Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Korkeakoulujen toinen yhteishaku alkaa huomenna – paikkoja tavoittelee arviolta yli 150 000 hakijaa

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Korkeakoulujen toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona. Siinä haetaan ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen syksyllä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Haettavana on lähes 53  000 aloituspaikkaa liki 1  700 hakukohteessa. Paikoista valtaosa on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat suorittaneet lukion, ammatillisen tutkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon. Kaikkiaan paikkoja tavoittelee arviolta yli 150  000 hakijaa.

Yhteishaun todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään toukokuun 30. päivänä, ja koko haun tulokset valmistuvat 8. heinäkuuta mennessä. Todistusvalinnalla valittavien opiskelijoiden osuus vaihtelee aloittain ja hakukohteittain.

Aiemmin toteutetussa kevään ensimmäisessä yhteishaussa haettavana olivat vieraskieliset koulutukset, Taideyliopiston koulutukset sekä Tampereen yliopiston teatterityön koulutus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE