivainen. Poikkeuksellisella tavalla tähän haettiin ja tarvittiin opposition tukea. Sen takia sitten lopulta hallitus taipui näihin täsmennyksiin myöskin pykäliä myöten, mikä on erittäin harvinaista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE