Kommentti: Pelottava Halla-aho

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Huolimatta perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksessa tapahtuneista dramaattisista käänteistä Jussi Halla-ahon pokeri piti.

Halla-aho esiintyi eilisessä tiedotustilaisuudessa totutun kivikasvoisesti.

Hän vastasi hyvin argumentoiden tiukkoihinkin asiapohjaisiin kysymyksiin. Lisäksi hän tiesi milloin ei kannata vastata.

Esimerkiksi, kun Halla-aholta kysyttiin mediassa esitetyistä rahallisista motiiveista jäädä Brysseliin, hän totesi kylmäkiskoisen ivallisesti, ettei hänen kannata vastata esitettyyn kysymykseen mitään.

Hän perusteli vastauksensa sillä, että jos joku on valmis uskomaan alkuperäisen uutisen, tuskin hänen sanomisensa asiaa enää muuttaisi.

Halla-aho nosti täten itseään median yläpuolelle.

Myös tivattaessa perussuomalaisten oppositiolinjasta hän onnistui perustelemaan vastauksensa takertelematta ja vakuuttavasti. Demokratiassa on hänen mukaansa kyse kompromisseista, ja hallitusohjelman hyväksyminen ei tarkoita sitä, etteikö puolueella olisi omaa linjaa oppositiossa.

Kun hallitusyhteistyö on mahdotonta, kompromissit raukeavat ja puolue voi noudattaa tiukemmin omaa ohjelmaansa.

Hän onnistuu esiintymään jopa sympaattisesti.

En kirjoita tätä kommenttia kertoakseni, että aloin ymmärtää hänen ajatuksiaan. Kirjoitan tätä siksi, että hänen esiintymisensä oli mielestäni ennemminkin pelottavaa.

Ei siksi, mitä hän sanoi. Halla-aho ei tule julistaneeksi puoluevirkailija Matti Putkosen tavoin suurta vihaa esimerkiksi hallituspuolueita kohtaan. ”Ihmissaasta”-kirjoitusten jälkeen kuulija enemmänkin hämääntyy, kun Halla-aho ei sorru retoriikassaan vihapuheeseen.

Halla-ahon esiintymisestä pelottavan tekee se, kuinka hyvin hän onnistuu lakonisesti ja ”järkevästi” perustelemaan esimerkiksi sitä, miksi hän ei suostu kumoamaan aikaisempia kirjoituksiaan.

Kuulijalle jää hämmentynyt olo, ja Halla-aho onnistuu näin saamaan vastaanottajan kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan. Hän onnistuu esiintymään jopa sympaattisesti. Todelliset ajatukset ja arvot jäävät taka-alalle.

Tätä olisi syytä miettiä.

Kommentti: Keskustan nimiruletti saa pään pyörälle – noustaanko parlamenttiin peräti neljänneltä varasijalta tai vielä kauempaa?

Kuva: Lehtikuva

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen palaa keväällä eduskuntaan. Paluussa on vain yksi mutta: Väyrynen ei palaa eduskuntaan eikä sen paremmin jatka meppinäkään, jos tulee valituksi tasavallan presidentiksi.

Vaara ei ole ilmeinen mutta aina mahdollinen.

Kokonaiskuvio saa pään sekaisin.

Keskustan mandaatilla EU-parlamenttiin valittiin vuonna 2014 äänijärjestyksessä Olli Rehn, Väyrynen ja Anneli Jäätteenmäki.

Rehn palasi eduskuntaan jo 2015. Hänen tilalleen nousi ensimmäiseltä varasijalta Hannu Takkula. Hallitus on puolestaan nimittänyt hänet ehdolle Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen. Pesti alkaisi ensi maaliskuussa.

Taas aukeaa siis mepin paikka jollekin. Se joku on kansanedustaja Elsi Katainen keskustan toiselta varasijalta. Hän sanoo torstaina Demokraatille olevansa ”periaatteessa valmis lähtemään”. Käytännössä Katainen siis lähtee, jos mepin paikka vain avautuu.

Oikeassa olemisen hallitsevan maailmanmestarin Väyrysen paluu ensi keväänä vapauttaa taas yhden keskustan meppipaikan. Siirrytään jo kolmanteen varasijaan. Nyt rivillä lukee Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen nimi.

Pentikäinen sanoo torstaina Demokraatille, ettei ole miettinyt asiaa vielä ollenkaan. Mutta hän korostaa, ettei ”missään nimessä sulje asiaa pois”. Pentikäisen mukaan ”se on muiden käsissä”, mutta hän pohtii ”jos tulee vastaan”.

Jos Pentikäinen päättää jäädä Suomeen, tarjotaan keskustan meppipaikkaa jo neljännelle varasijalle ja kansanedustaja Mirja Vehkaperälle.

Jos ja kun Elsi Katainen lähtee EU-parlamenttiin, nousee hänen tilalleen eduskuntaan Eero Reijonen Liperistä. Jos ja kun Väyrynen palaa, tietää se hyperaktiiviselle tiedottajalle Mikko Kärnälle lähtöpasseja.

Äänestäjän kuluttajasuoja alkaa olla keskustalaisten kanssa heikoilla. Joten sanotaan nyt vielä Vehkaperän jälkeenkin tulevat nimet: Antti Kaikkonen, Timo Kaunisto, Hanna Kosonen

Seuraavat eduskuntavaalit ja eurovaalit pidetään vuonna 2019. Luottamusta punnitaan taas.

Kommentti: Kannatuskuopassa nauraa Matti Van Hanen – presidenttiehdokkaan huumoriversio

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Paavo Väyrynen (mm. kesk.) kokosi taakseen puoli miljoonaa äänestäjää Sauli Niinistön voittoon päättyneissä presidentinvaaleissa vuonna 2012. Määrä on edelleen hätkähdyttävä ja saattaa jäädä tammikuun vaaleissa haaveeksi kaikille muille paitsi pohjoiskorealaisissa lukemissa paistattelevalle presidentti Niinistölle.

Paavon salaisuus, tai yksi niistä, oli itseironinen Kuningas-muki, jota myytiin kuin makkaraa. Suomalaiset ostivat 30 euron hintaista huumorimukia yli 15 000 kappaletta.

Erikoisinta Väyrysen itseironiassa oli vaikutelma liki täydellisestä itseironian puutteesta.

Keskustalle Väyrysen ironia lakkasi kelpaamasta noin puolitoista vuotta sitten, kun puolue valitsi väyryspelossaan presidenttiehdokkaaksi kansanedustajan ja entisen pääministerin Matti Vanhasen.

Kun vitsit ovat kahden prosentin kannatuskuopassa loppuneet, Vanhasesta tehtiin Van Hanen, maalaisliittolais-nurmijärveläinen, alkoholiton versio 1980-luvun hard rock -ihme Van Halenista. Kannatus-Jump (kesk.).

Bändipaitaa imitoiva Van Hanen -t-paita on tiettävästi keskustanuorten puheenjohtajakisan peruja. Paidan jokainen naama esittää politiikan rocktähti Matti Van Hanenia.

Erikoisinta Van Hanenissa ja hänen kepulaisessa bändipaidassaan on vaikutelma huumorista, jota ei rehellisyyden nimissä ensimmäiseksi liittäisi presidenttiehdokas Matti Vanhaseen.

Kuten Väyrysen kampanjassa, hauskuus on taas vahvasti läsnä, metatasolla. Kun politiikka kuolee, se kuolee nauruun.

Keskustelua aiheesta

Kommentti: Kekkoseksi Kekkosen paikalle eli kuinka vain Sauli Niinistöllä on vain hävittävää

Kuva: Lehtikuva
Sauli Niinistö suu messingillä.

Kun Urho Kekkonen valittiin presidentiksi viimeisen kerran vuonna 1976, hän keräsi ensimmäisellä äänestyskierroksella 82 % annetuista äänistäSuurista puolueista ensimmäisenä Kekkosen taakse ehätti muuten SDP, jo vuonna 1975.

Ylen tuorein presidenttigallup on kekkosmainen: 76 prosenttia suomalaisista kannattaa Sauli Niinistön valintaa jatkokaudelle, kun vaaleihin on aikaa reilut kolme kuukautta.

Kekkosen aikaan ei ole paluuta, mutta läheltä siis pitää. Tilanne on vähintäänkin erikoinen.

Samat ihmiset, jotka pitävät Kekkosen valtakauden autoritaarista yksimielisyyttä arveluttavana lähihistoriana ja jonkinlaisena pitkällisenä poikkeustilana, ovat valmiita hurraamaan istuvan presidentin kuningastielle. Vääräleukojen mukaan, nyt kun presidenttipari on saamassa myös vauvan, Suomi on lähempänä kuningaskuntaa kuin kertaakaan historiansa aikana.

Niinistön haastajien yhteenlaskettu kannatus on Ylen mittauksessa liki surkuhupaisat 23 %. Heidän edustamiensa puolueiden yhteiskannatus oli Ylen viimeisimmässä puoluegallupissa yli 70 %. Ainoa haastaja, jonka kannatus on edes lähellä oman puolueensa suosion tasoa, on vihreiden Pekka Haavisto. Hänenkin kampanjansa uhkaa väljähtyä.

Nykyoloissa nykypäivänä länsimaisessa oikeusvaltiossa ja monipuoluejärjestelmässä asetelma on hirmuinen. Niinistö ei ole siihen syyllinen. Perinteisten ulko- ja turvallisuuspoliittisten kysymysten nousu tapetille pelaa suoraan istuvan presidentin pussiin, joka tapaa maailman napoja solkenaan – tai siltä tuntuu.

Vanhemmiten pehmentynyt Niinistö on myös herkistynyt ympäristökysymyksille. Vanhastaan Niinistöä kannattavat jo ne, jotka arvostavat tämän kurinpitäjän taustaa.

Kampanjat tehdään ja vaalit käydään. Mantraan kuuluu sanoa, että tästä vaalit vasta alkavat.

Onko haastajien siis syytä ripotella tuhkaa itsensä päälle jo tässä vaiheessa?

Pikemminkin ylivoimaisen asetelman luulisi ruokkivan selkeitä linjanvetoja, omaperäistäkin ajattelua. Varmisteluun ei ole tarvetta, ei syytä. Kellään ei ole kuin voitettavaa. Vain Niinistöllä on vain hävittävää.

Nyt on siis haastajien näytettävä itsestään puolia, joista suuri yleisö ei vielä tiedä. Olla rohkea, yllättävä. Ehkä se joltakulta onnistuu.

Nimittäin toiselle äänestyskierrokselle joutuminen olisi näistä lähtökohdista Niinistölle juuri sitä, joutumista.

Keskustelua aiheesta

Kommentti: Juha Sipilä ei ole ahne oman edun tavoittelija

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) harmitteli tänään Ylen Ykkösaamussa, että hänestä on tehty ”ahne oman edun tavoittelija”. Harmin voi ymmärtää.

Hän nimittäin on niitä miljonäärejä ja yrittäjiä, jotka osaavat myös antaa omastaan. Sipilä Säätiön kautta on harjoitettu ilmeisen avokätistä hyväntekeväisyystoimintaa. Hyvä näin.

Ongelma vain on se, että Sipilän kaltaisia, omastaan antavia kovapalkkaisia ei taida olla kovin paljon. Tästä Sipilä on nyt luultavimmin ihan aidosti pahoittanut mielensä.

Hän on vähän hassustikin kertonut, että suurin pettymys koko pääministerikaudella on ollut se, etteivät isopalkkaiset suostuneet hänen toivomiinsa palkkatalkoisiin. Ei auttanut pääministerin arvovaltakaan.

Toki kokonaisuutena katsoen, mallina Sipilän varakkaat tekevät -hyvää ja rahoittavat sosiaaliturvaa on peri-amerikkalainen eikä sitä tarvita tänne korvaavaksi malliksi.

Nyt taisi käydä niin, että varakkaille yrittäjille annettiin verohelpotuksia (yrittäjävähennys) mutta lahjoitukset jäivät vastapalveluksena tekemättä.

”Alkion aortta repeäisi”.

Ylen Ykkösaamussa Sipilä mainitsi mielikuvien muuttumisen syyksi keskustan heikkoihin kannatuslukuihin. Halllitus on hänen mukaansa tehnyt kipeitä päätöksiä miettimättä julkisuuskuvaa, mikä on osaltaan laskenut keskustan kannatusta. Sipilä menee metsään. Kyse ei ole mielikuvista, vaan kylmistä luvuista.

Jos Sipilä henkilökohtaisesti ei ole ahne, hallitus ja sen politiikka on hänen johdollaan ollut sitä pienituloisten kannalta. Valtiovarainministeriön omat luvut ja eduskunnan tietopalvelun luvut eivät ole mielikuvia.

Ne ovat keskustalaisten kannalta poliittisia virheitä. Niissä ei näy oikein minkäänlaisia merkkejä alkiolaisuudesta, jonka varaan Sipiläkin vannoo. Alkion aortta repeäisi.

Valtiovarainministeriön mukaan hallitus leikkaa pienituloisimpien kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja ensi vuonna, mutta rikkaimmille heruu satoja euroja.

Vasemmistoliiton eduskunnan tietopalvelun laskelman mukaan hallituksen verojen ja etuuksien leikkaukset kasvattavat tuloeroja – ja jälleen, eniten kärsivät kaikista pienituloisimmat.

Mielikuva voi muuttua käytännön politiikkaa muuttamalla.

Työllisyys on noussut tämän hallituksen aikana jonkin verran, hyvä näin, mutta samalla vähäosaisilta otetaan niin, että tekee kipeää. Nämä ovat niitä kuuluisia arvovalintoja – toisin sanoen käytännön politiikkaa.

Sitä hallitus on tehnyt kokoomuksen opeilla ja se on ollut keskustan gallupien kannalta game over -meininkiä. On aivan loogista, että hallituspuolueiden kannatus on valunut kokoomukselle. Perussuomalaiset ei kestänyt kyytiä hajoamatta.

Jos siis Sipilä haluaa kääntää puolueensa kannatuksen kasvuun, liikkeelle on lähdettävä käytännön politiikasta, ei mielikuvista. Mielikuvat ovat tällä hetkellä aivan oikeat, mutta keskusta on hukannut juuriaan ja politiikan suunnan.

Sipilä ilmoitti jo tänään tavoittelevansa puolueensa puheenjohtajuutta. Tällä liikkeellä hän tukkii vastustajien nousua. Sipilää ei haluta horjuttaa muun muassa siksi, koska keisari (Ykkösaamussa käytetty titteli) Vapaavuori yrittää hyvässä yhteistyössä kokoomuksen kanssa kaataa maakuntahallinnon.

Tosin myös kokoomuksen valinnanvapaudelle on käymässä huonosti. Näissäkään tapauksissa kyse ei ole mielikuvista.

Kommentti: Hallituksen oikea käsi hapuilee vasemman jalan saapasta pimeässä eteisessä – turhaan

Tänään eduskunnan kansliatoimikunnassa käsiteltävät vieraslistat liittyvät ainakin kahteen eduskunnassa parhaillaan käsiteltävään lakikokonaisuuteen. Toinen on ruma sana, mutta sanon sen silti. Sote.

Jokin aika sitten selvisi, ettei sote-uudistuksen suureksi säästöjen lähteeksi brändätty sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdistäminen käytännössä toteudukaan. Sosiaalipalvelut jäävät perustuslaillisten ongelmien vuoksi pois perustettavista sote-keskuksista, joten niitä ei koske myöskään kokoomuksen taikasauvasta irronnut asiakkaan valinnanvapaus.

Taustalla vaanii myös paljon puhuttu lobbarirekisteri. Miten sote liittyy lobbareihin? No siten, että terveysfirmat saavat sen mitä ovat hakeneet eli rahaa. Julkisista terveyspalveluista aimo siivu ajetaan markkinoille ja poliitikkoja lobanneiden firmojen asiakkaat voittavat lotossa. Soten tavoitteet ehkä vesittyvät mutta rahantulon näkökulmasta se on aika kehällinen asia.

Tiedämme politiikasta terveysbisnekseen loikanneiden kokoomuslaisten nimet, mutta emme tiedä kuinka paljon ja keitä on asiassa lobattu.

Alkoholi on myönteinen juttu, samoin eurooppalaisuus, terassit, valkoviini ja auringonpaiste.

Alkoholia myyvät firmat ovat maksaneet vaalirahaa muun muassa kansanedustaja Jaana Pelkoselle (kok.). Sisässä on lakiesitys joka veisi toteutuessaan metsään Suomen poliisin ja räjäyttäisi sote-kustannukset. Itsensä ennenaikaiseen hautaan, työkyvyttömyyteen ja perhehelvettiin juovien suomalaisten määrä kasvaisi. Alkoholi on myönteinen juttu, samoin eurooppalaisuus, terassit, valkoviini ja auringonpaiste. Mikään edellämainituista ei ole.

Sote, alkoholilaki ja taistelu poliisien resursseista ovat esimerkkejä hallituksen poliittisesta puuhastelusta, jossa oikea käsi hapuilee turhaan vasemman jalan saapasta pimeässä eteisessä.

Myös alkoholilakia on lobattu. Miten paljon ja keiden muiden kuin panimoteollisuuden toimesta? Emme tiedä.

Lobbarirekisteristä voisi olla apua. Samoin eduskunnan vierailijalistoista.

Keskustelua aiheesta