Musiikki
18.8.2018 12:45 ・ Päivitetty: 18.8.2018 12:45
Konserttiarvio Juhlaviikkojen avauksesta: Valovoimainen Esa-Pekka Salonen sai arvoisensa synttärikemut
Esa-Pekka Salosen syntymäpäiväjuhlien alkaessa hälinä oopperan suuressa salissa oli kuin kaikuvassa kauppahallissa. Ei ollut rajaa valmistelujen ja vakavan ohjelmiston välissä, kaikki liudentui toisiinsa hauskasti ja uskottavan aidosti.
Korvat auki -yhdistyksen jatkoprojekti Aukottoman seinän korvat -säveltäjäkollektiivi (Joel Järventausta, Touko Niemi, Matilda Seppälä, Lauri Supponen ja Niilo Tarnanen) sekoitti pakkaa halulla ja sai ainakin jotkin turhat jännitykset laukaistuksi. Palaset alkoivat järjestyä, iloiset ja asialliset musiikkisynttärit käynnistyä. “Massahumu”-teos oli pönötystä pilkkaava, virkistävä avaus, taidetta (konst) kyllä, mutta konstailematonta. Sopuisia riitasointuja ja rytmitykytystä, ooppera-aksenttia unohtamatta. Onnen omaperäinen, lämpimästi räiskyvä fanfaari! Aikamme barokkikakku sankarille.
Illan kuljetti maaliinsa (ei hallituspoliittinen kannanotto) dramaturgi, laulaja Paula Vesala hymyssäsuin, turhia höpöttämättä, elektroniikkaa unohtamatta. Omalla musiikkivuorollaan Vesala oli pehmeästi värikäs.
Esa-Pekka Salonen 60 vuotta -konsertti Suomen Kansallisoopperassa
Kapellimestari Esa-Pekka Salonen – Esiintyjät Paula Vesala (juonto ja laulu ja dramaturgia), Alan Gilbert( kapellimestari), Matti Salminen (laulu/basso), Suomen kansallisoopperan orkesteri ja kuoro – Kuoron valmennus MargeMehilane ja Marco Ozbič – Ohjaus Riikka Oksanen – Videot Thomas Freundlich ja Jaakko Manninen
Illan vauhtiraidaksi piirtyi Heinrich Ignaz Franz Biberin (1644-1704) “Battalia” (taistelu, nujakka, rähinä…) Taistelun kuvaus oli elävää (!). Oli muskettien pauketta, sotilasrummun pärinää, viulun vinoja sahausjälkiä, helliä hetkiä. Superbesitys kuin Skodan uusvanha malli.
Metalli on kuulunut musiikkiin ja musiikista iät ajat
Todellinen metallimusiikin perinne soi Aleksandr Mosolovin (1900-73) Teräsvalimo-teoksen Teräs-balettiosassa. Melkoista kovakärkisten kopinaa, sellaistamiesuhoa.Tämä neuvostoajan koneromantiikka syntyi liki sata vuotta sitten. Teos on kuin tehdasruuvi joka kuristaa ja kiristää, yhtä suurta säröä ja jyskyn-jyskyn tehoja.
Kapellimestari Alan Gilbert nousi korokkeelle Maurice Ravelin “Daphnis et Cloé” -sarjassa no 1. Riuskaotteinen johtaja otti paikkansa tuulikoneen puhaltaessa teoksen käyntiin. Oopperan orkesteri soi vivahteikkaana. Kuoro sai näyttää parastaan, ilmaisun rikkautta, voimaa ja herkistelyä. Musiikillinen lavea kuvailu täytti hetkessä tilan.
Salosen ikiliikkuva lyöntikäsi, loputon luontikäsi
Esa-Pekka Salosen “Pollux” aukesi tekijän johtamana avaruudelliseen liikkeeseen. Partituuri kuljetti teosta kuin kaiun kiertoa, jota auringon jylyt sydämenlyönnit elävöittivät.
Jos teos tuntui välillä raskaalta, se oli silkkaa väkevyyttä ja kestävyyttä. Valoakin teos tulvi, oli kuin taivaan kangas olisi värähdellyt ja oiennut kohti kirkkautta. Olin tuntevinani myös unen, apeuden, jopa surun kairautumisen portaikkojen syvyyksiin ulottuvuuksia hamuten.
Salosen voimanlähteessä oli herkkyyden laupeutta, josta halukas ja hanakka nousu kävi kuin itsestään. Päättäväinen huipennus ei kaivannut rajuja ylitehoja. Musiikki eli elastisessa liikkeessä,liikuttavana kautta partituurin.
Salonen on säveltäjänä ja kapellimestarina yhä vain suvereenimpi, yhä vain syvähehkuisemmaksi patinoituva musiikillinen juhlakaluste!
Kun basso Matti Salminen lopussa sai oman vuoronsa Modest Musorgskin “Boris Godunovin” kruunajaiskohtauksessa, draaman yliote valtasi oopperalavan. Oltiin palattu keskiöön, illan ytimeen. Loistoa ja loiston varjoja, upea, juhlava päätös.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.