Kolumnit
5.11.2020 12:46 ・ Päivitetty: 5.11.2020 13:51
Kommentti: Lentäiskö Lintu metsään vai kiehtoisiko eurooppalainen panoraama?
On syytä toivoa, että RSO:n ylikapellimestari Hannu Lintu on tyhjentänyt kalenterinsa liioista kapukeikoista ja muista musiikkitouhuista. Muuten hänelle saattaa tulla kiire. Tämän syksyn kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaiden lista on näet sen verran yllättävä, että valitsijadiktaattori Lintu ei ehkä ennakolta ole montakaan teosta lukenut.
Listalta puuttuvat Tommi Kinnuseta lukuunottamatta oikeastaan kaikki palkintospekulaatioiden ja -ehdokasasettelujen kestonimet. Ei ole tänä syksynä uusia romaaneja julkaisseita Westötä (palkittiin 2006), Hotakaista (2002), Carlsonia (1999) sen enempää kuin useampaan kertaan ehdolla olleita Hassista, Koskista, Haahtelaa tai Pääskystä – nämäkin neljä esimerkkinimeä ovat tänä syksynä olleet kirjamarkkinoilla uusilla teoksillaan.
Toisaalta vaikka Johanna Sumuvuoren johtaman esiraadin Linnun eteen lyömä lista on aika odottamaton, ei siltä silti löydy yhtään esikoiskirjailijaa. Ei edes Terhi Kokkosta tai Janne Saarakkalaa, joiden esikoiset ovat keränneet kiitosta tänä syksynä.
Ann-Luise Bertell, Ritva Hellsten, Heikki Kännö ja Anne Vuori-Kemilä saattavat olla – tähän saakka – suurelle lukevalle yleisölle tuntemattomia nimiä, mutta kaikki he ovat jo proosaa aiemmin julkaisseet.
Vuori-Kemilä on ehdokkaista tuorein tulokas, hänen esikoisteoksensa Taivas ilman reunoja ilmestyi 2018 Otavalta. Ilmeisesti hänen nyt palkintoa tavoitteleva teoksensa Mustaa jäätä ei perinteisesti Finlandia-jaoissa menestyneelle kustantajalle kelvannut, vaan Vuori-Kemilä siirtyi Otavalta Kariston talliin. Niin, Otavahan osti Kariston tänä vuonna, joten se saa Vuori-Kemilän ehdokkuudella hennosti palsamia haavoihinsa, vaikka Kariston nimissä teos onkin julkaistu. Muuten konserni olisi jäänyt tyystin ilman edustusta kauno-Finlandian listalla, mikä olisi ollut vasta toinen kerta tällä vuosituhannella (ja koko 36-vuotisessa palkintohistoriassa).
Juuri pienempien kustantajien, kuten Aviador (Ritva Hellsten) ja Sammakko (Heikki Kännö), nousu ehdokaslistalle on tämän Finlandia-kierroksen piristävimpiä ilmiöitä, Se osoittaa taas, että suurten kustannustalojen volyymien katveeseen helposti jäävät pienet toimijat eivät suinkaan julkaise vain esoteerisia outouksia tai isojen pöydiltä hylättyinä tippuneita murusia, vaan täyttä laatuproosaa.
* * *
Koska en itsekään ole lukenut ehdokaskirjaista vielä kuin Tommi Kinnusen ravistelevan romaanin Ei kertonut katuvansa, katson turhaksi lähteä sisältöpohjalta arvailemaan, mikä teoksista voisi olla vahvoilla Hannu Linnun lopullisissa valintapäätöksissä.
Mutta jos ihan ulkokirjallisilla asioilla ja leikkispäiten spekuloi, Anni Kytömäki voisi olla vahvoilla. Kai Lintua nyt pitäisi kiehtoa metsäekologiaa teoksissaan paljon käsitellyt kirjailija, jonka edellinen Finlandia-kandidaatti vuonna 2014 oli vielä nimeltään Kultarinta. Tai ehkä kosmopoliittia musiikkimiestä houkuttaa Heikki Kännön eurooppalainen odysseia Runoilija. Tai sitten… Eh, tämä on aina yhtä turhaa.
Lastenkirjallisuuden Finlandia-jaossa ei omaa suosikkia tarvitse kaukaa hakea: Otus opus – onhan tuon ihastuttavan kirjan eläinrunot loruillut hillittömään tyyliinsä Laura Ruohonen, Demokraatin kulttuurisvujen vakikolumnisti. Kuvittajana on hänen tuttu aisaparinsa Erika Kallasmaa.
Voisi ehkä toimia myös vallattomanoloiselle valitsijadiktaattorille Christoffer Strandbergille.
Ja vielä loppukannustus: pikaista paranemista koronatartunnan saaneelle, tietokirjallisuuden Finlandiasta päättävälle Nasima Razmyarille. Tehtävä olisi täysin terveellekin kaikista Finlandia-kategorioista vaativin; kuuden ihan eri maailmoista tulevan tietoteoksen lukeminen kolmessa viikossa ja laittaminen vielä paremmuusjärjestykseen on varsin tolkuton tehtävä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.