Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Korona ja valmiuslaki

Poikkeuksellista – paremmin ei voi kuvailla sitä vauhtia, jolla kalenteri viime viikolla tyhjeni kaikista kotimaan ja ulkomaan kokouksista. SAK:n paikallisjärjestön puheenjohtajana odottelen SAK:n kantaa vapputapahtumista, jotka tullaan varmasti jollain tasolla perumaan koko maassa. Mietintäni kohdistuukin jo lähinnä siihen, että miten me voisimme silti toteuttaa vappumarssin hyväntekeväisyyslahjoitukset.

Petri Partanen

Ay-aktiivi, Kokkola

Keltainen media on pilannut koronauutisoinnin antamalla ymmärtää, että eri maiden jyrkillä toimilla koronavirus voitaisiin ”hävittää”. Flunssan ja koronaviruksen hävittäminen maailmasta on mahdotonta, yhtä mahdotonta kuin maiden rajojen täyssulkemiset. Kun tavarat ja työssäkäyvät ihmiset liikkuvat rajojen yli ”rajojen sulkemisista” huolimatta, on selvää, että voimme vain yrittää hidastaa viruksen leviämistä. Tätä kaikki maat vaihtelevalla menestyksellä juuri nyt tekevätkin. Kyseessä on siis flunssan kaltaisia oireita aiheuttava virus, joka tarttuu tavallista herkemmin.

Pääministeri on esiintynyt maltillisesti ja uskottavasti vaikka oppositio on vaatinut pikimmiten valmiuslain käyttöönottoa. Uskon että valmiuslaki tai sen elementtejä otetaan pian jossain määrin käyttöön, mutta sen käyttöön sisältyy suuri vastuu. Opposition kiky-poliitikoille valmiuslain 24§ ja 92§ antaisivat mahdollisuuden mm. puuttua eläkkeisiin ja palkkoihin. Täytyy oikein helpotuksesta huoahtaa, ettei korona iskenyt vuonna 2015 porvarihallituksen ollessa vallassa.

Harmaan talouden kyllästämän ravintola-alan työnantajaliitto MaRa vaatiikin jo työn sivukulujen vähentämistä, joista suurin on eläkemaksut n. 25 prosentin suuruudella. He eivät suinkaan ole tällä hetkellä ainoa taho joka vaatii työnantajavastuiden sosialisointia perustellen tätä ”välttämättömyydellä”. Valmiuslaki on pelottava väärissä käsissä ja juuri siksi sen käyttöä tulee välttää viimeiseen asti, ettei sen käyttö olisi helposti perusteltavissa tulevaisuudessakaan. Onneksi Suomen Pankki on ensitoimena päättänyt puolen miljardin lainaohjelmasta yrityksille.

Työpaikat valmistautuvat parhaillaan rajaamaan viruksen leviämistä työpaikoilla. Työnantajien omaehtoiset työntekijöille antamat 14 vuorokauden karenssit eivät kuitenkaan poista työntekijän palkan maksun velvoitetta. Ne tekevät etätöitä enenevissä määrin, jotka sitä voivat tehdä. Tosiasia kuitenkin on se, että mikään valtio ei toimi ilman käsillä tehtäviä töitä, varsinkaan sairaaloissa, puhumattakaan elintarviketeollisuudesta, tai sähkö-, lämpö- ja vesilaitoksista.

Suomi on yksi parhaiten kriiseihin varautuneista maista, on aina ollut, ja tulee aina olemaankin maantieteellisen asemansa ja puolueettomuuspolitiikkansa vuoksi. Luotan siihen, että olemme varautuneet kaikkeen riittävällä suuruudella. Nyt kun olemme siirtymässä vaiheeseen, jossa kaikkia viruksesta epäiltyjä ei enää edes testata, voi meistä jokainen parhaiten vain omalla toiminnallaan hidastaa viruksen levittämistä. Kukaan poliitikko tai virkamies ei tule meille kotiin käsiämme pesemään.

Tänään jo varmasti moni kunta tekee omia päätöksiään koulujen ja päiväkotien aukioloista, ellei hallitus toimi ensin. Neuvoja kaipaisivat varmasti ne perheet, joissa lähimmäisiä perheenjäseniä kuuluu riskiryhmiin. Täytyy kuitenkin muistaa se tosiasia, että ilman päiväkotien ja peruskoulujen aukioloa eivät monet vanhemmat voi tehdä töitäkään.

Kirjoittaja on Teollisuusliiton aktiivi ja pääluottamusmies Kokkolasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE