Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomusministeri Laura Rädyn tyly linja: Sokeiden käsityötoiminta loppuu Suomesta

Sosiaali- ja terveysministeriö Laura Räty (kok.) päätti torstaina 5.2. vuoden 2015 Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) avustuksista. Näkövammaisten keskusliiton avustus vähenee noin 1,6 miljoonaa euroa vuoden 2014 tasosta. Liiton käsityötoiminnan eli Sokeva käsityön RAY-avustus päättyy kokonaan. Sokevan noin 700 käsityöläistä on valmistanut muun muassa siveltimiä, harjoja sekä ronttinkihuonekaluja.

RAY:n ohjeellisen avustussuunnitelman mukaan liiton avustukset tulevat vuosina 2016–2018 edelleen vähenemään niin, että vuonna 2018 avustustaso on 3,5 miljoonaa euroa eli vain noin puolet vuoden 2014 tasosta. RAY on Näkövammaisten keskusliiton toiminnan päärahoittaja.

Tämän vuoden avustusleikkauksesta lähes puolet eli 0,8 miljoonaa euroa kohdistuu Näkövammaisten keskusliiton käsityötoimintaan.

Toiminnan äkillinen ja täydellinen lopettaminen on RAY:n puolelta epäinhimillinen ja kohtuuton, sillä näkövammaiset käsityöläiset ovat useimmiten henkilöitä, joilla on pieni eläke ja sen lisäksi vähäisiä ansiotuloja.

Näkövammaisten Keskusliiton hallitus on päättänyt taloudellisista ja tuotannollisista syistä käynnistää koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Lisäksi on päätetty Sokeva käsityön nykymuotoisen toiminnan päättymisestä.

Henkilöstön vähennystarve on enintään 58 henkilötyövuotta. Neuvottelut alkavat viikolla 9 ja kestävät vähintään kuusi viikkoa.

“Epäinhimillinen päätös”

Lisää aiheesta

– Avustusleikkaus merkitsee yhteiskunnan tukeman näkövammaisten käsityötoiminnan alasajoa. Avustuksella on koulutettu sekä uusia että jo alalla toimivia näkövammaisia käsityöläisiä. Lisäksi Sokeva-käsityö on välittänyt raaka-aineita näkövammaisille käsityöläisille.

– Toiminnan äkillinen ja täydellinen lopettaminen on RAY:n puolelta epäinhimillinen ja kohtuuton, sillä näkövammaiset käsityöläiset ovat useimmiten henkilöitä, joilla on pieni eläke ja sen lisäksi vähäisiä ansiotuloja. Täysin työllistyy tai toimii yrittäjänä vain harva, paheksuu Näkövammaisten keskusliitto.

Näkövammaisista työikäisistä on eläkeläisiä 60 prosenttia.

– Näkövammaisten valmistamat Annansilmät-rottinkikalusteet, korit ja harjat eivät kilpaile tehdasvalmisteisten tuotteiden kanssa, kertoo liitto.

Leikkaukset koskevat satoja näkövammaisia. Käsityöläisiä on keskusliiton kirjoissa noin 700.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE