Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kokoomus jarruttaa kaikella mahdollisella tavalla”

Kiista hoitajamitoituksesta ei osoita laantumisen merkkejä, vaikka asiantuntijakuulemiset sosiaali- ja terveysvaliokunnissa on saatu valmiiksi. Asiasta on käyty keskiviikon mittaan tiukkaa keskustelua Twitterissä.

Demokraatti

Demokraatti

Muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho sanoi, että sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ei sallittu jatkaa asiantuntijakuulemisia ja väitti, että lainvalmistelu on ala-arvoista.SDP:n kansanedustaja Aki Lindén vastaa Laiholle, että kokoomus halusi vain siirtää koko asian syksyyn, koska vastustaa hoitajamitoitusta.

“Asiantuntijakuulemisen jatkaminen oli vain veruke. Asiantuntijalusuntoja on jo yli 80 – siis yli 80!”

Lindén kirjoittaa myös dramaattisesta äänestyksestä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

“Kokoomus yritti lykätä koko asian käsittelyn syksyyn, tai myöhemmäksi. Hävisi äänin 12-2. Kokoomus ei halua hoitajamitoitusta, siitä on kysymys. Muu on veruketta.”

Myös SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen kirjoittaa, että “Kokoomus jarruttaa kaikella mahdollisella tavalla”.

“Hoitajamitoitus on valmisteltu laajalla porukalla ja sitä varten on kuultu valtavasti asiantuntijoita. Nyt saatiin myös perustuslakivaliokunnan lausunto, jossa oleviin huomioihin on otettu kantaa myös aiemmissa asiantuntijalausunnoissa. Seuraava askel on edetä hoitajamitoituslain kanssa. Viivytellä ei voi, sillä on varauduttava jo syksyn mahdolliseen korona-aaltoon. Kyseessä on neljä pykälää, joissa huomioidaan myös hoitoisuus ja työnjaon muutos.”

SDP:n kansanedustaja Maria Guzenina puolestaan toteaa, että kokoomusta ei tietenkään voi pakottaa hyväksymään vanhuspalveluiden parannusta.

“Lakisääteinen henkilöstömitoitus etenee nyt eduskunnassa joko kokoomuksen kanssa tai ilman. Kokoomus voisi vihdoinkin päättää onko se edelleen osa ongelmaa vai osa ratkaisua.”

Guzeninan mukaan kokoomus jatkaa sinnikkäästi mielikuvien luomista.

“Kyse taitaa olla siitä, että eivät vieläkään pysty myöntämään olleensa kaikki nämä vuodet väärässä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE