Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Ilolla ei ole sijaa Suomessa — tulosta on haettu kuin kivääri selässä

Kun työehtoneuvottelut ovat Suomessa epäonnistuneet, lehdissä on puhuttu niiden kariutumisesta. Tupon tapauksessa on käytetty jopa sanaa kuolema, ikään kuin sopimus olisi henkilö, joka menehtyi tehohoidosta huolimatta.

Itse neuvotteluja on kuvattu synnyttämisenä. Molemminpuolisen uhkailun ilmapiirissä verbi on muistuttanut ajasta ennen Arvo Ylppöä, jolloin lasten lisäksi myös äidit olivat hengenvaarassa.

Kieli paljastaa suomalaisen sopimisen kivuliaan ja vaarallisen luonteen. Neuvottelutulosta on haettu kuin kivääri selässä, pakon velvoittamana.

Kun luottamusta ei ole, pienikin erimielisyys on uhka.

Kilpailukykysopimus ei ole poikkeus. Jo lähtökohdiltaan se tuomittiin hävityksi, mutta saattohoidon kynnyksellä hallitus ja liitot päättivät yrittää. Kun luottamusta ei ole, pienikin erimielisyys on uhka.

Sipilän, Stubbin ja Lindströmin nyrkkitervehdys oli tökerö ele ennen muuta tätä taustaa vasten. Se ei sopinut Suomeen, jossa ilolle ei ole sijaa, kun osapuoli nähdään vihollisena.

Jyrkkä vastakkainasettelu on outoa, koska neuvottelupöydässä kaikki saattavat voittaa, ja suomalainen yhteiskunta on siitä edelleen paraatiesimerkki.

Lisää aiheesta

Ruotsissa neuvottelut ajatellaan mahdollisuutena. Kun Ruotsissa puhutaan työehdoista, mielessä on työ, joka on kansalaisen oikeus. Siis jotakin myönteistä. Meillä työ on velvollisuus ja sen ehdot nähdään ylhäältä annettuina ja pakottavina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE