Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

14.1.2021 08:28 ・ Päivitetty: 14.1.2021 08:33

Krista Kiuru: ”Uhka on ilmeinen ja se on otettava vakavasti”

Lehtikuva

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sanoo tiedotustilaisuudessa torstaina, että uusi koronavirusmuunnos aiheuttaa suurta huolta. Hänen mukaansa tilanteessa on paljon epävarmuuksia. Uusi muunnos aiheuttaa epidemian kiihtymisen riskin.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Uhka on ilmeinen ja se on otettava vakavasti.

Kiuru korostaa, että muunnos leviää selvästi nopeammin kuin aiempi versio.

– Hallitus on eilen neuvotteluissaan linjannut, että ensinnäkin sisäministeriö valmistelee esityksen rajaliikenteen tiukentamiseksi, muuntoviruksen leviämisen estämiseksi ja ulkoministeriö valmistelee matkustussuositusten kiristämisen ja aloittaa niiden jatkuvan päivittämisen THL:n ohjeistuksen mukaisesti. Kunnan on huolehdittava terveysturvallisuuden varmistamisesta alueensa rajanylityspaikoilla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi riittävän testauksen ja muiden terveysturvallisuustoimien järjestämistä. Valtio korvaa kunnille täysimääräisesti kustannukset, jotka tästä aiheutuvat.

Kiuru korostaa, että kuntien ja alueiden on syytä jatkaa koronarajoituksia.

– Toimia ei siis pidä tässä vaiheessa purkaa. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, että leviämisvaiheen toimenpiteet toteutetaan täysimääräisesti ja yhdenmukaisesti kaikilla leviämisvaiheen alueilla. Tämän lisäksi sosiaali- terveysministeriö ja muut ministeriöt valmistelevat esityksen muista tarvittavista lisätoimenpiteistä muuntoviruksen leviämisen estämiseksi ensi viikon neuvotteluihin.

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoi tilaisuudessa, että Suomessa raportoidaan tänään 258 uutta koronatartuntaa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU