Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomusnuoret murjoo ja opettaa omaa puoluettaan – antaa kehut vasemmistoliiton Li Anderssonille

Kokoomusnuoret ihmettelee tiedotteessaan kokoomuksen eduskuntaryhmän linjausta tyrmätä uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon yhdistäminen.

Demokraatti

Demokraatti

Kokoomusnuoret katsoo, että tämä ei ole linjassa Kokoomuksen puoluekokouspäätösten kanssa.

– Toivomme Kokoomuksen eduskuntaryhmältä rohkeutta katsoa tulevaisuuteen menneisyyden sijaan. Ihmisten jaottelu uskontokuntien mukaan ei kuulu enää nykyaikaan, eikä varsinkaan kouluissa. Tätä mieltä on myös selvä enemmistö suomalaisista, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula sanoo tiedotteessa.

Kokoomusnuoret on jo pitkään esittänyt, että uskontokuntakohtaisesta uskonnon opetuksesta luovutaan ja siirrytään kaikille yhteisen uskontotiedon opetukseen. Kokoomusnuoret muistuttaa myös, että kokoomuksen puoluekokous on vuonna 2010 hyväksynyt aloitteen, jossa Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret esitti kaikille yhteiseen uskontotietoon siirtymistä.

– On järjetöntä, että jaamme nuoret yhä 2020-luvulla uskontokuntien mukaan uskontoa opetettaessa. Tarvitsemme nykyaikana enemmän yhteistyötä ja muiden ymmärrystä ja vähemmän ihmisten jaottelua ja lokerointia uskontokuntien ja muiden ominaisuuksien mukaan, sanoo Pajula.

Kokoomusnuoret kannattaa mallia, jossa kaikille nuorille opetetaan yhteisesti kaikista maailman uskonnoista ja elämänkatsomuksista.

– Uskontojen merkityksen ymmärtäminen maailmalla, Suomessa ja suomalaisessa kulttuurissa on yhtä tärkeää kaikille nuorille uskontokunnasta riippumatta.

– Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson on oikealla linjalla uskonnon opetuksen uudistamisesta. Toivomme ministeriltä rohkeutta viedä asiaa eteenpäin, päättää Pajula.

– Nykyinen uskonnon opetuksen perusta on toimiva. Oman uskonnon tunteminen on osa yleissivistystä. Opetus ei ole tunnustuksellista, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa sanoi eilen Ylellä.

Muun muassa vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari hämmästelee kokoomuksen edesottamuksia Twitterissä.

– Hyvä kannanotto kokoomusnuorilta. On outoa, että kokoomuksen eduskuntaryhmä päätyi vastustamaan uskonnonopetuksen uudistamista yhdessä perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kanssa. Suomalaisten selvä enemmistö on valmis uudistukseen, Kari kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE