Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

”Koronaan voi kuolla ja niin voi yksinäisyyteenkin” – yksinäisyys on kasvanut äärimmilleen, SPR varoittaa

iStock

Poikkeuksellinen aika rajoituksineen on lisännyt suomalaisten yksinäisyyttä äärimmilleen, Suomen Punainen Risti (SPR) kertoo. Tällä hetkellä lähes joka kolmas suomalainen kärsii yksinäisyydestä, kun aiemmin yksinäisiä oli joka viides.

Demokraatti

Demokraatti

Koronatilanteen jatkuminen johtaa yksinäisyyden pitkittymiseen ja vakavampiin haittoihin, SPR varoittaa.

– Terveysturvallisuus on tietysti tärkeää, ja sen lisäksi meidän kaikkien on syytä ottaa yksinäisyys yhtä vakavasti. Koronaan voi kuolla ja niin voi yksinäisyyteenkin, SPR:n sosiaalitoiminnan koordinaattori Maaret Alaranta sanoo tiedotteessa.

SPR selvitti tammikuussa suomalaisten yksinäisyyttä, syitä yksinäisyyden taustalla sekä koronan vaikutuksia yksinäisyyteen. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus.

Alarannan mukaan yksinäisyyden haitat kuormittavat eniten niitä, jotka ovat jo muutenkin vaikeassa tilanteessa. Erityisesti yli 65-vuotiailla, yksinasuvilla, pienituloisimmilla ja työelämän ulkopuolella olevilla yksinäisyys on lisääntynyt.

– Tutkimuksen mukaan sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevilla yksinäisyys on lisääntynyt eniten, Alaranta summaa.

Punainen Risti huomauttaa pitkittyneen yksinäisyyden heikentävän ihmisen terveyttä ja hyvinvointia merkittävästi. Yksinäisyys altistaa esimerkiksi masennukselle, muille mielenterveyden häiriöille sekä fyysisille sairauksille. Yksinäisyys on haitallista yksilön lisäksi myös yhteiskunnalle.

– Meillä ei yhteiskuntana ole varaa menettää lähes kolmannesta väestöstä yksinäisyydelle. Tämä on todellinen uhka, jota vastaan meidän on ryhdyttävä toimiin viimeistään nyt, Maaret Alaranta sanoo.

Vapaaehtoistyöhön perustuvan SPR:n ystävätoiminnan kautta noin 25 000 ihmistä saa apua yksinäisyyteen, mutta järjestön mukaan tämä ei riitä.

– Kolmannes suomalaisista on niin suuri määrä ihmisiä, etteivät vapaaehtoisjoukot tai viranomaiset yksin pysty parantamaan tilannetta. Kannustamme ihan kaikkia pitämään yhteyttä läheisiinsä ja miettimään, kuka ympärillämme saattaisi kokea yksinäisyyttä ja kaivata juttuseuraa. Pienilläkin teoilla on suuri vaikutus, Alaranta sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE