Koko  näyttelijäjoukko laulaa biisiä, jossa musikaalisäveltäjät Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos ovat häpeilemättä lainanneet ja naittaneet yhteen kaksi 1970-luvun lopun ja 80-luvun alun  alun ikonista gay-hittiä, Tom Robinson Bandin “Glad to Be Gay” ja Bronski Beatin “I Feel Love” (alunperin Donna Summerin discohitti).

Tampereen Työväen Teatterin suuren näyttämön viimeistä sijaa myöten täysi katsomo – kahdeksisensataa henkeä siis – on hurmiossa. Osa kimpoaa taputtamaan seisaaltaan, osa laulaa mukana “glad to be gay” -fraasia.

Eletään tämänvuotisen Tampereen Teatterikesän toistaiseksi latautuneinta hetkeä. Turun kaupunginteatterin “Tom of Finland” -musikaalin encore-laulun synnyttymä hurmos on minusta pysäyttävämpi ja pohdituttavampi elämys kuin itse musikaali. Se kun oli enemmän viihdyttävä kuin  puhutteleva.

Vaikka Dome Karukosken ohjaamasta Tom of Finland -elokuvasta ei kohtalaisen hyvistä kritiikeistä huolimatta jättihittiä tullutkaan, osoittaa Turun musikaalin suosio niin kotikentällään Logomossa kuin nyt festivaaliesityksenäkin, että homoseksuaalisuus käy mainstream-viihteeksi. Enkä tarkoita sillä enää vain komedioiden hassusti aksentoivia hinttikarikatyyrejä, BB-talon ja muiden “reality”-sarjojen kiintiöhomoja tai hörhelöistä drag queen -glamouria. Musikaalin salskeille nahkakundeille, Touko Laaksosen roolin taitavasti hoitelevalle Olli Rahkoselle ja siveyspoliisiiksi asti keplottelevalle kaappihomolle hihkuvat katsomossa kaikki kansankerrokset, kaikki ikäpolvet – no,  ala-aste- tai alle kouluikäisiä katsomossa  näkynyt, vielä.

Mikäpä hurratessa, mikäpä viihtyessä. Koreografitaustaisen Reija Wäreen ohjaama vauhdikas Tomppa-musikaali näyttää homoseksuaalisuudesta etupäässä vain heteronormatiivisen moraalin sietämiä asioita. Seksíkohtaukset ovat viitteellisiä ja Tomin pornoimmat kuvat korkeintaan vilahtavat esityksen dekoraatiossa. Näytelmän yleiskuvasto noudattelee 1960-luvun Suomenkin gay-kansan salaa plaraaman “Physique Pictoral” -piilopornojulkaisun linjaa. On atleettista poseerausta, on Tomin nahka- ja univormukundeja ja skandinaavisen säväyksen tuovia tukkijätkiä. Pikkutuhmaa, ei isopahaa.

Tämäkään musikaali ei lajityypilliseen tapaan paljon vatvo aiheensa kipeimpiä tai mustimpia kohtia. Pirkko Saision Homo!-musikaali Kansallisteatterissa tämän vuosikymmenen alussa rohkeni kaiken karnevalisoinnin keskellä niihinkin tarttua. Siksi hiphurraat sen ympärillä eivät olleet yhtä raivokkaita kuin nyt TOF-musikaalin tapauksessa.

Ei siitä ole kuin…

Ei siitä ole kuin reilu 20 vuotta, kun Jyväskylän Kesän Tom of Finland -näyttely hämmensi ja vihastuttikin keskisuomalaisia. Nyt Tompan adoniksia painetaan lakanakuoseihin.

Ei siitä ole kuin reilu 30 vuotta, kun nuorena toimittajanplanttuna kävin jutunteossa Tampereen Hämeenpuistossa, vastapäätä TTT:n teatterikompleksia. Siellä, verhojen takana vielä piilotellen, piti majaansa SETAn pirkanmaalainen paikallisjärjestö Vagabondi. Elettiin aidsin maihinnousun aikoja; “homorutto” sai gay-kansan pelkäämään tuolloin vääjäämättömään kuolemaan johtavaa sairastumista ja valtaväestön pelkäämään gay-kansaa. Sateenkaarihypetykset ja koko kansan pride-kulkueet musikaaleista puhumattakaan olivat noiden vagabondilaisten ajatuksissa vain unenhattaraa, jos sitäkään

Ei siitä ole kuin 36 vuotta, kun homoseksuaalisuus poistui Suomessa sairausluokituksesta

Ei siitä ole kuin 46 vuotta, kun  homoseksuaalisuus poistui Suomen rikoslaista.

Moni teatterikesän kahden Tomppa-esityksen katsomossa istunut eli jo siinä Suomessa. Moni varmasti oli silloin myös  niiden luokitusten puolella.

Monen mieli on muuttunut. Hyvä niin. Silti ihmettelen yhä, mikä saa heteron laulamaan “glad to be gayta”. Ehkä se, että nyt se homon elo saadaan näyttämään  tosi riemukkaalta. Aina ei ole niin ollut, mutta siitä musikaalit ja muu mukava homohypetys eivät juuri kerro.