Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kreikka ja Makedonia sopivat nimikiistansa – helpottaa pääsyä Natoon

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras.

Kreikka ja Makedonia ovat päässeet sopimukseen Makedonian uudesta nimestä, kertoo Kreikan pääministeri Alexis Tsipras.

– Olemme saavuttaneet sopimuksen, joka täyttää kaikki Kreikan asettamat vaatimukset, Tsipras kertoi televisiossa.

Hän ei kuitenkaan heti paljastanut, mikä uusi nimi on. Hänen mukaansa kyseessä on yhdistelmänimi, jossa on maantieteellinen määrite. Aiemmin keskusteluissa ovat olleet muun muassa Uusi Makedonia, Pohjois-Makedonia ja Ylä-Makedonia.

Maat ovat kiistelleet nimestä vuodesta 1991 lähtien. Kreikka ei ole hyväksynyt Makedonia-nimeä, koska se katsoo nimen kuuluvan pohjoiselle maakunnalleen. Uusi nimi herättänee voimakkaita tunteita rajan molemmin puolin.

Nimisopimusta vastaan on osoitettu mieltä molemmissa maissa jo ennen sopimuksen syntyä.

Jos sopimus hyväksytään molemmissa maissa, se helpottaa Makedonian pääsemistä EU:n ja sotilasliitto Naton jäseneksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE