Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Maailmanlopun profetioiden suossa pääpopulistikin alkaa vaikuttaa tolkun kaverilta

Historioitsijana pelkään, että Brexit voisi olla paitsi EU:n myös koko läntisen poliittisen sivilisaation tuhon alku. Näin lausui Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kesällä reilu viikko ennen Brexit-äänestystä.

Kuten tiedämme, tuhon alku toteutui sittemmin. Tosin se näyttää nyt hieman viivästyvän, kun Britannia ei näytä saavan eroprosessia millään käyntiin.

Jos Donald Tuskin mukaan siviisaation loppu alkoi Britanniassa järjestetystä kansanäänestyksestä, läntinen sivilisaation osa ehti jo astua hautaansa – ainakin mikäli meidän on uskominen Ruotsin entistä pääministeriä Carl Bildtiä. Hän kirjoitti The Washington Postin kolumnissaan: “Jos kuuntelee, mitä Donald Trump on sanonut kampanjansa aikana ja sen jälkeen, tämä on tuntemamme lännen loppu.”

Näihin valtiomiesten puheisiin voidaan suhtautua vakavana varoituksena tai populistisena otsikoiden kalastamisena ja liioitteluna. Olisihan se hienoa päästä historian kirjoihin aivan kuten Alexander Stubb (kok.) pääsi 080808-ennustuksellaan.

Tuona päivämääränä alkoi Georgian kriisi, josta lähtien Euroopan epävakaistuminen on jatkunut ja jatkunut. Uusi ennustus on jo heitetty “toiveikkaana” ilmoille: etupiirijako palaa. Toivotaan ja tehdään töitä, että tällä kerralla menee pieleen.

“Heiluri varmaan heilahtaa toiseen suuntaan.”

Jos edellämainitut sitaatit ovat populismia, asia on ongelmallinen, nimittäin Suomen EU-komissaarin Jyrki Kataisen (kok.) mukaan populismin voittokulku uhkaa johtaa Euroopan tuhoon.

– Jos jatkamme tätä tietä, se on sivilisaation loppu, hän varoitti hiljattain Politico-verkkolehden haastattelussa.

Tuho ja loppu. Loppu ja tuho. Vaikka on ehdottoman hyvä, että herätellään, profetoidaan, puhutaan suoraan ja sanotaan julki, joskus tulee mieleen syntinen ajatus; kannattaisiko vähän pysähtyä.

Herää kaipuu tylsään yhtäältä–toisaalta-puheeseen, jossa paino on toisaalta-sanalla, siis sillä miten tästä mentäisiin eteenpäin. Vähän niin kuin Natollakin on Venäjä-politiikassaan sekä pelote että dialogi, vaikkakin tuo dialogi tuppaa helposti jäämään ainakin julkisuudelta piiloon.

Itse pääpopulisti Timo Soinikin tuntuu nykykarkeloissa melko usein aivan tolkun kaverilta: “En ota nyt kantaa siihen, onko Brexit tai Donald Trump hyvä vai huono asia”, hän analysoi juuri plokissaan. Itseään toteuttava ennuste. Soini ei erehdy taaskaan!

Demokraatille hän tiivisti, että nyt puhaltavat konservatiiviset tuulet.

– Sitten varmaan jossain vaiheessa heiluri heilahtaa toiseen suuntaan.

Yhtäältä, toisaalta.

Soini hoi! Demokraatti kehui juuri.

Barack Obama on korostanut demokratian merkitystä ja sitä, miten se on suurempi kuin yksi ihminen. Toivotaan ja tehdään työtä, että näin on jatkossakin.

– Vastustajan demonisointi tuhoaa demokratian. Yrittäkää ymmärtää, mitkä asiat ovat terveen yhteiskunnan perusta, Obama sanoi juuri Euroopassa vieraillessaan.

Vielä on länttäkin jäljellä…

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE