Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen tempulle täystyrmäys: “Todella vastenmielistä politikointia!”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on saanut eduskunnan luottamuksen äänin 103-66. Epäluottamusta esitti perussuomalaiset.

Demokraatti

Demokraatti

Äänestyksessä myös kaikki osallistuneet kokoomuslaiset, kaikkiaan 28, äänestivät Henrikssonille epäluottamusta.

Muun muassa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo älähti heti asiasta Twitterissä.

“Uskomatonta on se, että kokoomus lähti mukaan tähän salaliittoteorioilla maustettuun epäluottamukseen, vaikka puolue on kuntavaalien siirron kannalta. Jotain ryhtiä. Todella vastenmielistä politikointia!”

Kokoomuksen edustajista kukaan ei äänestystä edeltäneessä keskustelussa ilmaissut kantaansa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho esitti epäluottamusta eduskunnan täysistunnossa. Halla-ahon mukaan Henriksson epäonnistui kuntavaalien järjestämisessä terveysturvallisesti ja ajallaan, mutta eduskunnan enemmistö ei yhtynyt hänen kantaansa.

Henriksson kummasteli puheenvuorossaan sitä, että perussuomalaiset hyväksyivät vaalien siirtämisen eduskunnan perustuslakivaliokunnassa, mutta esittivät kuitenkin myöhemmin hänelle epäluottamuslausetta vaalien siirtämisen vuoksi.

Lisää aiheesta

–  Teknisesti vaalit olisi ollut mahdollista pitää huhtikuussa, mutta tautitilanteelle ja virusmuunnokselle oikeusministeriö ja minä emme voi valitettavasti mitään. Kesäkuussa useampi suomalainen on saanut rokotteen ja vaalit voidaan järjestää terveysturvallisemmin. Suomalaisten terveys ja riskiryhmien suojaaminen on ollut päätöksen keskiössä, Henriksson sanoi vastauspuheenvuorossaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE